Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kroatia osti käytettyjä hävittäjiä – kauppahinta 999 miljoonaa euroa

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Ranskan ilmavoimien Dassault Rafale -monitoimihävittäjä Turku Airshow 2019:n lehdistötilaisuudessa Turussa 13. kesäkuuta 2019.

Kroatian hallitus kertoi perjantaina ostavansa 12 käytettyä Rafale-hävittäjää Ranskalta. Kauppahinnaksi ilmoitettiin 999 miljoonaa euroa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pääministeri Andrej Plenkovicin mukaan kauppa nostaa Nato-maan puolustusmenot yli sotilasliitossa tavoitteeksi asetetun kahden prosentin tason suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Kroatian on määrä saada ensimmäiset koneet vuonna 2024. Ne korvaavat maan ilmavoimien nykyiset neuvostovalmisteiset Mig 21 -hävittäjät.

Ranskalaishävittäjän lisäksi Kroatia harkitsi uudeksi konemalliksi myös käytettyjä F-16-hävittäjiä Israelista tai Yhdysvalloista sekä Gripen C/D -koneita Ruotsista.

Aiemmin tässä kuussa Egypti kertoi ostaneensa 30 uutta Dassault’n valmistamaa Rafale-hävittäjää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE