Turva – Hymy

Kuinka suuri osa avioliitoista oikeasti päättyy avioeroon ja koska riski on huipussaan? Oletko solminut liittosi vuonna 1985…?

Kuva: Getty Images

Avioerojen määrä on vaihdellut 13 000–14 000 eron tuntumassa vuodesta 1989 lähtien, kertoo Tilastokeskus.

Vuonna 2016 avioeroon päättyi 13 541 avioliittoa, mikä oli 398 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kun avioliittolakiin oli tehty eroamista helpottava muutos vuonna 1988, erojen määrä kohosi uudelle tasolle, jolla se on myös pysynyt.

Vuonna 2016 koko maassa tuhatta naimisissa olevaa naista kohden erosi 14 naista. Ruotsinkielisten naisten avioeronneisuus on vain 8 naista tuhatta naimisissa olevaa kohden.

Kuinka suuri osa avioliitoista sitten päättyy avioeroon?

Vuonna 2016 todennäköisyys, että naisen ensimmäinen avioliitto päättyy avioeroon, oli 39 prosenttia. Luku on samalla tasolla kuin vuosina 2005–2015, jolloin se vaihteli 38:n ja 40:n prosentin välillä.

Ensimmäisen avioliiton päättyminen leskeyteen on hieman todennäköisempää kuin avioliiton päättyminen avioeroon.

1990-luvulta lähtien avioeronneisuus avioliiton keston mukaan näyttää olevan hyvin samanlaista eikä siten riipu avioliiton solmimisvuodesta. Esimerkiksi vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005 solmituista avioliitoista viidesosa oli päättynyt eroon yhdeksässä vuodessa ja neljäsosa 12 vuodessa paitsi 2005 solmituissa avioliitoissa jo 11 vuodessa.

Toistaiseksi korkein eronneisuus on vuonna 1985 avioliiton solmineilla, joista 41 prosenttia oli päättynyt avioeroon vuoden 2016 loppuun mennessä. Mikäli eronneisuus pysyy samalla tasolla kuin se on jo pitkään ollut, niin on hyvin mahdollista, että myös muut 1980-luvun lopun ja 1990-luvun avioliittokohortit yltävät samalle tasolle eronneisuudessa kuin vuonna 1985 avioliiton solmineet, Tilastokeskus kertoo.

Avioeron riski kasvaa jyrkästi heti avioliiton alkuvuosina. Riski on huipussaan kolmantena vuotena. Eroamisen huipun saavuttamisen jälkeen eron riski pienenee hyvin samalla tavalla kaikissa avioliittokohorteissa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Terijoen vesistöstä historiallisen pieni lohisaalis – uusi sääntö leikkasi kalastusmatkailijoiden määrää 70 prosenttia

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Tenojoen vesistöstä saatiin historiallisen pieni lohisaalis kalastuskaudella 2017, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Saalis oli vajaat 61 tonnia, ja se jakautui tasan Suomen ja Norjan välillä.

Luken mukaan saaliin vähäisyyteen vaikuttivat uudet, vuonna 2017 voimaan tulleet kalastusrajoitukset ja lähes koko kesän vallinneet hankalat kalastusolosuhteet, erityisesti voimakkaat virtaamat.

Tenojoen Suomen puolen lohisaalis jakautui pääosin paikallisten kalastajien ja kalastusmatkailijoiden kesken. Paikalliset kalastajat saivat lohisaaliista 49 prosenttia ja kalastusmatkailijat 46 prosenttia. Tenon sivujokien erilliset vapakalastajaryhmät saivat puolestaan noin viisi prosenttia.

Norjan puolella paikkakuntalaiset saivat saaliista 73 prosenttia ja kalastusmatkailijat 27 prosenttia.

Suomen puolella paikalliset saivat reilun 16 tonnin ja Norjan puolella 22 tonnin lohisaaliin.

Suomalaiset kalastajat siirtyivät Norjan puolelle.

Tenojoen uusi kalastussääntö leikkasi Suomen puolen kalastusmatkailijoiden määrää noin 70 prosenttia aiemmista vuosista. Kaudella 2017 Tenolla vieraili vajaat 2 500 kalastusmatkailijaa, kun vuotta aiemmin kalastusmatkailijoita oli noin 8 000.

Näin ollen myös Suomen puolen kalastusmatkailijoiden saalis pieneni. Kalastusmatkailijat saivat 14,2 tonnin saaliin kaudella 2017, kun vuotta aiemmin saalis oli vajaat 22 tonnia.

Norjan puolella kalastusmatkailijat saivat kahdeksan tonnin saaliin, mikä tarkoitti kaksin-kolminkertaista kasvua aiemmista vuosista. Syy voimakkaaseen kasvuun oli suomalaisten kalastajien siirtyminen Norjan puolen luvanostajiksi, kun uusi kalastussääntö rajoitti lupien tarjontaa Suomen puolella.

Tenojoen lohisaaliiden ja lohenkalastuksen seuranta on osa Suomen ja Norjan välistä kalastussopimusta.

Lähisuhdeväkivallan auttavaan puhelimeen soitettiin viime vuonna lähes 8 000 kertaa

Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI HELTTUNEN

Reilu vuosi sitten avattuun lähisuhdeväkivallan auttavaan Nollalinja-puhelimeen tuli tammi-joulukuussa lähes 8 000 puhelua, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Johanna Hietamäki. Palvelun tultua tunnetummaksi joulukuussa puheluita tuli jo enemmän kuin niihin pystyttiin vastaamaan, noin 33 puhelua päivässä.

– Tuolloin noin puoleen puheluista pystyttiin linjalla vastaamaan. Tammikuussa Nollalinja sai lisää resursseja ja nyt pystymme palvelemaan entistä paremmin, Hietamäki kertoo.

Auttavaan puhelimeen voivat soittaa läheisessä ihmissuhteessaan väkivaltaa tai uhkaa kokeneet tai heidän läheisensä. Suurin yksittäinen syy soittaa on nykyisen tai entisen puolison tai seurustelukumppanin käyttämä väkivalta.

Valtion rikosuhrimaksuilla kustantamassa palvelussa soittajia auttavat sosiaali- ja terveysalan ihmiset, joista monet ovat tehneet pitkään väkivaltaan liittyvää työtä.

Nollalinjalle soittaminen on ilmaista ja luottamuksellista, eikä siitä jää jälkeä puhelinlaskuun.

Vain harva ilmoittaa lähisuhdeväkivallasta poliisille.

Vuodesta 2012 asti tehdyssä rikosuhritutkimuksessa on selvitetty naisten ja miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa viimeisen vuoden aikana. Vuosittain naisista kertoo kokevansa parisuhdeväkivaltaa reilusta neljästä reiluun viiteen prosenttiin ja miehistä reilusta kahdesta reiluun kolmeen prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että vähintään kymmenettuhannet Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt kokevat vuosittain parisuhdeväkivaltaa.

– Näin pieni vaihtelu on luottamusvälien sisällä. Voidaan sanoa, että määrä on pysynyt tasaisena, kertoo tutkija, suunnittelija Petri Danielsson Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.

Ilmiötä on tutkittu aiemminkin, mutta eri tavalla. Aiemman tutkimuksen perusteella parisuhdeväkivalta vaikuttaa pysyneen lähestulkoon samalla tasolla sitten 1980-luvun.

Jos katsoo poliisin tilastoja, näyttää siltä, että parisuhdeväkivallan määrä nousi välittömästi vuoden 2011 lakimuutoksen jälkeen. Tuolloin lähisuhteessa tapahtuneesta lievästä pahoinpitelystä tuli yleisen syytteen alainen rikos. Parin vuoden päästä lähisuhdeväkivalta laski poliisin tilastoissa merkittävästi.

– Poliisin tilastot eivät ole kuitenkaan tässä hyvä mittari. Vain harva ilmoittaa lähisuhdeväkivallasta poliisille ja poliisin tilastoihin päätyvät pääasiassa vakavat tapaukset.
Danielssonin mukaan suurin osa pari- ja lähisuhdeväkivallasta on kuitenkin lievää väkivaltaa, joten kyselytutkimus on luotettavampi tapa mitata ilmiötä.

Asianajajaliitto erotti Heikki Lampelan – taustalla tuomio muun muassa naisystävän pahoinpitelystä

Kuva: Lehtikuva
Kevan ex-toimitusjohtaja Merja Kasoi (ent. Merja Ailus) ja asianajaja Heikki Lampela Helsingin käräjäoikeudessa 19. joulukuuta 2017.

Asianajajaliitto on erottanut jäsenyydestään tunnetun juristin Heikki Lampelan. Taustalla on Lampelan tuomio naisystävänsä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.

Lampela voi valittaa Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen. Hän voi jatkaa tehtävissään, kunnes päätös on lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi marraskuussa 2015 Lampelan 80 päivän ehdolliseen vankeuteen. Hovioikeus piti tuomion ennallaan ja korkein oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen.

Tuomion mukaan Lampela muun muassa uhkasi veitsellä ja kuristi naisystäväänsä vapaa-ajan asunnollaan Espoossa toukokuussa 2015.

Asianajajaliiton valvontalautakunta on jo aiemmin antanut Lampelalle useita huomautuksia. Ne liittyvät hänen toimintaansa asianajajana.

Asianajajaliitosta erotettu ei voi hoitaa oikeudenkäyntiasioita. Kielto ei kuitenkaan ole elinikäinen. Oikeudenkäyntiavustajan luvan voi saada takaisin kolmen vuoden päästä erottamisesta. Asianajajaliiton jäsenyyttä voi hakea uudestaan aikaisintaan kolmen vuoden päästä.

Valvontalautakunta käsitteli Lampelan tapauksen täysistunnossa joulukuun puolivälissä. Ratkaisu julkaistiin tänään.

Juttua on päivitetty klo 10:46.

Lottoajalla erikoinen pelipaikka – sai sievoiset matkarahat

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Loton tämän viikon arvonnassa (kierros 3/2018) löytyi yksi täysosuma. Pelipaikka ei ole ehkä se tyypillisin, sillä voittopeli oli pelattu Helsinki-Vantaan lentoasemalla, ja sillä voittaa 1,2 miljoonaa euroa.

6+1 -tuloksia löytyi tällä kierroksella kaksi. Toinen voittaja oli pelannut Prisma Lielahdessa ja toinen oli nettipelaaja Parolasta. Kumpikin kuittaa voitoistaan 305 412 euroa.

Loton oikea rivi (kierros 3/2018) on 1, 5, 11, 17, 30, 38 ja 40. Lisänumero on 32 ja Plus-numero 21. Ensi viikolla (kierros 4/2018) jaossa on 1,2 miljoonaa euroa.

Lauantai-Jokerin voittorivi on 2433606. Jokerista ei löytynyt yhtään täysosumaa. 6 oikein –tuloksia oli yksi, jolla voittaa 20 000 euroa.

Lomatonnin voittorivi on Berliini 58. Lomatonneja meni jakoon 14 kappaletta.

Keskustelua aiheesta

Tutkimus selvitti: Näin leipäjonoissa käyvistä puhutaan verkossa – Tutkijat haluavat jonot pois kaduilta: ”Inhimillisyyden takia”

Kuva: Kari Hulkko

Leipäjonoissa käy suomalaisen hyvinvointivaltion asukkaita, joiden tarve täydentää heikkoa taloudellista tilannettaan johtuu erityisesti heikosta perusturvan tasosta, rakenteellisesta eläkeläisköyhyydestä ja keski-ikäisten yksinäisten työttömien syrjäytymisalttiudesta.

Näin tiivistää hyvinvointitutkija Tuomo Laihiala 1.2. Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavan sosiologian väitöstutkimuksensa tuloksia.

Sipilän (kesk.) hallituksen päätös leikata erilaisia sosiaalitukien indeksejä on entisestään myrkkyä monille ja uhkaa kasvattaa leipäjonoissa kävijöiden määrää.

– THL on julkaissut työpaperin, jonka perusteella on laskettu, että vähimmäisturvalla elävien suhteellinen asema tulee tämän vaalikauden aikana heikkenemään. Se toki asettaa paineita hyväntekeväisyysavulle. Suurin osa leipäjonoissa käyvistä on pitkään työttöminä olleita työmarkkinatuella tai toimeentulotuella eläviä tai huonotuloisia eläkeläisiä. Vähimmäisturvassa tapahtuvat indeksileikkaukset näkyvät aivan varmasti heidän asemassaan, Laihiala arvioi Demokraatille.

– Jos nyt on Suomen taloudessa näkyvissä suotuisimpia merkkejä, ne eivät kuitenkaan näiden ryhmien arjessa näy. Siitäkin on ollut huolestuttavaa uutisointia, että lapsiperheiden ja nuorten osuus olisi leipäjonoissa kasvanut.

Laihiala toivoo, että hänen tutkimuksensa voisi tuoda päättäjille tietoa maamme eriarvoistumisesta ja havahduttaa siihen. Politiikan pitäisi Laihialan mukaan pyrkiä huono-osaisuuden pitkittymisen ja kasautumisen ehkäisemiseen nykyistä tehokkaammin ja jo ennalta.

– On helpompi auttaa ihmisiä, joilla on vasta taloudellisia ongelmia. Heitä pystyy ohjaamaan esimerkiksi velkaneuvonnan pariin. Jos on lisäksi laajemmin erilaisia, esimerkiksi terveydellisiä ongelmia, tällaisesta elämäntilanteesta nostaminen vaatii jo huomattavia tukitoimia. Väitöstutkimukseni ajatuksena on ollut saada ruokaa jonottavien ihmisten ääni kuuluviin.

”Heihin kohdistuu tietynlaista vihapuhetta.”

Laihialan tutkimus liittyy Itä-Suomen yliopiston Huono-osaisin Suomi -tutkimushankkeeseen. Siinä on vuosina 2012–2013 kerätty 36:sta eri leipäjonosta tai ruoanjakopisteestä aineistoa – yhteensä noin 3 500 asiakkaalta.

Laihialan tutkimus tarkastelee ruoka-avun saajien heikkoa elämänlaatua sekä huono-osaisuuden ja häpeän kokemista selittäviä tekijöitä. Se nostaa esiin myös, millaisia käsityksiä heikossa asemassa oleviin avunsaajiin kohdistuu julkisessa keskustelussa. Lähteinä olivat sanomalehtien – muun muassa Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet – verkkokeskustelut leipäjonoja käsittelevissä uutisissa.

Verkkokeskusteluista syntyi kaksijakoinen kuva.

– Vaikuttaa siltä, että perinteisen kaltainen köyhäinapu mahdollistaa heikossa asemassa oleviin avunsaajiin kohdistuvan arvostelun. Se näkyy niin, että heidän avuntarpeensa kyseenalaistetaan aika rajusti. Toisaalta heitä myös ymmärretään. Ymmärrys heitä kohtaan on sitä yleisempää, mitä läheisempi suhde verkkokeskustelijalla itsellään on huono-osaisuuteen, Laihiala kertoo.

Verkkokeskustelu heijastelee yhteiskunnassamme tapahtunutta sosiaalisen etäisyyden kasvua.

– Verkkokeskusteluissa kumpuaa vaade avun tarpeen arvioinnista, kontrollista sekä sen korostaminen, että leipäjonoon menneen elämäntilanne on joko avunsaajan tai yhteiskunnan vika. Vika nähdään usein olevan avunsaajalla itsellään. Näissä keskusteluissa korostuvat mielipiteet, joissa avunsaajat nähdään esimerkiksi ”laiskoina sosiaalipummeina” ja heihin kohdistuu tietynlaista vihapuhetta. Toisaalta keskusteluissa korostetaan sitäkin, että on yhteiskunnan vika ja häpeä, että on tavallisia suomalaisia niin huonossa tilanteessa.

Leipäjonoissa on kyse syvästä taloudellisesta huono-osaisuudesta.

Kun verkkokeskusteluissa painottuu valtaosin kritiikki, Laihialan tutkimuksen toinen puoli tuo esiin avunsaajien omat kokemukset ja äänen. Laihiala toivookin, että tämä ääni voisi myös kitkeä väestöömme pinttyneitä, verkkokeskusteluissakin näkyviä uskomuksia, joiden mukaan leipäjonoissa käytäisiin jopa hyvin vuoksi, vaille todellista tarvetta.

– Tutkimus osoittaa, että leipäjonoissa käyvistä suurin osa kärsii hyvin syvästä taloudellisesta huono-osaisuudesta. Yli kahdella viidestä on myös erilaisia terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia. Se, että meillä on leipäjonoja, johtuu yhtäältä rakenteellisesta eläkeläisköyhyydestä ja siitä, että pitkään työttöminä olleilla on voimakas syrjäytymisalttius.

Laihiala muistuttaa myös, että leipäjonoissa katukuvassa seisovat ihmiset muodostavat monilla paikkakunnilla tunnistettavan ryhmän.

– Se altistaa heidät julkiselle arvostelulle. On hyvinvointivaltion kannalta häpeällistä, että ihmiset joutuvat räntäsateessa ja pakkasessa jonottamaan ruokaa.

– Tutkimukseni mukaan reilu kolmannes kokee leipäjonoissa käymisen nöyryyttävänä ja noin sama määrä kokee, ettei haluaisi tulla jonossa nähdyksi esimerkiksi ystävien, sukulaisten tai naapurien toimesta.

Laihiala toteaa olevansa – yhdessä muiden leipäjonoja projektissa tutkineiden kanssa – sitä mieltä, että jonot pitäisi saada pois kaduilta – inhimillisyyden takia. Hän mainitsee Vantaan positiivisena esimerkkinä siitä, että siellä ruokakassin jakamista on sisällytetty muiden tilanteiden kuten yhteisruokailuiden yhteyteen.

– Helmikuussa alkaa Yhteisvastuukeräys. Siinä on hyvä kampanja tulossa. Siinä nimenomaan on ajatuksia, että avunsaamisen ei olisi nöyryyttävää. Ruokaa jaettaisiin niin, että ihmiset saavat lisäarvoa, keskustelumahdollisuuksia, ja että heitä pystyttäisiin ohjaamaan julkisen tuen ja avun piiriin, jos näin ei vielä ole, Laihiala tietää.

– Vaatisi poliittista tahtoa, että leipäjonot saataisiin sisätiloihin ja ruoka-avun tarve saataisiin, jos ei lakkaamaan, niin ainakin sellaiseksi, ettei se nykyisestään kasvaisi.

Häpeän käsite jää helposti leipäjonoista puhuttaessa piiloon.

Leipäjonoissa käy yliedustettuna yksinasuvia. Laihialan väitöksen mukaan yhden aikuisen talouksissa asuvien elämänlaatu on systemaattisesti heikompaa kuin kahden aikuisen talouksissa asuvien.

Jo mainittu häpeä on käsite tai ilmiö, joka jää helposti leipäjonoista puhuttaessa piiloon.

– Ihmiset eivät alttiisti kyselyssä ilmoita tuntevansa häpeää. On hyvin mahdollista, että heille, jotka ovat jo pidemmän aikaa leipäjonossa käyneet, avunhakeminen ei juurikaan aiheuta häpeää. Sitten on noin kolmannes, jotka kertovat kokevansa tilanteen sosiaalisesti häpeällisinä. Naiset, lapsiperheelliset ja korkeasti koulutetut häpeävät ruoka-apuun turvautumista muita useammin. Myös korkea ikä ja tulojen riittämättömänä pitäminen selittävät häpeän kokemista.

– Vaikuttaisi siltä, että oma viiteryhmä, johon kokemusta peilataan vaikuttaa siihen, miltä avun hakeminen tuntuu. Jos se on työssäkäyvää koulutettua ja hyvinvoivaa ryhmää, se aiheuttaa häpeää. Jos oma viiteryhmäkin on heikossa asemassa, ei tunnukaan niin häpeälliseltä, vaan voi tapahtua sen huomaaminen, että kyseessä onkin yhteiskunnan häpeä ja köyhyys on laajempi ilmiö.

Laihiala summaa, ettei kenenkään pärjäämistä suomalaisessa hyvinvointivaltiossa pitäisi jättää toisten hyväntahtoisuuden varaan.

– Kun puhutaan, tutkitaan ja erilaisia etuuksia kohdennetaan heikossa asemassa oleviin, se pitäisi pystyä tekemään heidän ihmisarvonsa säilyttäen.

”Tällä hetkellä tarvitaan akuuttia apua, mutta…”

Jos avun hakeminen koetaan leimaavaksi, sitä jätetään myös hakematta. Tällöin apu ei kohdennu niille, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

– Ruoka-avun suhteen ongelma on väistämättä myös se, että sitä ei ole kaikille ja kaikilla paikkakunnilla edes saatavilla. On myös ihmisiä, jotka eivät pysty liikkumaan ja tulemaan pariksi tunniksi jonottamaan leipää. Järjestelmät, joissa apua tuodaan kotiin, voisivat tavoittaa tällaisia ihmisiä.

Laihiala vaikuttaa panevan toivoa myös Yhteisvastuukeräys-kampanjan onnistumiseen.

– Toivottavasti se nostaa samalla lailla kuin 1990-luvulla kerättiin laman uhreille ja kirkon ruokapankkitoimintaan apua, nostaa keskustelun kohteeksi uuden ”ruokatrendin”. Se olisi se, että kaikilla suomalaisilla olisi kunnon ruokaa tarjolla. Tämän päivän ruokatrendi toisilla on ruoan puute samanaikaisesti kuin paremmassa asemassa olevilla on omat erilaiset ruokatrendinsä, Laihiala muistuttaa.

4.2. käynnistyvän Yhteisvastuukeräyksen teemana on Nälkä – #ruokatrendit 2018. Kampanjassa nostetaan esiin globaali nälkä, mutta painopiste on suomalaisten leipäjonojen problemaattisuudessa ja häpeällisyydessä.

– Nostamme esiin ongelman syitä että esitämme niin lyhyen kuin pitkänkin tähtäimen ratkaisuvaihtoehtoja. Tällä hetkellä tarvitaan akuuttia apua, mutta ihmisten seisottaminen leipäjonoissa räntäsateessa ei mielestämme ole ihmisarvoista auttamista. Perusviestimme tulee kuitenkin olemaan se, että perusturvan taso tulee saada sellaiseksi, että pitkäkestoinen ruoka-avun asiakkuus ei olisi kenellekään välttämätöntä, keräysjohtaja Tapio Pajunen kertoo Demokraatille.

Keskustelua aiheesta