Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

KRP epäilee: Johto pumppasi öljynvälitysyhtiö GT Tradingin tyhjäksi – velkojille 25 miljoonan vahingot

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi laajan talousrikostutkinnan jutussa, jossa valtiolle aiheutui miljoonavahingot.

KRP epäilee törkeitä talousrikoksia konkurssiin menneen öljynvälitysyhtiö GT Trading Finlandin toiminnassa. Rikoksista epäiltyinä on useita yrityksen johtoon kuuluneita ihmisiä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Erkki Rossi.

Hän ei kommentoi tarkemmin epäiltyjen asemia tai määrää. Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Poliisin käsityksen mukaan yhtiö käytännössä pumpattiin tyhjäksi vuosina 2009–2013 ennen sen asettamista konkurssiin maaliskuussa 2013.

Poliisin mukaan varoja on siirretty muihin yhtiöihin, jotka ovat olleet epäiltyjen hallinnassa. Varoja oli siirretty myös ulkomaille, mutta Rossi ei halua kommentoida, mihin tarkalleen.

– Esitutkinnan perusteella konkurssi aiheutui näistä perusteettomista siirroista.

Velkojille aiheutettu vahinko on yli 25 miljoonaa euroa, KRP kertoo. Huoltovarmuuskeskus on yksi velkojista.

Tutkinta on kestänyt vuosia. Rossin mukaan työlästä on ollut erityisesti kirjapidon vertaaminen muihin yhtiön toimiin.

– Kun joudutaan perkaamaan kirjanpitoa ja läheisyhtiöiden toimia ja rahaliikennettä myös ulkomaille, se on aikaa vievää. On tehty myös oikeusapupyyntöjä.

Kokonaisuudessa rikosnimikkeinä ovat muun muassa törkeä veropetos, törkeä petos ja törkeä kirjanpitorikos. Rossin mukaan toiminta on ollut suunnitelmallista.

– Tässä mittakaavassa on jo suunnitelmallista, on ollut tietyllä tavalla toimintamalli.

STT ei ole vielä tavoittanut konkurssiin menneen yhtiön toimitusjohtajaa.

Asiakokonaisuus siirtyy nyt syyttäjille syyteharkintaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE