Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

KRP: Kohti poliisia ajanutta epäillään kolmesta murhan yrityksestä

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa miehen epäillään ajaneen kohti poliiseja Hämeenlinnassa viime vuoden toukokuussa. Hämeenlinnalaista noin 30-vuotiasta miestä epäillään muun muassa kolmesta murhan yrityksestä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kukaan paikalla olleista ei loukkaantunut vaaratilanteessa.

Juttu siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.

Poliisi oli pysäyttänyt autoilijoita puhallutusta varten 11. toukokuuta viime vuonna Kolmostiellä, kun yksi autoilija ei pysähtynyt, vaan lähti ajamaan karkuun. Miehen epäillään aiheuttaneen vaaratilanteen, kun hän jatkoi pysähtymismerkeistä huolimatta noin 120 kilometrin tuntinopeutta ohi ratsian.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE