Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kuka tai mikä ei kuulu joukkoon – “Jokaisen sosialidemokraattisen edustajan sormi tiesi paikkansa”

Pidin alussa Uutisvuotoa hauskana ja virkistävänä ohjelmana. Myös Tommy Tabermanin säteilevä, sivistynyt ja oikeasti nokkela esiintyminen oli lauantai-illan helminauhaa – Tommya on monella tapaa ikävä.

Katson nykyään aina harvemmin ja harvemmin ohjelmaa. Parasta siinä on nelikenttä, kasvokuva ihmistä ja kysymys, kuka tai mikä ei kuulu joukkoon. Toistan kysymyksen.

EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta, TEKES:n pääjohtaja Pekka Soini, pääministeri Juha Sipilä ja Pellervon Taloustutkimuksen uusi johtaja Iiro Jussila.

Ei saa hätäillä. Kysymys ei ole liian vaikea. Moni ajattelee, että Pellervon uusi johtaja on keltanokka konkareiden joukossa, tai että Sipilä on ainut miljonääri. Taitaa kyllä Alahuhtakin olla.

Pääministeri Juha Sipilä ei kuulu joukkoon. Hän on ainoa, joka ei ole kritisoinut hallituksen koulutusleikkauksia, ei vaikka ennen vaaleja lupasi, ettei enää leikata. Siitä on oikein valokuvakin!

Alahuhta antoi Kauppalehdessä piiskaa oikein isän kädestä Sipilän hallitukselle. Oli häirinnyt jopa johtajan yöunta! Kauppatieteiden tohtori, professori Iiro Jussila sanoi Aamulehdessä: ”maa ei menesty ilman sivistystä”. Hän pitää koulutusleikkauksia virheenä: ”sellainen maa, joka ei kunnioita sivistystä ja tietämystä ei pärjää. Meistä voi saman tien tulla kolmannen luokan maa, ja sivistys- ja hyvinvointipuheet voidaan unohtaa”.

On mukava huomata, etteivät sivistysvaliokunnan jäsenten Elorannan ja Razmyarin puheet ole menneet kuuroille korville. Myös puheenjohtaja-Antit ovat jaksaneet puhua koulutuksen ja tutkimuksen puolesta, kuten koko eduskuntaryhmäkin.

Jokaisen sosialidemokraattisen edustajan sormi tiesi paikkansa, kun yritimme äänestää varhaiskasvatuksen heikennykset kumoon. Meitä tuki siinä äänestyksessä yli kaksi miljoonaa suomalaista. Tiedän, koska luin läpi ja kuuntelin yli 30 asiantuntijaa, mukana oli muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliitto, Lapsiasiavaltuutettu, OAJ sekä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos.

Mielestämme jokaisella lapsella tulee olla vanhempien olosuhteista riippumatta oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE