Lukijaristeily2017

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kuka on vuoden urheilija? Toimittajakonkari lyö listan pöytään — ykkösenä sensaationuori

Kuka on vuoden urheilija? Kuuman pohdinnan aihe. Lopputulos niin tai näin, ei kuitenkaan ole kaikkien mieleen. Tyrkyllä olevista kukaan ei ole itseoikeutettu. Niin tasaveroista on.

Useat urheilutoimittajat pitävät ratakelaaja Leo-Pekka Tähteä ykkösenä. Minä en. Sen vuoksi, että lajiin osanotto on rajoitettu, vaikka voisi olla avoinkin. Tähden saavutukset ovat kyllä mittavat, ja siitä suuri arvostus hänelle.

Hurja kiekkonuorukainen Patrik Laine laukoo NHL-kaukaloissa sellaisia piiskatykin sivalluksia, että Teemu Selännekin hämmästelee. Ehdokkaina ykköspallille ovat muun muassa tennistähtemme, maailmalla sekanelinpelissä ansioitunut Henri Kontinen, pyöräilijä Lotta Lepistö, nyrkkeilijät Mira Potkonen, Eva Wahlström ja Edis Tatli, Antti Ruuskanen ja jokunen muukin.

Tero Pitkämäki toivoi, että parhaan titteliin tulisi päästä paremmalla kuin pronssimitalilla. No, olympiatasolla ei ole tälläkään kertaa pronssia parempaa tarjolla.

Oma listani on kärjen osalta: Patrik Laine, Lotta Lepistö, Henri Kontinen, Edis Tatli, Leo-Pekka Tähti, Mira Potkonen, Eva Wahlström, Krista Pärmäkoski, Kaisa Mäkäräinen, Jenna Laukkanen.

Vuoden joukkueeksi nimeän jääkiekon nuoret kaksikymppiset maailmanmestarit ja vuoden valmentajaksi Tuomas Sammelvuon.

Sanoisin, että vaikuttaa kummalliselta. Mutta näin ovat näreet.

Näin tämä vuoden urheilijan valinta tapahtuu.

Urheilutoimittajilla on valiokunta, joka on nyt poiminut esille mielestään 55 parasta suomalaisurheilijaa, joista UL:n jäsenet valitsevat enintään 10 parasta. Mahdollisuus on valita muitakin omalle listalleen, mutta silloin vaaditaan erikoisperustelut.

Jos joku esimerkiksi nimeää Rukan voittajan Iivo Niskasen tai jonkun muun hiihtäjän kuin Krista Pärmäkosken tai aitajuoksija Oskari Mörön tai keihäänheittäjä Tero Pitkämäen tai formulakuski Valtteri Bottaksen, joiden nimiä ei ole 55 joukossa, vaikkapa keilaaja Joonas Jähin tai biljardin pelaajan Jouni Tähden listalleen, niin on vankat perustelut mainittava.

Sanoisin, että vaikuttaa kummalliselta. Mutta näin ovat näreet.

Ehdotuksien tekijät ovat mahduttaneet valintalistalle 33 urheilulajia. Nyrkkeilijöitä on neljä. Kuten myös yleisurheilijoita, joista kolme on vammaisurheilijaa. Lumilautailijoita. potkunyrkkeilijöitä ja jääkiekkoilijoita, keilailijoita on kustakin lajista kolme. Kahden ehdokkaan lajeja ovat pyöräsuunnistus, ralli, triathlon ja moottoriveneily. Yhden ehdokkaan lajeja ovat raviurheilu, pesäpallo ammunta, thainyrkkeily, tennis, jalkapallo, karate, uinti, kiihdytysajo, pyöräily, ampumahiihto, moottorikelkkailu, paini, moottoripyöräilyn sivuvaunuluokka, hiihto, enduro, formulat. Ringette, purjehdus, tanssiurheilu, jääpallo ja suunnistus.

Suomi on velkaa olympiavoittajillemme.

Olympiakomitean rooteliin on nyt valjastettu koko Suomen liikkuminen, kilpaurheilu ja huippujen kilvoittelu. Pidän, enkä ainoana, yhden elimen haukattavaksi liian suurena palana..

OK:n puheenjohtaja Timo Ritakalliolla on laaja vastuun kenttä. Nyt hän on jo aloittanut korostamalla kansalaisten liikuntaa vauvasta isovaareihin ja isomummoihin asti. Hyvä avaus. Tyvestä puuhun noustaan. Liikunnan vaaliminen on kaikkien meidän yhteinen velvoitteemme. Terve sielu terveessä ruumiissa. Korkealle kansan kunto.

OK on ollut viime aikoina tapeetilla. On tuhlattu, ei ole kuunneltu opetusministeriön ohjeistusta. On vajottu urheilullisesti alimpaan monttuun. Johtajat kylpevät hyvinvoinnissa, suuri osa ammattiurheilijoista toimeentulonsa köyhyysrajoilla.

Tein 1960-luvulla televisioon suorat lähetykset kolmesta olympiavoittajasta Hannes Kolehmaisesta (1899—1966), Albin Stenroosista (1889—1971) ja Matti Järvisestä. Yhteiskunta oli pitänyt jokaisen jatkoelämästä kunnioitettavasti huolen. Toisin on tänään. Esimerkkinä vaikkapa Toni Nieminen. Tämäkin asia tulisi saattaa kuntoon. Suomi on velkaa olympiavoittajillemme.

Rikkaita ja neuvoksia on vedetty keulakuviksi.

OK on uudistunut, mutta oikeistopolitiikka ei ole miksikään muuttunut. Yhäkään urheilustamme ei ole haluttu koko kansan yhteistä. Suomi täyttää 100 vuotta tunnuksella yhdessä. Urheilussa tuo käsite ei ole koskaan sopinut maamme oikeistolle. Valta on ollut kaiken aikaa tärkeintä. Työväen urheiluseuroja on erotettu ja lakkautettu. Rikkaita ja neuvoksia on vedetty keulakuviksi.

Urheilussakin ansioitunut demaripoliitikko ei kelpaa koska on poliitikko. Mutta kokoomuspoliitikko kelpaa koska ei muka ole poliitikko. Esimerkkinä vaikkapa nimet työläisolympiavoittaja rinulisti Väinö Leskinen ja Kaj Hagelberg. Olympiaosanottajaksi Roomaan 1960 (EM Olli Mäki) ei kelvannut kun ei suostunut allekirjoittamaan porvarijohtajien jäsenyysmääräystä, Ei kelvannut vaikka itse UKK taivutteli porvareita urheilun kannalle. Valtionapuja on evätty työväen urheilulta. Ja niin edespäin. Ei suinkaan urheilumme parhaaksi. Vaan vallan vuoksi.

Suunnanmuutokset ovat tuiki tähdelliset. Sitä oikeudenmukaisuutta Suomen urheilu tarvitsee. Odotukset OK:n uuden puheenjohtajan suuntaan ovat suuret. Toivottavasti hänellä entisenä suunnistajana ovat piirut kohdallaan.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Suomi ei enää halua olla pelkkä kokousten hovimestaripalveluja tarjoava maa

Arktinen politikka on ollut pitkään ”salainen” harrastukseni niin kansanedustajana kuin nyt viime vuosina Euroopan parlamentissa. Olen toista kautta ryhmäni esittelijä arktista politiikkaa koskevissa kysymyksissä.

Sanon ”salainen” siksi,  että arktinen politiikka ei ole herättänyt laajempaa kiinnostusta, mutta nyt tilanne on hieman toinen – erityisesti Suomessa, kun Suomi on Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa.

Hienoa olisi, jos Suomessa pidettäisiin kaikkien aikojen ensimmäinen arktinen huippukokous ja vieraaksemme saapuisivat Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Olen kuitenkin presidentti Sauli Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, ettei ”turhia” kokouksia kannata järjestää. Tuloksia pitää tulla. Eikä Suomikaan enää halua olla pelkkä kokousten hovimestaripalveluja tarjoava maa, vaan esityslistan tekijä ja tasa-arvoinen päättäjä muiden päättäjien joukossa.

Kokouksia, diplomatiaa ja dialogia tarvitaan kuitenkin erityisesti nyt, kun kansainvälisen jännityksen kiristyminen ja voimapolitiikka uhkaa yhteisiin pelisääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä.

”Salainen” harrastukseni – arktinen politiikka.

EU:n kannattaa välttää kaikkitietävän opettajan roolia ylipäätään, mutta erityisesti arktisessa politiikassa. Suhteita  Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Norjaan pitää vaalia,  puhumattakaan Venäjästä, joka on ollut rakentava voima arktisessa politiikassa.

Yhteistyötä Venäjän kanssa pitää vaalia siellä missä se toimii. Työ Venäjän kanssa arktisissa kysymyksissä onkin ollut hedelmällistä, sillä se kokee itsensä tasa-arvoiseksi kumppaniksi. Venäjä haluaa olla esityslistan tekijä eikä vain valmiin agendan hyväksyjä, mitä roolia EU on liian usein Venäjälle tarjonnut.

Suomi  on ollut EU:n pohjoisen ulottuvuuden kantava voima. Se ei ole ollut paljon otsikoissa, mutta tulokset ovat sitäkin konkreettisempia. Nyt kasvava  globaali kiinnostus aluetta kohtaan on Suomelle arvokas asia.

Tavoitteiden tulee olla kunnianhimoisia. Voisiko nykyinen päättäjäsukupolvi olla todellakin olla ensimmäinen, joka  luonnonvaroja hyödyntäessä ottaa huomioon luonnon, alueella asuvan väestön ja alkuperäiskansat.

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Pentti Salmi: Taikuria tarvitaan vielä, tervetuloa takaisin Teemu

Siitä on kohta jo kolme vuotta kun Teemu Rannikko pelasi viimeksi maaottelun Susijengin paidassa. Sehän tapahtui MM-kisoissa Bilbaossa Uutta-Seelantia vastaan.

Sen jälkeen Suomen peliälykkäin koripalloilija on pakertanut vain seuratasolla, josta viime viikonvaihteessa palkkiona Suomen mestaruus ja valinta finaalien MVP:ksi.

Kun nyt päävalmentaja Henkka Dettmann on julkistanut 34 pelaajan ehdokasringin tuleviin suurkilpailuihin, niin sieltähän löytyy taas taikurin nimi.

Joten tervetuloa takaisin, Teemu.

Tietysti somessa maailmanparantajat antavat syyskuussa 37 vuotta täyttävälle Rannikolle jo nyt huutia, ettei jalka muka enää riitä kansainvälisissä karkeloissa. Kuitenkin tälläkin kaudella ketarat riittivät Euroopan kentillä vallan mainiosti mestareiden liigassa, josta tehokkuutta osoittavat 12,6 pisteen ja 6,9 passin keskiarvot.

Onneksi kukaan ei sentään kyseenalaista Teemun pelinjohtoa, mikä mielestäni on tämän pallopelin merkittävin taiteenlaji. Rannikon tapaista johtajaa tarvitaan siis Helsingissä elo-syyskuun vaihteen EM-koriksessa. Siinä on samanlaista karismaa, mitä Jorma Pilkevaara toi maajoukkueeseen 50 vuotta sitten.

Silloinhan Euroopan mestaruudesta kisattiin edellisen kerran Helsingissä ja ”Pilkku” valittiin kisojen ykkösviisikkoon. Kukaan toinen suomalainen miespelaajahan ei tätä kunniaa ole vuosien saatossa arvokisoissa saanut.

Lätkähuuma saa kiittää voittokulustaan nimenomaan joka niemeen ja notkelmaan nousseiden jäähallien lobbareita.

Rannikon johtamana Joensuun Kataja vei siis odotetusti Suomen mestaruuden. Eihän se mikään yllätys ollut, joukkueen pelaajamateriaali oli yksinkertaisesti muita parempi. Salo käpristeli vastaan ja pelasi seurahistoriansa parasta korista, mutta paremmilleenhan ei pitkässä juoksussa voi mitään.

Kun Vilppaan joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen keskiviikkona palkittiin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta seuratyöstään Koripalloliiton juhlagaalassa Heikki Tuomala –plaketilla niin finaalitappio oli jo unohtunut ja hopea maistui sittenkin maukkaalta. Hopea ei ollutkaan häpeä, vaan se oli voitettu mitali.

Korisliiga keräsi tällä kaudella ensi kertaa yli tuhannen katsojan keskiarvon matsia kohden, mikä tietysti osoittaa kiinnostuksen kasvua. Valitettavasti pelihallitilanne on onneton, meillä on pelipaikkoina ”puolapuuhalleja”, jotka eivät ole katsojille enää nykypäivää. Se karkottaa satunnaisia kävijöitä, lajifriikithän menevät sen sijaan vaikka millaiseen murjuun.

Mistähän löytyisivät sellaiset puolestapuhujat, jotka saisivat palloiluhalli-idean iskostettua päättäjien arvomaailmaan? Tosiasiahan on se, että lätkähuuma saa kiittää voittokulustaan nimenomaan joka niemeen ja notkelmaan nousseiden jäähallien lobbareita.

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Maarit Feldt-Ranta

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja.

Sipilän valitsema tyylilaji sopii huonosti demokraattiseen järjestelmäämme

Meneillään oleva vaalikausi on minulle neljäs, jonka aikana olen saanut olla eri tehtävissä valtakunnanpolitiikassa.

Puolueena me sosialidemokraatit olemme näiden neljäntoista vuoden aikana olleet vuoron perään hallituksessa, oppositiossa, hallituksessa ja nyt oppositiossa. Aika moni ajattelee, että vain hallituksesta käsin voi vaikuttaa asioihin ja että oppositiossa oltaessa vain odotetaan hallitukseen pääsyä ja ollaan turhautuneita. Viimeistään meneillään oleva oppositiokautemme osoittaa, ettei tämä pidä paikkaansa. Kun maassa on riittävän huono ja osaamaton hallitus, voi maata palvella myös oppositiosta käsin.

Pääministeri Juha Sipilän kaksi vuotta sitten valitsema tyylilaji on osoittautunut demokraattiseen järjestelmäämme huonosti sopivaksi. Kiire ja yritys johtaa yhteiskuntaa kuin yritystä on johtanut siihen, että hallitus on kerta toisen jälkeen joutunut perumaan ja muuttamaan päätöksiään.

Hallitus on parissa vuodessa perunut yhteensä 20 päätöstä tai lakiesitystä. Tämä on paljon, koska normaalisti hallitusten esitykset menevät läpi lähes poikkeuksetta. Hosumisen ja mutkien oikomisen lisäksi hallituksen kompurointi on johtunut siitä, ettei pääministeri eivätkä kaikki muutkaan ministerit ymmärrä hallinnon, työmarkkinoiden tai sosiaaliturvan toimintaperiaatteita riittävästi.

Oppositio on toiminut tällä vaalikaudella myös asiantuntijayhteisöjen äänenä.

Ehkä kuuluisimmat päätösten perumiset ovat eläkkeensaajien asumistuki, työelämän pakkolait, veteraanien indeksileikkaukset sekä moottoripyörä- ja venevero. Kaikki nämä ja muut perutut päätökset on haudattu tai korjattu opposition ja muun kansalaisyhteiskunnan aktiivisen toiminnan ja yhteistyön seurauksena. Oppositio on toiminut tällä vaalikaudella myös asiantuntijayhteisöjen äänenä.

On motivoivaa ja tärkeää lähteä liikkeelle joka aamu puolustamaan suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa maan hallitukselta. Meidän tehtävämme on läpivalaista hallituksen esitykset ja osoittaa niissä olevat heikkoudet.

Tämän kevään ja kesän historiallisesti tärkeä tehtävämme on huolehtia, että sote-uudistus etenee niin, ettei hallituksen yhtiöittämis- ja bisnesintoilu johda sosiaali- ja terveyspalveluiden totaaliseen kaaokseen. Jos tästä ei löydä motivaatiota oppositiopolitiikkaan, niin mistä!

Maarit Feldt-Ranta

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Urheiluväkikin hiljentyi – sivistyksen ja sydämen merkki

Suomen jääkiekkomaajoukkue pelasi surunauhat käsivarsissaan. Joensuun Kataja ja Salon Vilpas viettivät ennen ottelua hiljaisen hetken presidentti Mauno Koiviston elämäntyön muistoksi.

Hienot eleet urheiluväeltä lentopalloikonin Manun muiston kunnioittamiseksi.

Urheiluväellä on sivistystä. Ja sydäntä.

Tappara voittaisi maajoukkueemme mikäli kohtaisivat.

Aikoinaan Kanada lähetti NHL:n seurajoukkueita maiden välisiin MM-lätkäkisoihin hyvällä menestyksellä. Taustana se, että yhteenkouliintuneet pelaajat osaavat tehtävänsä paremmin kuin eri puolilta kootut huippuyksilöt.

Tämä ajatus tuli mieleen, kun Suomi rämpii ja alittaa itsensä nyt käytävissä Pariisin ja Kölnin mittelöissä. Olen muuten sitä mieltä, että Tappara voittaisi maajoukkueemme mikäli kohtaisivat.

Lauri Marjamäki menestyi seurajoukkueen Oulun Kärpät luotsina mainiosti, mutta nyt hän ei ole osannut koota pelaavaa yhdistelmää.

Maajoukkueemme vääntää kaukalon kulmissa, kun terhakkuus ja tarmo tulisi purkaa ennen kaikkea maalivahdin edessä molemmissa päissä. Sekä Patrik Laineen esittämissä tulisissa kuteissa.

Miksi muuten ei enää kaikille huipuillemme olekaan kunnia-asia pukea ylleen leijonanuttu?

Rahastako se kiikastaa? Onko miljonääreille tarjottu liian pientä palkkaa?

On tässä tekemistä Antti Ruuskasella ja Tero Pitkämäellä.

Mersun ja Ferrarin välillä käydään rajua kuninkuuskamppailua formuloissa. Barcelonassa Lewis Hamilton palasi voittokantaan ja Sebastian Vettel jäi kakkoseksi. Samalla Mersu ohitti Ferrarin.

Ajajien kisassa niin Hamiltonilla kuin Vettelilläkin on kaksi osakilpailuvoittoa ja Valtteri Bottaksella yksi. Valitettavasti Barcelonassa niin Bottas (moottorivika) kuin Kimi Räikkönenkin (kolarointi) joutuivat keskeyttämään. Kärkitilanne nyt: Vettel 104, Hamilton 98, Bottas 63 ja Räikkönen 49 pistettä.

Osakisoja on vielä jäljellä 15. Seuraava Monaco.

Saksan keihäsmiehet ovat ottaneet valtikan haltuunsa, kun Timanttiliiga pyörii huimin tuloksin: Thomas Röhler 93,90, Andreas Hofmann 88,79, Lars Hamann 86,71 ja Johannes Vetter 83,39. Kaikki saaksalaisia.

On tässä tekemistä Antti Ruuskasella ja Tero Pitkämäellä. Muitahan kv-karkeloihin ei meillä olekaan tällä erää.

Toivomme, että kompassin neula löytää pikapikaa rastit.

Toissaperjantaina vaasalainen tutkija kertoi suomalaisesta piilokorruptiosta. Esimerkkeinä hän mainitsi hyvä veli -korruption, jolloin kaveria suositaan.

Samana iltana OK:n puheenjohtaja Timo Ritakallio kertoi nimittäneensä  olympiakomitean uudeksi toimitusjohtajaksi vanhan suunnistuskaverinsa Mikko Salosen yllätysnimenä.

Niin tai näin, mitä kaveruuden vaikutukseen tulee, niin Suomen huippu-urheilua ja koko kansan liikuttamista johtavat nyt suunnistajaexpertit.

Toivomme, että kompassin neula löytää pikapikaa rastit ja tulosta syntyy.

Tähän uskomme ja luotamme odottavaisin mielin.

Jalkapallossa pyörivän Veikkausliigan voittajaksi on povattu HJK:ta jälleen kerran. Hieman samaan tapaan kuin ennen euroviisujen alkua Suomeakin ykköseksi.

On kuitenkin lajin kannalta ollut hyvä, että yllätyksiä on mahtunut matkaan. Viime vuoden mestari Maarianhamina on jo kontannut. Samoin ikisuosikki HJK. Eikä toissavuoden mestarilla Seinäjoellakaan pulla paistu uunissa odotetusti.

Tampereen Ilves Jarkko Wissin luotsaamana tuntuu vahvalta. Ja häntäpään joukkueet ovat Kemi ja Jyväskylä. Liiga on sinällään mielenkiintoinen, mutta missä yleisö? Tämä katsojien kato näyttää olevan ikuisuuskysymys aina siihen asti kunnes saamme kunnon jalkapallostadioneja ja kansainvälisiä osaajia á la Jari Litmanen ja Sami Hyypiä.

Jo 1940-luvulla Helsingin Työväen Uimarit julkaisi kerhoilloissaan Mustikkamaalla hauskaksi koettua seuralehteään Pore. Se tiivisti jäsenkuntaa monipuolisesti. Eritoten uintisaavutusten edistäjänä. Niinpä HTU olikin pari kertaa 1960-luvulla Suomen paras uintiseura. Pore ilmestyi silloin jo painettuna muutaman sadan kappaleena.

Suomen Uimaliitto alkoi puolestaan julkaista 1950-luvusta alkaen Uinti-lehteä. Aviisi on säännöllisesti ilmestyneenä ollut luettu varsinkin uintiperheiden keskuudessa hyvin toimitettuna.

Mutta mikään ilo ei ole iäti kestävää. Uimaliitto on ilmoittanut, että lehden ilmestyminen päättyy tämän vuoden lopulla, mikä on ikävä uutinen. Yleisestikin ottaen on ollut ilahduttavaa, että eri lajiliitot ovat julkaisseet lehtiään lajinsa tiedottamiseksi.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Dear Labour, meidän täytyy oppia teidän virheistänne

Rakas sisarpuolueemme Labour, teillä ei ole ollut helppoa Britanniassa. Brexitissä te otitte turpaan. Kun meppinne saapuivat ryhmäkokoukseemme brexitin jälkeen, oli monella itkussa pidättelemistä. He olivat olleet rakentamassa Eurooppaa ja näkivät nyt saavutustensa valuvan tyhjiin. Näin, että he taistelivat täysillä pitääkseen Britannian EU:ssa, mutta samaa ei valitettavasti voi sanoa kaikista teistä Labourin ihmisistä. Te ette taistelleet.

Te ette panneet hanttiin, kun asia tuotiin parlamentin äänestykseen. Te ette kuulemma vaadi uusia vaaleja sitten, kun brexitin neuvottelutulos ja sen aiheuttamat heikennykset ovat selvillä. Kilpaileva puolue Liberaalit vaatii. Johtajanne suhtautui EU:hun nihkeästi alun perinkin ja nyt te – ainakin monet teistä – olette luovuttaneet. Juuri nyt, kun Euroopan sosiaalinen pilari ja muut demareille tärkeät ponnistelut EU:ssa alkavat kantaa hedelmää.

Muutoksesta on helpompaa puhua kuin jatkuvuudesta, ja yksinkertaistuksia on helpompi esittää ja uutisoida kuin suuria, monimutkaisia ja työläitä kehityskulkuja.

EU-vastaisuus ei sovi meille demareille. Tiedän, että kun meillä Suomessa perussuomalaiset nostavat asian keskusteluun ennen seuraavia vaaleja, joitakuita meistä kutittelee lähteä siihen kelkkaan. Lehdistö lämpenee varmasti.

Miksikö? Koska muutoksesta on helpompaa puhua kuin jatkuvuudesta, ja yksinkertaistuksia on helpompi esittää ja uutisoida kuin suuria, monimutkaisia ja työläitä kehityskulkuja.

Joku tulee ehdottamaan, että EU-vastaisuus olisi tapa saada persuihin valuneita äänestäjiä palaamaan. Se ei ole totta – perussuomalaisiin kyllästyneet palasivat ja palaavat, koska näkivät persujen hylkäävän työväen ja hyvinvointivaltion.

Rakas Labour, meidän täytyy oppia teidän virheistänne ja toimia ajoissa.

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).