Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

KSML: Puolueissa ei ole ylenmääräistä intoa ehdokkuuden rajaamiselle

Suurin osa eduskuntapuolueista torjuu ajatuksen sopimuksesta, jolla vielä ennen syksyä sitouduttaisiin siihen, että samoja henkilöitä ei aseteta ehdolle eduskunta-, maakunta- ja kuntavaaleissa, kertoo Keskisuomalainen. Lehden kyselyyn vastasi puoluesihteeri tai puheenjohtaja jokaisesta eduskuntapuolueesta.

Kyselyssä vain RKP kannattaa ehdokkuuksien rajaamista jo ennen maakuntavaaleja, jotka on tarkoitus pitää lokakuussa.

Hallituspuolueista keskusta ja kokoomus eivät rajaisi ehdokkuuksia ennen maakuntavaaleja, mutta tunnistavat ongelmat, jotka asiaan liittyvät. Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen uskoo, että esitys ehdokkuuksien rajaamisesta tulee pohdittavaksi puolueiden kesken, mutta aikaisintaan vuoden 2021 maakuntavaaleissa.

– Sinänsä ymmärrän argumentit, jotka puhuvat (Touko) Aallon tekemän esityksen puolesta. Tulevissa maakuntavaaleissa pannaan kuitenkin toimeen mittavaa reformia. Olisi erikoista, jos uudistusta tehneet ja lainsäädännön taustat parhaiten tuntevat kansanedustajat eivät voisi osallistua toimeenpanovaiheeseen, Pesonen sanoo.

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska ei rajoittaisi ehdokkuuksia ainakaan ensimmäisissä maakuntavaaleissa, koska niihin on enää puolisen vuotta aikaa.

– Sillä, että jatkossa kunta- ja maakuntavaalit järjestetään samanaikaisesti, voi olla vaikutusta ehdokasasetteluun, Ovaska toteaa.

Sinisen tulevaisuuden puoluesihteeri Matti Torvinen toteaa, että aika, jossa puoluejohto määrää ehdokkuuksista, on menneisyyttä.

Lisää aiheesta

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto esitti aiemmin Keskisuomalaisen haastattelussa, että ennen maakuntavaaleja puolueet sopisivat pelisäännöistä, joilla ”estetään vallan keskittymiskehitys”. Aallon mukaan niin kutsuttu kolmen jakkaran ongelma voi tuoda ajankäytön lisäksi esteellisyysongelmia rahasta päätettäessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE