Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kulmuni ministeriön ylimpien virkamiesten nimittämisestä: “Vihreät tässä noudattavat varmasti sitä vakiintunutta perinnettä”

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteisessä talvikokouksessa Helsingissä.

– Suomi tarvitsee 120 000 uutta työllistä, jotta julkinen talous olisi vuonna 2023 tasapainossa, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi eilen puolueensa puoluehallituksen kokouksessa aamupäivällä Helsingissä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kokoomus oli tilannut laskelmia eduskunnan tietopalvelulta.

Valtiovarainministeri Katri Kulmunilta (kesk.) kysyttiin tänään keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksen yhteydessä järjestetyssä mediatilaisuudessa kantaa asiaan.

Hallituksen tavoite on 60 000 uuden työpaikan luominen ja 75 prosentin työllisyysaste sekä julkisen talouden tasapaino 2023.

Kulmuni totesi, että yhteinen päämäärä on varmasti, että työllisiä täytyy saada enemmän.

Hän totesi hallituksen lähtevän siitä, että ensi syksyyn olisi tiedossa 30 000 uutta työmahdollisuutta ja hallituskauden aikana 60 000 ja päästäisiin 75%:in työllisyysasteeseen. Kulmuni totesi, että tälläkin päästään jo varsin pitkälle ja että ensin pitää saavuttaa se, mitä hallitusohjelmassa on sovittu.

Kokoomuksen lukuihin viitaten hän painotti, että valtiovarainministeriö seuraa tarkasti, miten eri tilastot muuttuvat.

Katri Kulmunin mukaan keskustalla on vastassa ”yllättävänkin yhtenäisenä esiintyvä oikeisto-oppositio”.

– Oikeisto-oppositio luo toivottomuutta, pelkoa ja näköalattomuutta. Keskustalle ei riitä yhteiskunnan uudistamiseksi pelkät hokemat veronkevennyksistä tai rajojen sulkemisesta, hän sanoi puheessaan puoluehallitukselle ja eduskuntaryhmälle.

Tiedotustilaisuudessa hän toisti, että keskustan ero oikeisto-oppositioon on se, että keskusta luo toivoa.

– Emme pelottele ja luo näköalattomuutta tai lohduttomuutta vaan ratkaisua ja toivoa suomalaisille.

Pimiä vai Pelttari?

Keskustelu poliittisista virkanimityksistä käy kuumana. Vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon vetämän sisäministeriön kansliapäälliköksi on mediatietojen mukaan tulossa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä, joka on taustaltaan vihreä.

Toinen varteenotettava ehdokas olisi Supon päällikkö Antti Pelttari, joka on kokoomustaustainen ja jota esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo liputtaa pätevimpänä.

Lue lisää: Petteri Orpo: Pelttari on pätevin – kokoomuspomo katsoo vihreiden laskeutuneen ”pilven reunalta puolueen tasolle”

Kulmuni totesi, että tehtäviin täytyy nimittää aina parhaat ehdokkaat. Hänen mukaansa kaikki ehdokkaat ovat päteviä tehtäviin, niin Pelttari kuin ”Kirsi Pimiä aivan varmasti”.

Kulmunin mukaan yhteiskunnallinen osallistuminen ei saa ikinä olla este tai hidaste tehtäviin, ihmisillä pitää olla mahdollisuus poliittiseen osallistumiseen.

Kulmuni totesi medialle, että yleensä on ollut perinne, että esittelevät ministerit nimittävät ministeriössään ylimmän virkamiehen.

– Vihreät tässä noudattavat varmasti sitä vakiintunutta perinnettä. Molemmat selviävät varmasti tehtävässään hienosti, näin uskon myös Kirsi Pimiän osalta olevan, Kulmuni ennakoi.

Virkanimityksistä on Kulmunin mukaan keskusteltu hallituksessa siltä osin, että esittelevillä ministereillä on toimivalta ja vastuu.

Puheessaan Kulmuni kantoi huolta myös asuntojen hintojen laskusta. Hänen mukaansa tästä asiasta pitäisi tehdä tutkimusta, koska ei ole kunnon aavistusta, miten se vaikuttaa yhteiskuntaan ja talouteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE