Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni lokakuussa edelleen

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni lokakuussa edelleen, kertoo Tilastokeskus. Luottamusindikaattori oli lokakuussa –6,9, syyskuussa –5,9 ja elokuussa –5,1.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tilastokeskuksen mukaan indikaattorin neljästä osatekijästä arviot Suomen talouden lähitulevaisuudesta heikkenivät selvästi. Sen sijaan näkemykset oman talouden nykytilasta ja rahankäytöstä kestotavaroihin vuoden sisällä paranivat hieman viime kuuhun verrattuna.

Odotukset omasta taloudesta vuosi eteenpäin pysyivät suunnilleen ennallaan.

Kuluttajien odotukset yleisen työttömyystilanteen kehityksestä synkkenivät lokakuussa entistäkin ankeammalle tasolle. Myös omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhkaa ilmeni runsaasti työllisten keskuudessa.

Talouden palautuminen pysähtynyt

Suomalaisyritykset arvioivat suhdanteen pysyneen vaikeana syksyn aikana, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n lokakuun suhdannebarometrista. Suhdanneodotukset koko elinkeinoelämässä ovat laskeneet saldolukuun –31, kun vielä heinäkuussa oltiin –11 pisteen tasolla.

Barometrin mukaan talvea kohden kuljetaan yhä suuressa epävarmuudessa. Talouden asteittainen palautuminen on yritysten mielestä pysähtynyt, ja suhdanneodotukset ovat laskeneet selvästi kesästä.

– Koronaviruksen kiihtyminen niin Euroopassa kuin Suomessakin näkyy jo palvelualojen heikentymisenä uudelleen. Palvelualan suhdannenäkymät ovat tummuneet nopeasti kuten koko elinkeinoelämänkin, sanoo EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen tiedotteessa.

Hänen mukaansa kevääseen verrattuna tilanne on vaikeampi, sillä samaan aikaan ongelmia on nyt myös rakentamisessa ja teollisuudessa.

– Teollisuuden tilanne jatkuu vaikeana, mutta suhdannenäkymissä on myös havaittavissa aavistus paremmasta. Iso kysymys on, saako Suomen vientiteollisuus kiinni Euroopan teollisuudessa käynnistyneestä kasvusta ja kuinka nopeasti, Pakarinen arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE