Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kuljettajapula nostaa bensan hintaa Britanniassa – joulun alle povataan ennätyslukemia

LEHTIKUVA / AFP Tolga Akmen

Britanniassa polttoainevaikeudet ovat jatkuneet jo pari viikkoa, eikä täydellistä ratkaisua ongelmaan ole löydetty. Tilanne on kuitenkin jonkun verran parantunut.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Polttoainejakelijajärjestö PRA kertoi tällä viikolla, että Lontoossa ja Kaakkois-Englannissa 13 prosenttia itsenäisistä huoltoasemista oli sellaisia, joissa pumput olivat edelleen tyhjillään. Järjestön tekemän kyselyn mukaan muualla maassa tällaisten huoltoasemien osuus oli noin viisi prosenttia.

Huoltoasemia häiritsee ylipäätään epävarmuus, sillä seuraavista polttoainekuljetuksista ei ole kaikilla tarkkaa tietoa.

Samaan aikaan polttoaineen hinta on noussut, ja Guardian-lehden mukaan sen on ennustettu nousevan jopa ennätyslukemiin ennen joulua. Autoilijoiden huoli polttoaineen saatavuudesta saattaakin pian vaihtua huoleksi bensan hinnasta.

Polttoainekriisin syynä on ollut ennen kaikkea pula kuljettajista. Britannian EU-ero ja koronapandemia ovat saaneet monet eurooppalaisista kuljettajista palaamaan kotimaahansa.

Lisäksi pandemia-aika on luonut ruuhkaa lupapalveluihin, joten uudet kuljettajat ovat joutuneet jonottamaan tarvittavia lupiaan.

Pääministerin puheessa ei kuulunut suurta huolta

Suurta huolta polttoainevaikeuksien pitkittymisestä ei juuri kuulunut pääministeri Boris Johnsonin puheessa tällä viikolla, kun hän nostatti uskoa tulevaisuuteen konservatiivipuolueen kokouksessa Manchesterissa.

-  Olemme astumassa uuteen suuntaan, mitä on odotettu kauan Britannian taloudessa, Johnson sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Johnsonin mukaan Britannia ei aio palata “hallitsemattoman maahanmuuton” aikaan.

Brittihallitus onkin yrittänyt ratkoa kuljetusongelmaa passittamalla sotilaita ajamaan säiliöautoja ja tarjoamalla tilapäisiä työviisumeja rekkakuskeille.

Kiinnostuneita kuljettajia on kuitenkin toistaiseksi löytynyt vain kourallinen.

Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan pääministeri Johnson sanoi tällä viikolla, että hakijoita olisi tullut 127, mutta asiasta vastuullinen ministeriö ei vahvistanut Johnsonin mainitsemaa lukua. Sen sijaan ministeriö oli tunnistanut vasta 27 hakijaa.

Kuljettajille tilausta myös muualla Euroopassa

Liikennealan työnantaja- ja elinkeinojärjestöjen yhteisen EU-edunvalvonnan FinMobilityn toimitusjohtaja Pasi Moisio sanoo, että Britannian kuljettajapula ei ratkea nopeasti pelkillä sotilailla ja kourallisella EU-maista tuotuja kuljettajia.

-  Epäilen, että tilanne ratkeaisi EU-alueelta tulevalla avulla, ainakaan tuollaisilla järjestelyillä, mitä brittihallinto on esittänyt, Moisio kommentoi STT:lle.

Moisio arvioi, että brexit on keskeisin syy Britanniaa vaivaavassa kuljettajapulassa, vaikka maan johto pyrkiikin selittämään asiaa myös muilla seikoilla.

Pieni kiinnostus Britannian tarjoamia tilapäisiä työviisumeja kohtaan on Moision mukaan osoitus siitä, että kynnys lähteä Britanniaan töihin on ylipäätään kasvanut EU-kuljettajilla.

-  Kyllä se kielii siitä, että EU-maissa on kuljettajille työtä tarjolla ja ansiotaso on parantumassa, Moisio sanoo.

Toisaalta kuljettajista on jopa pulaa myös Manner-Euroopan puolella. Vaje kasvaa, kun vanhoja kuljettajia eläköityy, eikä uusia tule alalle yhtä paljon.

-  Ongelma on ainakin osassa jäsenmaita akuutti ja jopa pahenemassa, Moisio pohtii.

Kansainvälinen maantiekuljetusliitto IRU on julkaissut lukuja, joiden mukaan Euroopassa olisi jopa joka viides kuljettajanpaikka täyttämättä.

Moisio kehottaa kuitenkin suhtautumaan arvioihin varauksella. Kuljetusalan yritykset ovat kirjava joukko eri kokoisia toimijoita ja paikkaansa pitävän luvun antaminen todellisesta työvoimantarpeesta voi olla vaikeaa.

-  Iso kysymys on tietysti työn houkuttelevuus ja imago. Monissa maissa on tehty erilaisia kampanjoita ja pyritty tuomaan esiin työn todellista kuvaa, joka poikkeaa aika paljon stereotypioista, Moisio sanoo.

Heta Hassinen/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE