Kulttuuriministeri puuttui oopperan palkkiokohuun – vaatii lisäselvitystä

Kuva: Anni Poukka

Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) pyytää Kansallisoopperalta lisätietoja peruuntuneen oopperan palkkioasiassa. Terho ilmoitti lisätietopyynnöstään STT:lle erityisavustajansa kautta.

Kari Heiskanen saa koko ohjaajanpalkkion Richard Wagnerin Nibelungin sormus -tetralogian eli Ringin ohjaamisesta, vaikka hän sai potkut eikä ohjaa teosta.

Helsingin Sanomien laskelmien mukaan palkkio nousee arviolta 100 000 euroon. Lisäksi lavastaja Antti Mattila ostettiin ulos omasta kymmenientuhansien eurojen sopimuksestaan.

Kansallisoopperan hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) ilmoitti pitävänsä palkkiota kohtuuttomana. Hän kertoi haluavansa tietää oopperan johdon perustelut palkkiolle ja Heiskasen syrjäyttämiselle.

Neil Hardwick: ”Pakolaistulva oli vasta esimakua. Tulee se päivä, jolloin rajalla on armeija, joka pitää huolen siitä, ettei tänne saa tulla.”

Kuva: Jari Soini

Neil Hardwick kuvaili vuonna 1996 Suomea Paluu Timbuktuun: mitä todella tapahtui– kirjassaan näin: ”Siitä oli kuluneen kymmenen vuoden aikana tullut ankean ahdasmielinen ja kyräilevä yhteiskunta, jossa jylläsivät suvaitsevattomuus, ahneus ja vivahteettomuus…”.

– Onpas hyvin sanottu, Hardwick sanoo pilke silmäkulmassa kuullessaan kohdan pitkästä aikaa.

Jossain vaiheessa hänestä näytti, että Suomi oli menossa parempaan suuntaan, mutta ei enää. ”Ovet ja ikkunat kiinni”-asenne ei ole tehnyt hyvää. Se ei ole ratkaisu myöskään Turun iskun jälkeen.

– Pakolaistulva oli vasta esimakua. Tulee se päivä, jolloin rajalla on armeija, joka pitää huolen siitä, ettei tänne saa tulla. Silloin olisi tärkeä pysyä ihmisenä, hän vakavoituu.

Naiset ovat tehneet Suomen eteen enemmän kuin miehet.

Hardwick ei haluaisi olla silloin päättäjien joukossa. Jos Suomen satavuotisjuhla olisi ollut Tarja Halosen presidenttikautena, hänestä teemavuoden korostus olisi ollut enemmän naisten aikaansaannoksissa.

– Naiset ovat tehneet Suomen eteen enemmän kuin miehet. Suomessa ei nyt vahingossakaan katsota eteenpäin vaan taaksepäin.

Kun Britannia menetti imperiuminsa, monet kysyivät, keitä he ovat, koska eivät ole enää brittejä vaan eurooppalaisia. Hardwick näkee Suomen tilanteen nyt melko samansuuntaisena.

– Ajan henki on se, että ihmisen identiteetti on ryhmässä. Se on erittäin paha juttu. Identiteettivirhe voi aiheuttaa hirveästi kärsimystä.

Häpeä on erittäin hyvä asia. On vahingollisempaa, että se on jäänyt pois.

”Minulle kaikki heti”-asenne paistaa läpi. Monet ihmiset eivät osaa pyytää anteeksi. Aiemmin se olisi ollut huonoa käytöstä.

– Ihmisten käyttäytyminen on aika tylyä nykyään. He puhuvat asioista, jotka olisivat olleet vielä hirmu häpeällisiä kymmenen tai parikymmentä vuotta sitten.

Varsinkin maahanmuuttoasioissa Hardwickin kynnys aloittaa keskustelu vieraan ihmisen kanssa on noussut, koska enää ei voi tietää, mitä toinen päästää suustaan.

– Häpeä on erittäin hyvä asia. On vahingollisempaa, että se on jäänyt pois. Häpeä on myös keskeinen osa näyttelijän työtä ja koulutusta.

Lue koko Neil Hardwickin haastattelu torstain 14.syyskuuta Demokraatista ja katso myös video ”Joka kulmassa myydään heroiinia. Se on tosi surkeaa. Ne ihmiset on unohdettu.”.

Jättimenestys palaa: Mikael Jungnerille ja Timo Jutilalle jaettu kunniatehtävä

Ylen TV1:llä liki kaksi vuosikymmentä nähty ajankohtaissatiiri Uutisvuoto saa vaihtuvan kapteeniviisikon. Kapteeneina nähdään kussakin ohjelmassa kaksi ryhmästä Katja Ståhl, Petteri Ahomaa, Anna Perho, Laura Ruohola ja Jani Halme.

Paneelishow Uutisvuodon ylituomarina jatkaa Baba Lybeck.

Uusittu Uutisvuoto palaa tv-ruutuihin lauantaisin 9. syyskuuta alkaen. Kauden ensimmäisen jakson vieraiksi saapuvat Timo Jutila ja Mikael Jungner, kapteeneina toimivat Petteri Ahomaa ja Katja Ståhl.

Uutisvuodon pitkäaikaiset aiemmat kapteenit olivat Jari Tervo, Stan Saanila ja Tommy Tabermann. Alkuperäisjäsen Tervo nähtiin viimeisen kerran ohjelman kipparina 3. kesäkuuta. Hän ehti olla Uutisvuodossa ohjelman alusta alkaen vuodesta 1998 eli 19 vuotta.

Ennen Baba Lybeckiä show’ta luotsasi ylituomari Peter Nyman.

AVAINSANAT

”Maahan juurtunut kone” – Tanssin Talon arkkitehtoninen ilme on pelkistetyn yksinkertainen

Tuleva Tanssin Talo havainnekuvassa. Vasemmalla Kaapelitehtaan kulttuurikompleksi.

Vuonna 2020 ovensa Helsingin Kaapelitehtaalla avaavan Tanssin talon arkkitehtoninen ilme ”Leija” on julkistettu.

Painovoimaa uhmaava leija. Teollisen ronski, maahan juurtunut kone. Taianomainen laatikko, joka on valmis vasta, kun tanssi astuu sisään, kuvailee Tanssin talon ilmettä sen suunnittelusta vastaava arkkitehti Teemu Kurkela.

Arkkitehtitoimisto JKMM Arkkitehtien Teemu Kurkelan rinnalla Tanssi Talon vastaavana rakennussuunnittelijana on toiminut Kaapelitehtaan suojeluun vaikuttanut arkkitehti Pia Ilonen Tallista.

Kurkelan ja Ilosen mukaan Tanssin talon arkkitehtonisen ilmeen suunnittelussa ei ole lähdetty tekemään koreaa kuorrutusta, vaan yhdistämään vanhaa ja uutta toiminnallisuuden lähtökohdista. Materiaaleina on käytetty kiillotettua alumiinia, ruostunutta terästä ja messingin väristä alumiinipunosverkkoa.

Rakennus on arkkitehtien mukaan äärimmäisen pelkistetty ja jopa yllättävän yksinkertainen.

– Se ei yritä olla liian valmis ennen kuin tanssi on tullut sisään, Kurkela kuvailee.

Yksinkertaisuutta on kuitenkin maustettu yksityiskohdilla, jotka avautuvat eri tavoin, mitä lähemmäs ja mitä pidemmälle talon uumeniin astuu. Osa ulkoseinistä on peilaavia luoden taloon oman taiallisuuden kokemuksen ja sulauttaen rakennuksen ympäristöönsä.

– Tavoitteena oli luoda Tanssin talosta ”Magic Box”. Se on kuin valtava rantaan ajautunut merikontti, jonka tanssi löytää ja valloittaa itselleen. Kun taloa lähestyy, se näyttää uhmaavan painovoimaa ja olevan lähes aineeton, Kurkela maalailee.

Pia Ilonen kertoo, että hankesuunnitteluprosessissa tutkittiin useita vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja Tanssin talolle.

– Suunnittelu on käsittänyt myös itse Kaapelitehtaan toiminnallisen ratkaisun uudistamista ja synergiamahdollisuuksien hakemista. Kaapelitehdas on ennen kaikkea taiteellisen työn tekemisen keskus; sen henki syntyy siitä! Suunnittelussa varmistetaan, että tehtaan logistiikka pelaa jatkossakin, Ilonen kertoo.

Tanssin talon myötä Kaapelitehdas uudistuu monin tavoin. Muun muassa sisäpiha katetaan, ja osasta katettua pihaa muodostuu Kaapelitehtaan uusi sydän – kaikille toimijoille yhteinen aula, jota on kauan kaivattu.

Tanssin talon suunnittelutyössä on kuultu useaan otteeseen niin tanssin kuin Kaapelitehtaan toimijoita.

– Prosessi on ollut hieno ja toimiva. Olemme yhdessä ratkoneet tanssin ja Kaapelitehtaan toimijoiden sekä naapuruston näkökulmasta talon toiminnallisuutta, ja se näkyy myös arkkitehtien suunnittelussa. Työ ei kuitenkaan lopu tähän, vaan jatkuu edelleen, Tanssin talon toiminnanjohtaja Hanna-Mari Peltomäki sanoo.

 

 

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Valkeakosken työväenmusiikkiseminaarissa pohdittiin proletaarilaulujen asemaa vanhassa ja uudessa maailmassa

Kuva: Kari Hulkko

Tämän vuoden Työväen Musiikkitapahtumassa  jäi runsaan soitannollisen ja viihteellisen tarjonnan lomassa hyvin aikaa myös hyville keskustelutilaisuuksille. Ihan painavimmasta päästä oli Jylhävaaran vanhassa teollisuuskiinteistössä järjestetty työväenlauluseminaari otsikolla ”Kun laulu ottaa kantaa – Työväenmusiikki eilen ja tänään”.

Seminaarin ”eilen”-osassa ruodittiin monelta kantilta työväenmusiikin alkujuuria. Historiantutkija Sami Suodenjoki käsitteli alustuksessaan sadan vuoden takaista ”hittimusiikkia”, arkkiviisuja, joissa sekä lietsottiin vallankumousta että pilkattiin herroja ja vallanpitäjiä nimeltä.

Musiikintutkija Susanna Välimäen otsikkona oli ”Naiset äänessä – Työväen naiskuorot 1900-luvun alussa”, eikä hänen esityksensä ollut esoteerisesti vain asian harrastajille suunnattu. Välimäen vauhdikas alustus valotti, miten radikaalia toimintaa naiskuoroharrastus viime vuosituhannen vaihteessa oli ja miten nämä kuorot pelkällä läsnäolollaan toivat naisille yhteiskunnallisesti oikeuden ääneen ja kuulluksi tulemiseen. Kun työväenyhdistysten toiminta rakentui paljolti juuri kulttuurin ja musiikin ympärille, pääsivät naiset kuorotoiminnalla paremmin esiin. Esimerkiksi Turussa työväentalon ahkerimpia käyttäjiä oli juuri Turun työväenyhdistyksen naiskuoro, joka on lajissaan maan vanhin kööri – aloitti jo vuonna 1896 vaikka virallisesti perustettiinkin vasta 1907 – ja jatkaa yhä toimintaansa nimellä Föriflikat.

Sibelius-Akatemian musiikintutkija Saijaleena Rantasen aiheena seminaarissa oli amerikansuomalaisen työväenliikkeen musiikkikulttuuri. Hän kertoi muun muassa siitä, miten suomalaissiirtolaisilla oli 1900-luvun alussa voimakkaasti kasvaneessa amerikkalaisessa IWW-ammattiliitossa (Industrial Workers of The World) vahva jalansija, ja kuinka sitä alettiin nimittää ”laulavaksi unioniksi” – kuuluivathan noihin ”tuplajuulaisiin muun muassa sellaiset merkittävät amerikansuomalaiset lauluntekijät kuin Hiski Salomaa ja Arthur Kylander.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Valkeakosken työväenmusiikkiseminaarin ”tänään”-osan pohjiksi kävi viime vuonna käynnistetyn kisällilaulukeruun primus motor Tipi Tuovinen valottamassa  seminaariväelle hankkeen tämänhetkistä tilannetta. Keruu on saattanut päivänvaloon muhkeasti jo ainakin 1 500 sodanjälkeisen ajan  kisällilaulua, enimmillään määrä saattaa olla kolmekin tuhatta, lopullinen määrä hahmottuu, kun koko kerätty aineisto saadaan käytyä tarkemmin läpi ja kaikki päällekkäisyydet karsittua kokonaisluvusta.

Päivän päätteeksi pohdiskeltiin paneelikeskustelussa työväenmusiikin luonnetta ja asemaa tämän päivän musiikkikulttuurissa. Susanna Välimäen luotsaamaan keskusteluun osallistuivat lauluntekijät ja  kulttuurissa muutenkin moniaalla vaikuttavat  Jarkko Martikainen, Karri ”Paleface” Miettinen sekä (työväen)musiikin parissa 1970-luvulta lähtien laajalla skaalalla toiminut Tipi Tuovinen.

Martikainen (s. 1970) kertoo työväenmusiikkikulttuurin tulleen hänelle tutuksi jo varhaislapsuudessa, kun isoisä oli vakaumuksellinen kommunisti ja vei myös lapsenlastaan mukaan ”joka ainoalle marssille mielenosoitukseen”. Reijo Frank oli perhetuttuja ja hänenkin lauluihinsa Martikainen kertoi saaneensa kosketusta jo hyvin nuorena.

Karri Miettinen kertoi tiensä työväenlauukulttuuriin kulkeneen anglo-amerikkalaisen hip-hop -kulttuurin kautta, johon hän niksahti jo 1980-luvun puolivälissä. Erityinen vaikuttaja oli rap-suuruus Punblic Enemy, jonka biisit käsittelivät kansalaisoikeusliikkeen historiallisia vaiheita ja muita polttavia yhteiskunnallisia teemoja.

– Se toi mut suomalaisen työväenmusiikin äärelle. Aloin kiinnostua siitä historiallisesta narratiivista, jonka arkkiveisut ja kuplettilaulajat ovat aikoinaan käynnistäneet.

Tipi Tuoviselle taas työväenmusiikin ydintä ovat olleet sisällissodan vankileireillä syntyneet laulut, joihin hän pääsi syvällisesti tutustumaan kootessaan yhdessä Ilpo Saunion kanssa kasaan ensimmäisessä työväenlaulukeruussa 1970-luvulla.

Kun panelisteilta kysyttiin, mistä tänä päivänä on tarpeen laulaa ja mistä nykyhetken proletaarilaulut voisivat ammentaa aiheensa, vastaukset olivat monipolvisia.

– Uudellen pintaan pyrkivän fasismin ja rasismin vastustaminen, kaikenlaisen eriarvoistumisen teemat, luetteli Paleface tärkeimpiä teemoja ja totesi, että nuokin kumpuavat puuttellisesta historian ymmärtämisestä.

– Mun sukupolveltani esimerkiksi jätettiin kouluopetuksessa kokonaan käsittelemättä sisällisotamme jättämät syvät haavat. Tältä jengiltä puuttuu ymmärrys siitä, miten suuri työväenliikkeen vaikutus on ollut siihen, millaisessa hyvinvointivaltiossa me nyt kuitenkin voidaan elää.

Jarkko Martikainen puolestaan korosti, että laulun tärkein tehtävä pyrkiä kuvaamaan mahdollisimman tarkasti, millaista on olla ihminen.

– Ja minun on omissa lauluissani hyvä keskittyä laulamaan kaikkein alemmista yhteiskuntakerroksista, koska niihin minulla on tuntumaa.

Kun panelisteilta kysyttiin, uskovatko he voivansa vaikuttaa lauluilla tässä ajassa, Martikainen vastasi ehdottoman myöntävästi.

– Kai sen huomaa siitäkin, että minulta on joskus tultu ihan tosissaan tivaamaan, että enkö minä ajattale ollenkaan oikeistolaisia kuulijoitani.

 

 

 

 

Monen lajin ilopillerit piristivät Työväen Musiikkitapahtuman perjantai-illassa

Litku laulaa ja balalaikka soi ja muutenkin on suomalainen tunnelma. Litku Klemetti otti yleisönsö Työväen Musiikkitapahtumassa.

Mauri Antero Nummista pätevämpää ja sopivampaa miestä tuskin löytyisi 45-vuotiaan Työväen Musiikkitapahtuman avauspuheen pitäjäksi ja erityisesti uuden esiintymislavakonseptin ensimmäiseksi esiintyjäksi. Nyt lanseeratulla Sananvapauden torilla oli näet äänessä mies, joka ihan työkseen koetteli aikoinaan sanan- ja ilmaisuvapauden rajoja ja joka esiintyi heti ensimmäisessä Musiikkitapahtumassa 1972.

Numminen muistutti, että Suomen sananvapauslaki on maailman vanhin. Hän korosti, että vapauteen kuuluu aina myös vastuu, mikä tuppaa monilta unohtumaan näinä someraivojen ja nopeasti käsistä karkaavien verkkokeskustelujen aikana.

– Mielipiteen vapaus ei oikeuta ketään solvaamiseen, painotti Numminen ja lauloi varmemmaksi vakuudeksi perään jo 1970 säveltämänsä ”Oikeus mielipiteen vapauteen” -tangon, jonka teksti on suoraan YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta.

Vakuuttavana esimerkkinä sananvapauskäsityksen kehityksestä Numminen veti yhdessä aisaparinsa ja toisen musiikkitapahtumaveteraanin Pedro Hietasen (mukana jo 70-luvun puolivälistä) kanssa sikermän kiellettyjä laulujaan – siis niitä, jotka Yleisradio pisti ”soittorajoitukseen” (lue: -kieltoon) 1960- ja -70-luvulla.

Karavaanin kaihoa, Litkun ironiaa

Perjantain musiikillisen pääohjelman korkkasi Paperitorin päälavalla riemukkaasti ja valtavan yleisömäärän edessä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani. Keikka oli varmasti yksi hyväntuulisimmista tällä estradilla kautta aikojen. Kilpeläisen ja Karavaanin tapa yhdistää suomalainen iskelmäkaiho maailman eri kulmilta poimittuihin kepeämpiin rytmeihin tuottaa todellista hyvän mielen musaa.

Tuure Kilpeläinen, Kaihon Karavaanin Jape Karjalainen ja tukaani.

Hauskaa, että suuri yleisökin on ottanut omakseen nämä maailmansaundit. Tuuren ja Karavaanin viimeisin albumi ”Surusilmäinen kauneus”, jonka lauluista kuultiin Valkeakosken illassa puolet, nousi viime syksynä listaykköseksi, ja keikkasetin päättänyt kappale ”Autiosaari” on soinut raivokkaasti radioissa läpi tämän vuoden.

Päälavan seuraava esiintyjä Anna Puu kuuluu eittämättä myös kategoriaan ”hyvän mielen artistit”, vaikka hänen biisinsä ovatkin usein lähempänä sitä perisuomalaista melankolista iskelmäperustaa. Hän on luo lavalle kuitenkin rennon impulsiivisen fiiliksen, saa helposti porukat mukaansa ja voi helposti laulattaa hyvin tunnettuja pop-hittejään myös yleisöllä.

Anna Puu.

Hilpeälle mielelle pääsi myös Salakapakan pikkulavalla, kun sinne nousi Litku Klemetti comboineen. Musiikkilehti Soundin vuosiäänestyksessä 2016 ”vuoden tulokas” -tittelin napannut kainuulaislähtöinen Litku (oikeasti Sanna) Klemetti pistää tätä rakasta iskelmäperintöämme vielä suruttomammin uusiin kuoseihin kuin  kaksi edellä mainittua. Hänen balalaikalla kompattu musiikkinsa on estoton sekoitus avantgardepunkkia, finnhitsiä,  autotallirokkia – mitä vaan.  (Itse-)ironian puutteesta ei kukaan häntä pääse syyttämään: kuunnelkaa vakuudeksi vaikka biisit ”Progetyttö” tai vuoden 2025 euroviisuedustajaksemme kuulemma sävelletty ”Tähtiyö”.

Puusalin perjantain artistikattauksessa ei ehkä oltu ihan yhtä hilpeissä merkeissä liikkellä. Jarkko Martikaisen biisihistoriassa niin monet tekstit käsittelevät kuolemaa eri kulmista, ettei niitä voi lukea varsinaisiksi feelgood-lauluiksi. Mutta koska se kulma on useimmiten hirtehisen vino, eivät ne synkkyyteen ja ahdistukseenkaan ihmisiä saata.

Pauli Hanhiniemen lauluissa taas seikkailevat usein miehet, jotka eivät ole saaneet elämäänsä ihan kunnolla raiteilleen. Tällaisista ajelehtijoista suomalaiset kuitenkin ovat aina mielellään kuunnelleet  laulutarinoita.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaissa päästään varmasti kuulemaan lisää stooreja ajelehtijamiehistä, kun Demokraatin tarjoamassa konsertissa ”unelmia ja toimistohommia – Gösta Sundqvistin rakkaimmat työväenlaulut” Leevi and The Leavingsin proleinta biisirepertuaaria esittävät muun muassa Mariska, Ninni Poijärvi ja Tero Vesterinen.

Keskustelua aiheesta