Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Kuluttajien luottamus heikkeni hieman – odotukset talouden kehityksestä paranivat, mutta pysyivät silti vaisuina

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suomalaisten taloususkon elpyminen katkesi loppukeväällä, ilmenee Tilastokeskuksen tiedoista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kuluttajien luottamusindikaattori sai toukokuussa arvon -8,8, kun se huhtikuussa oli -7,9. Luottamus talouteen oli ennen toukokuuta vahvistunut neljä kuukautta peräkkäin.

Odotukset sekä oman että Suomen talouden kehityksestä paranivat vuoden takaiseen verrattuna mutta pysyivät silti vaisuina, Tilastokeskus kertoo.

Ajankohtaa pidettiin yhä erittäin epäedullisena ostoksille. Asunnon ostoa sanoi harkitsevansa 12 prosenttia kuluttajista.

Kuluttajien odotukset inflaatiosta vuoden kuluttua pysyivät toukokuussa ennallaan ja korkealla tasolla.

Luottamus talouteen romahti viime vuoden maaliskuussa eli pian sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajan hyökkäyssodan Ukrainassa. Kuluttajien tunnelmissa koettiin pohjakosketus viime vuoden lopulla, mutta vuodenvaihteen jälkeen suomalaisten taloususko on vahvistunut.

-  Luottamuksen taso on matala, mutta onneksi viime talven pahimmista pohjamudista on noustu, kommentoi Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen Twitterissä.

Kuluttajat arvioivat oman rahatilanteensa ja mahdollisuutensa säästää kohtuullisiksi. 56 prosenttia kuluttajista sanoi, että heillä oli jäänyt toukokuussa rahaa säästöön.

-  Vaikka inflaatio laukkaa ja monella on tiukkaa, niin tässäkin tilanteessa yli puolet suomalaisista pystyy säästämään, Mikkonen kirjoittaa.

SUOMALAISYRITYSTEN luottamus pysyi toukokuussa ennallaan, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) julkistamista tiedoista.

Palveluissa tultiin loppukeväästä hieman alaspäin, mutta rakennusalalla tunnelmat kohenivat selvästi. Rakentamisen luottamus nousi 19 pistettä edelliskuusta ja sai toukokuussa arvon -9, kertoo EK:n keräämä luottamusindikaattori. Rakentamisessa indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -7.

-  Rakennusalan luottamus pomppasi yllättävästi ylöspäin, vaikka rakentamisen volyymi supistuu ja uudet aloitukset ovat tippuneet selvästi, tviittaa Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.

Rakennusalan tilauskanta kasvoi edelliskuusta, mutta on yhä selvästi alle normaalina pidetyn tason. EK:n mukaan odotukset rakennusalan henkilöstömäärän suhteen ovat yhä heikot, mutta eivät enää niin heikot kuin edelliskuussa.

EK:n johtajan Sami Pakarisen mukaan taloudesta kantautuu nyt ristiriitaisia viestejä.

-  Esimerkiksi rakennustuotannossa suunta on voimakkaasti alaspäin. Toisaalta talous on kannatellut alkuvuoden aikana yllättävänkin hyvin etenkin palveluiden ansiosta, Pakarinen sanoo tiedotteessa.

Muilla päätoimialoilla muutokset olivat vähäisiä. Teollisuusyritysten luottamus parani toukokuussa aavistuksen, kun taas vähittäiskaupassa kirjattiin hitusen takapakkia.

EK:n Pakarisen mukaan yritykset ovat luottamuslukujen näkökulmasta yhä odottavalla kannalla.

-  Myönteistä on, että uusia investointeja on suunnitteluputkessa paljon, joten heikomman talouskehityksen aikaikkuna kapenee. Korot ovat nousseet nopeasti, joten niiden kaikkea vaikutusta talouteen ei olla kuitenkaan nähty. Vielä ei olla selvillä vesillä, Pakarinen sanoo.

Uutista täydennetty klo 10.22 kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE