Kolumnit

Kuka on vuoden urheilija? Toimittajakonkari lyö listan pöytään — ykkösenä sensaationuori

Kuka on vuoden urheilija? Kuuman pohdinnan aihe. Lopputulos niin tai näin, ei kuitenkaan ole kaikkien mieleen. Tyrkyllä olevista kukaan ei ole itseoikeutettu. Niin tasaveroista on.

Useat urheilutoimittajat pitävät ratakelaaja Leo-Pekka Tähteä ykkösenä. Minä en. Sen vuoksi, että lajiin osanotto on rajoitettu, vaikka voisi olla avoinkin. Tähden saavutukset ovat kyllä mittavat, ja siitä suuri arvostus hänelle.

Hurja kiekkonuorukainen Patrik Laine laukoo NHL-kaukaloissa sellaisia piiskatykin sivalluksia, että Teemu Selännekin hämmästelee. Ehdokkaina ykköspallille ovat muun muassa tennistähtemme, maailmalla sekanelinpelissä ansioitunut Henri Kontinen, pyöräilijä Lotta Lepistö, nyrkkeilijät Mira Potkonen, Eva Wahlström ja Edis Tatli, Antti Ruuskanen ja jokunen muukin.

Tero Pitkämäki toivoi, että parhaan titteliin tulisi päästä paremmalla kuin pronssimitalilla. No, olympiatasolla ei ole tälläkään kertaa pronssia parempaa tarjolla.

Oma listani on kärjen osalta: Patrik Laine, Lotta Lepistö, Henri Kontinen, Edis Tatli, Leo-Pekka Tähti, Mira Potkonen, Eva Wahlström, Krista Pärmäkoski, Kaisa Mäkäräinen, Jenna Laukkanen.

Vuoden joukkueeksi nimeän jääkiekon nuoret kaksikymppiset maailmanmestarit ja vuoden valmentajaksi Tuomas Sammelvuon.

Sanoisin, että vaikuttaa kummalliselta. Mutta näin ovat näreet.

Näin tämä vuoden urheilijan valinta tapahtuu.

Urheilutoimittajilla on valiokunta, joka on nyt poiminut esille mielestään 55 parasta suomalaisurheilijaa, joista UL:n jäsenet valitsevat enintään 10 parasta. Mahdollisuus on valita muitakin omalle listalleen, mutta silloin vaaditaan erikoisperustelut.

Jos joku esimerkiksi nimeää Rukan voittajan Iivo Niskasen tai jonkun muun hiihtäjän kuin Krista Pärmäkosken tai aitajuoksija Oskari Mörön tai keihäänheittäjä Tero Pitkämäen tai formulakuski Valtteri Bottaksen, joiden nimiä ei ole 55 joukossa, vaikkapa keilaaja Joonas Jähin tai biljardin pelaajan Jouni Tähden listalleen, niin on vankat perustelut mainittava.

Sanoisin, että vaikuttaa kummalliselta. Mutta näin ovat näreet.

Ehdotuksien tekijät ovat mahduttaneet valintalistalle 33 urheilulajia. Nyrkkeilijöitä on neljä. Kuten myös yleisurheilijoita, joista kolme on vammaisurheilijaa. Lumilautailijoita. potkunyrkkeilijöitä ja jääkiekkoilijoita, keilailijoita on kustakin lajista kolme. Kahden ehdokkaan lajeja ovat pyöräsuunnistus, ralli, triathlon ja moottoriveneily. Yhden ehdokkaan lajeja ovat raviurheilu, pesäpallo ammunta, thainyrkkeily, tennis, jalkapallo, karate, uinti, kiihdytysajo, pyöräily, ampumahiihto, moottorikelkkailu, paini, moottoripyöräilyn sivuvaunuluokka, hiihto, enduro, formulat. Ringette, purjehdus, tanssiurheilu, jääpallo ja suunnistus.

Suomi on velkaa olympiavoittajillemme.

Olympiakomitean rooteliin on nyt valjastettu koko Suomen liikkuminen, kilpaurheilu ja huippujen kilvoittelu. Pidän, enkä ainoana, yhden elimen haukattavaksi liian suurena palana..

OK:n puheenjohtaja Timo Ritakalliolla on laaja vastuun kenttä. Nyt hän on jo aloittanut korostamalla kansalaisten liikuntaa vauvasta isovaareihin ja isomummoihin asti. Hyvä avaus. Tyvestä puuhun noustaan. Liikunnan vaaliminen on kaikkien meidän yhteinen velvoitteemme. Terve sielu terveessä ruumiissa. Korkealle kansan kunto.

OK on ollut viime aikoina tapeetilla. On tuhlattu, ei ole kuunneltu opetusministeriön ohjeistusta. On vajottu urheilullisesti alimpaan monttuun. Johtajat kylpevät hyvinvoinnissa, suuri osa ammattiurheilijoista toimeentulonsa köyhyysrajoilla.

Tein 1960-luvulla televisioon suorat lähetykset kolmesta olympiavoittajasta Hannes Kolehmaisesta (1899—1966), Albin Stenroosista (1889—1971) ja Matti Järvisestä. Yhteiskunta oli pitänyt jokaisen jatkoelämästä kunnioitettavasti huolen. Toisin on tänään. Esimerkkinä vaikkapa Toni Nieminen. Tämäkin asia tulisi saattaa kuntoon. Suomi on velkaa olympiavoittajillemme.

Rikkaita ja neuvoksia on vedetty keulakuviksi.

OK on uudistunut, mutta oikeistopolitiikka ei ole miksikään muuttunut. Yhäkään urheilustamme ei ole haluttu koko kansan yhteistä. Suomi täyttää 100 vuotta tunnuksella yhdessä. Urheilussa tuo käsite ei ole koskaan sopinut maamme oikeistolle. Valta on ollut kaiken aikaa tärkeintä. Työväen urheiluseuroja on erotettu ja lakkautettu. Rikkaita ja neuvoksia on vedetty keulakuviksi.

Urheilussakin ansioitunut demaripoliitikko ei kelpaa koska on poliitikko. Mutta kokoomuspoliitikko kelpaa koska ei muka ole poliitikko. Esimerkkinä vaikkapa nimet työläisolympiavoittaja rinulisti Väinö Leskinen ja Kaj Hagelberg. Olympiaosanottajaksi Roomaan 1960 (EM Olli Mäki) ei kelvannut kun ei suostunut allekirjoittamaan porvarijohtajien jäsenyysmääräystä, Ei kelvannut vaikka itse UKK taivutteli porvareita urheilun kannalle. Valtionapuja on evätty työväen urheilulta. Ja niin edespäin. Ei suinkaan urheilumme parhaaksi. Vaan vallan vuoksi.

Suunnanmuutokset ovat tuiki tähdelliset. Sitä oikeudenmukaisuutta Suomen urheilu tarvitsee. Odotukset OK:n uuden puheenjohtajan suuntaan ovat suuret. Toivottavasti hänellä entisenä suunnistajana ovat piirut kohdallaan.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat