Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

KSML: Presidentin valtaa ollaan karsimassa

Sauli Niinistö on itse jo kauan sitten sanonut, että armahdusoikeudesta voidaan luopua.

Presidentiltä saatetaan riisua armahdusoikeus seuraavassa perustuslakiuudistuksessa, uutisoi Keskisuomalainen.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo lehdelle pitävänsä mahdollisena, että presidentin armahdusoikeutta arvioidaan osana seuraavaa perustuslain laajempaa arviointia.

Häkkäsen mukaan perustuslain laajemman arvioinnin aloitus ei kuitenkaan ole ajankohtaista enää tällä vaalikaudella.

Hänen mukaansa armahdusoikeuteen ei tarvittaessa kajottaisi perustuslakimuutosta kiirehtimällä vaan normaalissa järjestyksessä.

Tällöin eduskunta hyväksyisi lakiehdotuksen tavallisella enemmistöllä lepäämään seuraavien eduskuntavaalien yli.

Vaalien jälkeen lakiehdotus vaatii hyväksynnän kahden kolmasosan enemmistöllä.

Presidentti Sauli Niinistö esitti jo ennen ensimmäistä kauttaan, että armahdusoikeudesta voitaisiin luopua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE