Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

KSML: KHO:n Rääkkylä-päätös yllätti Kuntaliiton asiantuntijan

Kuntien pakkoliitokset herättävät tunteita.

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätös Rääkkylän kunnan pakkoliitoksen kumoamisesta yllätti Kuntaliiton lakiasiain johtajan Arto Sulosen.

Sulonen sanoo sanomalehti Keskisuomalaiselle, että poikkeuksellista päätöksessä oli, että sitä perusteltiin tulevalla lainsäädännöllä eli sote- ja maakuntauudistuksella.

– En tiedä, että KHO olisi aiemmin tehnyt ratkaisua, jossa päätös olisi näin vahvasti perustunut tuleviin uudistuksiin, jotka eivät edes ole vielä eduskunnan käsittelyssä, Sulonen toteaa.

Hänen mukaansa KHO:n Rääkkylä-päätöksellä on suuri vaikutus ensi vuonna valtioneuvoston päätettäväksi mahdollisesti tuleviin uusiin kuntien pakkoliitoksiin.

KHO kumosi valtioneuvoston päätöksen pohjoiskarjalaisen Rääkkylän kunnan yhdistymisestä vuodenvaihteessa Kiteeseen. Päätöksestä valitti Rääkkylä.
KHO totesi, että jos valtuusto on yhdistymistä vastaan, kuntarakennelain mukaan muutoksen on oltava välttämätön kriisikunnan asukkaiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi. Valtioneuvosto on KHO:n mukaan voinut päätyä tähän tulokseen, jos tilannetta arvioidaan nykylainsäädännön valossa.

KHO kuitenkin katsoi, että kunnan taloudellista kykyä turvata palvelut oli arvioitava myös tulevan sote- ja maakuntauudistuksen kannalta, eikä ollut riittävällä varmuudella todettavissa, että Rääkkylä ei uudistuksen toteutuessa kykenisi turvaamaan palveluja.

 

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE