Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Krista Kiuru kertoi Suomen koronarokotetilanteesta – kaikille ilmainen, mutta täytyy kuitenkin varautua siihen, että aluksi rokotetta ei saada samanaikaisesti kaikille

Lehtikuva

Koronarokote tullaan tarjoamaan kaikille halukkaille, joilla ei ole sille terveydellistä estettä, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sanoo poistuessaan Säätytalolta hallituksen rokoteaiheisten neuvotteluiden päätteeksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kiurun mukaan rokote tulee olemaan ottajalleen ilmainen. Hänen mukaansa täytyy kuitenkin varautua siihen, että aluksi rokotetta ei saada samanaikaisesti kaikille.

Kiurun mukaan on kuitenkin tärkeää päästä rokottamisessa heti liikkeelle. Linjaus on, että rokottamisen ensivaiheessa vuorossa ovat muun muassa koronapotilaita hoitavat sekä iän tai perussairauksien vuoksi riskiryhmään kuuluvat.

Kysyttäessä rokotteiden jakelun alueellisista painotuksista Kiuru korostaa, että koronavirusta tavataan joka puolella maata pieniä paikkakuntia myöten, ja siksi lähtökohtana on toimien aloittaminen koko maassa.

– Suojassa ei ole Suomessa yksikään toimija, Kiuru sanoo.

Kiuru kertoo myös, että hallitus odottaa positiivisia uutisia rokotteesta lähiviikkoina ja valmistautuu ryhtymään toimeen jakelun käynnistämiseksi heti sen jälkeen.

Hallitus päätti Kiurun mukaan neuvotteluissaan Suomen virallisesta rokotestrategiasta, joka hyväksytään vielä valtioneuvoston periaatepäätöksessä. Hänen mukaansa illan aikana on keskusteltu hyvin yksityiskohtaisesti rokotteiden hankkimisesta ja jakelusta.

Hallituksen neuvotteluiden sisällöstä kerrotaan tarkemmin huomenna tiedotustilaisuudessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Toimituksen kommentit
23.1.2021
Kokoomus havittelee vaalivoittoa – Lissun on syytä olla varuillaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE