Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

KSML: TUL hakee valtiolta avustuksia haamuseuroilla

TUL:n puheenjohtaja Kimmo Suomi

Suomen Työväen Urheiluliiton TUL:n puheenjohtaja Kimmo Suomi arvostelee Keskisuomalaisen haastattelussa rajusti liiton taloudenpitoa.

Suomi sanoo jättäneensä allekirjoittamatta liiton valtiontukihakemuksen eikä myöskään aio allekirjoittaa sen tilinpäätöstä.

Suomi sanoo yrittäneensä reivata liittoa nykyaikaan, mutta hänen mielestään sen organisaatio on edelleen raskas, tehoton ja puoluepolitiikan leimaama.

TUL ilmoittaa verkkosivullaan, että järjestöön kuuluu lähes tuhat seuraa. Keskisuomalaisen mukaan jäsenmaksun maksaa todellisuudessa noin 640 seuraa, joista alle 300 järjestää toimintaa aktiivisesti.

– Liikunnan ammattilaisena en voi hyväksyä seurojen määrän paisuttelua. Siksi en allekirjoittanut TUL:n viimeistä valtionapuhakemusta tälle vuodelle, Suomi sanoo lehdelle.

Hakemuksen allekirjoittivat liiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Riku Ahola ja pääsihteeri Risto Korpela. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi liitolle avustusta tälle vuodelle reilut 1,4 miljoonaa euroa eli saman verran kuin kahtena edellisvuotena.

– Raha pitäisi mennä alueiden, piirien ja paikallistason toimintaan, mutta kyllä se jää meillä organisaatioon ja erityisesti Helsingin toimiston pyörittämiseen, Suomi sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE