Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kovat verovaatimukset iskettiin pöytään: “Ilmankin tullaan toimeen”

iStock

Keskuskauppakamari esittää veroreformissaan työn verotuksen yleistä keventämistä yhdellä prosenttiyksiköllä sekä marginaaliverokantojen reilua alentamista.

Demokraatti

Demokraatti

Lisäksi Keskuskauppakamarin mukaan Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi yhteisöverokanta tulisi alentaa 18 prosenttiin ja perintövero tulisi poistaa kokonaan.

– Suomessa työn verottaminen on kansainvälisesti kireää vähänkin suuremmissa tuloissa. Palkkatulon verotus kiristyy nopeasti palkan kasvaessa, kun jyrkästi nousevat marginaaliveroprosentit leikkaavat palkansaajan käteen jäävää tuloa.

– Tämä on Suomen verojärjestelmän merkittävin ongelma, jota on vihdoin lähdettävä ratkaisemaan, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala tiedotteessa.

Yhteisövero on Suomessa tällä hetkellä 20 prosenttia. Viitalan mukaan 20 prosentin yhteisöverokanta ei tuo enää kilpailuetua kuten vuosikymmen sitten, jolloin muiden Pohjoismaiden verokannat olivat vielä 22-27 prosentissa.

– Lisäksi EU:ssa on yhä enemmän maita, joissa yhteisöverokanta on laskettu alle 20 prosentin. Yhteisöverokannan alentaminen 18 prosenttiin antaisi yrityksille vahvan signaalin siitä, että Suomi pidetään tulevaisuudessakin kilpailukykyisenä investointi- ja sijaintipaikkana.

Vielä viime vuonna Keskuskauppakamari ei puhunut luvusta suoraan vaan yleisemmin “alle 20 prosentista”.

Viime aikoina paljon puhutusta perintöverosta Keskuskauppakamarilla on selvä kanta.

– Perintö- ja lahjaverotukselle tulee näyttää ovea naapurimaidemme tapaan. Ruotsin esimerkki osoittaa, että ilmankin tullaan toimeen. Poiston fiskaalisia vaikutuksia voitaisiin lieventää hyvin suunnitellulla siirtymäajalla.

Viitala toivoo, että hallituksella riittää rohkeus veroreformikokonaisuuden toteuttamiseen, koska Suomi tarvitsee kipeästi kasvua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE