Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kulttuuritoimijoille kaivattu kädenojennus” – laaja tukipaketti saa kiitosta sd-kansanedustajilta

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

SDP:n kansanedustajat ovat tyytyväisiä hallituksen esittämästä noin 230 miljoonan euron tukipaketista kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle.

Demokraatti

Demokraatti

Tukipaketissa huomioidaan niin keikkatyöläiset, freelancerit, yksinyrittäjät, toiminimellä toimijat ja festivaalien sekä tapahtumien järjestäjät.

Paketti koostuu tapahtumatakuusta sekä OKM:n tukikokonaisuudesta, joka koostuu apurahoista ja kulttuurialan toimijoille myönnettävistä avustuksista.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoman mukaan kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijat ovat viestineet, etteivät suunnitellut ja tehdyt tukitoimet ole olleet riittäviä varmistamaan alalla työskentelevien selviämisen kriisistä.

– SDP on pitänyt tilanteen korjaamista vahvasti esillä – on tärkeää, että kulttuuritoimijoita ei päästetä putoamaan koronarotkoon. Siksi myös suunnitelmat tapahtuma-alan vaiheittaisesta avaamisesta terveysturvallisesti ovat tärkeitä. Kulttuuri- ja taideala osaa toimia vastuullisesti varmistaen yleisön ja työntekijöiden turvallisuuden, Heinäluoma toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa akuuttien toimien rinnalla on syytä katsoa myös tulevaisuuteen. Tästä syystä hallitus perustaa kulttuuripoliittisia asioita käsittelevän työryhmän, joka seuraa kulttuuripoliittisten asioiden valmistelua ja toimeenpanoa.

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm toteaa, että monipuolisella paketilla on pyritty nyt vastaamaan kulttuurialan hätähuutoihin ja luomaan siltaa tämän vaikean kriisin yli.

– Myös tulevaa tapahtumakesää ajatellen tämä tulee todella tarpeeseen, Malm kommentoi tiedotteessa.

Hänen mielestään on kuitenkin selvää, että moni itsensä työllistäjien toimeentuloon liittyvä ongelma on otettava huomioon sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä ja niihin on löydettävä kestäviä ratkaisuja.

– Koronakriisin kaltainen tilanne voi toistua uudestaan ja silloin on tärkeää, että sosiaaliturvajärjestelmämme ei luo tällaisia väliinputoamisia.

“Tukipaketti tuo turvaa epävarmuuden keskellä.”

Ex-kulttuuriministeri, kansanedustaja Pia Viitanen korostaa, että nyt päätetty tuki on tarpeen, välttämätön ja ansaittu.

– Kulttuuriala on koronapandemian suurimpia kärsijöitä ja alan menetykset ovat mittavia, kun kulttuuri- ja tapahtuma-alan ammattilaisten työskentely on ollut lähes mahdotonta. Ala ja sen toimijat ovat joutuneet koville, hän muistuttaa tiedotteessa.

Viitanen pitää hyvin tärkeänä sitä, että tukien kokonaisuus muodostuu sellaiseksi, että se kohdentuu alan eri toimijoille, eikä väliinputoajia pääsisi syntymään.

– Meistä moni odottaa jo kesän tulevia kulttuuritapahtumia. Tukipaketti tuo turvaa epävarmuuden keskellä toimiville kulttuurialan toimijoille, Viitanen linjaa.

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen, valtakunnallisen kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, sanoo olevansa todella iloinen, että hallitus on huomannut kulttuurialan hädän ja ryhtynyt vahvoihin toimenpiteisiin.

Hän muistuttaa, että kulttuurin ja taiteen avulla edistetään vahvasti myös terveyttä ja hyvinvointia.

– Asian merkitys korostuu, kun elämme nyt poikkeuksellisia aikoja. Nyt on pidettävä huolta kulttuurin ja taiteen toimijoista ja toimintaedellytyksistä. Kun epidemia on ohi, taidetta ja kulttuuria tarvitaan entistä enemmän tulevaisuuden rakentamisessa ja uusien mahdollisuuksien näkemisessä kaikille, Mäkisalo-Ropponen toteaa tiedotteessa.

“Liikkumattomuudella voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia.”

Kansanedustaja Marko Asell on ollut jo pitkään huolissaan liikunnan ja urheilun tilanteesta.

– Erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien keskeytymisellä ja liikkumattomuudella voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia jopa kansanterveyden näkökulmasta. Nyt julkistettu tukipaketti auttaa osaltaan tämän ongelman ratkaisemisessa, valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Asell korostaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa hallituksen tämänpäiväinen ilmoitus koronarajoitusten asteittaisesta purusta ja nyt julkaistu rahoituspaketti antaa positiivisen signaalin liikunta- ja urheilutoimijoille siitä, että kohti parempia aikoja ollaan menossa.

Kansanedustaja Tuula Väätäinen on erityisen iloinen liikunta- ja urheilutoimintaan suunnatusta tuesta.

– Koronavirustilanne on aiheuttanut liikunnan ja urheilun harrastajamäärissä suurta laskua. Vaarana on, että erityisesti nuorille tilanteesta voi tulla pysyvä eivätkä he enää samalla tavalla palaa liikunta- ja seuratoimintaan koronan jälkeen, Väätäinen huomauttaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa mitä nopeammin normaali liikunta- ja urheilutoiminta koronan jälkeen jälleen käynnistyy, sitä paremmin pystytään minimoimaan poikkeusoloista aiheutuneita negatiivisia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin.

– Erityistä huomiota on meidän kiinnitettävä kaikkein heikommassa asemassa oleviin.

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja (sd.) Eeva-Johanna Eloranta sanoo tiedotteessaan olevansa erittäin iloinen siitä, että korona-kriisin takia pitkään ahdingossa ollut kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-ala saavat nyt kaivattua lisätukea.

– On arvioitu, että kulttuuriala on kärsinyt pandemia-rajoituksista eniten ilmailualan jälkeen. Alalla on useita erilaisia taiteenlajeja, tapahtumanjärjestäjiä, freelancereita, yksinyrittäjiä ja muita toimijoita, joille aiempi apu on kohdistunut epätasaisesti ja väliinputoajiakin on ollut. Tarpeita on alan monimuotoisuuden vuoksi lukuisia. Paketissa on mukana sekä tapahtumatakuu että OKM:n tukikokonaisuus, joka koostuu apurahoista ja kulttuurialan toimijoille myönnettävistä avustuksista. On hyvä, että tukipaketti huomioi nyt alan moninaisuuden, Eloranta sanoo.

Liikunnan toimialalle esitetään 18,5 milj. euron määrärahaa. Tästä tulisi liikunta- ja urheiluseuroille 9 milj. euroa, liikuntajärjestöille 6 milj. euroa ja peruuntuneille tai tappioita kärsineille tapahtumille sekä tuleville tapahtumille 3,5 milj. euroa.

– Lapset ja nuoret ovat joutuneet kärsimään erityisen paljon pandemian takia ja liikkuminenkin on vähentynyt merkittävästi. Jälleenrakentamisessa on varmistettava, että jokainen lapsi ja nuori pysyy yhteiskunnassa mukana. On tärkeätä saada lapset ja nuoret takaisin myös liikunnan pariin, sillä liikunnan harrastaminen lisää hyvinvointia ihan tutkimustenkin mukaan, Eloranta korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE