Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kreikan uudesta lainaerästä sopu – Orpo: “Tilanne on edelleen erittäin vaikea”

Euromaiden valtiovarainministerit ja IMF ovat päässeet myöhään eilen illalla sopuun uuden lainaerän myöntämisestä Kreikalle.

Kreikka saa jo sovitusta kolmannesta lainaohjelmastaan 8,5 miljardin lainaerän. Maa tarvitsee rahan maksaakseen takaisin vanhoja lainojaan, jotka erääntyvät ensi kuussa.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan sopu on helpotus.

– Kaikki ainekset oli jälleen siihen, että jos ratkaisuja ei olisi saatu, olisimme olleet aikamoisessa kriisissä tulevina viikkoina. Se vältettiin, Orpo sanoi kokouksen jälkeen.

Euromaat olivat tyytyväisiä Kreikan tekemiin talousuudistuksiin, jotka ovat olleet maalle vaikeita.

Päätöstä uudesta lainaerästä vaikeutti se, että EU-komissio ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat olleet eri mieltä Kreikan lainataakan kestävyydestä.

IMF on vaatinut euromailta uusia päätöksiä velkahelpotuksista, koska sen mukaan maa ei pääse kampeamaan itseään lainataakan alta.

Lisää aiheesta

Keskipitkän aikavälin velkaehtoihin valmistellaan tarkennuksia.

Orpon mukaan maat sopivat torstaina, että keskipitkän aikavälin velkaehtoihin valmistellaan tarkennuksia.

– Luodaan sellainen mekanismi, jossa lainaehdot sidotaan Kreikan talouskehitykseen, Orpo kertoo.

Velkaehtoja ollaan helpottamassa, jos talous kehittyy heikosti, mutta helpotuksia ei tehdä, jos talouskasvu on suotuisaa.

IMF osallistuu ohjelmaan, mutta vain ehdollisesti. Rahallisesti valuuttarahasto osallistuu vasta sitten, kun se on varma Kreikan velkakestävyydestä.

IMF:n pääjohtajan Christine Lagarden mukaan IMF odottaa yhä selvyyttä velkahelpotuksiin, joita euromaat ovat Kreikalle luvanneet.

– En usko, että kukaan väittää, että tämä on paras mahdollinen ratkaisu, mutta se on toiseksi paras, Lagarde kuvasi.
Saksa ja Hollanti ovat olleet tarkkoja siitä, että IMF:n on osallistuttava ohjelmaan.

Kreikan lainamäärä on todella suuri.

Orpo muistuttaa, että Kreikan tilanne on edelleen erittäin vaikea.

– Kreikan lainamäärä on todella suuri. Se vaatii kreikkalaisilta erittäin kurinalaista politiikkaa ja edelleen uudistuksia talouteen.

Kreikka ei tule tarvitsemaan kaikkea rahaa nyt käynnissä olevasta kolmannesta, 86 miljardin lainaohjelmastaan. Maa on käyttänyt tähän mennessä ohjelmasta noin 20 miljardia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE