Politiikka

KSML: Tätä mieltä yliopisto on Laura Huhtasaaren gradusta

lehtikuva / timo heikkala
lehtikuva / timo heikkala
lehtikuva / timo heikkala

Jyväskylän yliopiston mukaan kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps.) pro gradu -tutkielma rikkoo joltain osin hyvää tieteellistä käytäntöä, kertoo Keskisuomalainen.

Plagiointiepäilyjen vuoksi asiasta teki asiantuntijaselvityksen emeritusprofessori Jarkko Hautamäki. Selvityksen sekä Huhtasaaren vastauksen pohjalta päätöksen teki yliopiston rehtori.

Huhtasaaren gradu hyväksyttiin vuonna 2003. Liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomas Tiainen on väittänyt, että gradussa on plagioituja kohtia.

Jyväskylän yliopiston rehtorin Keijo Hämäläisen mukaan Huhtasaaren gradu loukkaa joltain osin hyvää tieteellistä käytäntöä.

– Ottaen huomioon, että kyseessä on ollut pro gradu -työ ja sen rajattu osio, ei loukkaus kuitenkaan ole luonteeltaan erityisen vakava, rehtori sanoo maanantaina antamassaan päätöksessä.

Rehtorin päätöksen mukaan ilman viitteitä tehtyjä suoria lainauksia on tutkielman kirjallisuusosiosta noin kymmenesosa. Sen sijaan empiirisessä aineistossa ei ole havaittu merkkejä plagioinnista.

”Tämä on ollut minua kohtaan kohtuutonta.”

Huhtasaari pitää vuonna 2003 valmistuneeseen graduunsa kohdistunutta plagiointiepäilyä ja sen tutkintaa kohtuuttomana. Huhtasaari myönsi blogissaan, että hänen tutkielmassaan on virheitä.

– Kyllä, työssäni on huolimattomuusvirheitä, silti koen, että tämä on ollut minua kohtaan kohtuutonta, Huhtasaari kirjoitti.

Hän kritisoi muun muassa sitä, että 15 vuotta vanhaan graduun sovelletaan nykyisiä ohjeita vilppiepäilyistä.

Huhtasaari totesi rehtorille antamassaan lausunnossa, että hänen tekemissään virheissä ei ollut kyse vilpistä. Hän arvioi lausunnossaan myös, että tutkielman puutteet on jo huomioitu tutkielman arvostelussa.

Huhtasaari on sanonut plagiointiepäilyn olevan pelkkää peliä, koska se tuli esille vain pari viikkoa ennen presidentinvaaleja, joissa hän oli ehdokkaana.

Esiselvityksessä ei ilmennyt epäilyä laajemmasta vilpistä, ja rehtori lopettaa asian käsittelyn omalta osaltaan tähän. Rehtorin päätös liitetään gradun yhteyteen yliopiston kirjaston arkistoon.

Jos Huhtasaari on tyytymätön päätökseen, hänellä on puoli vuotta aikaa pyytää lausuntoa tutkimuseettiseltä neuvottelukunnalta.

Juttua on päivitetty klo 20.13.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat