Tällä lauseellaan sosialismin isähahmo ei suoranaisesti demonisoinut hengellisyyttä mutta kritisoi uskonnon aiheuttamaa yhteiskunnallista passiivisuutta köyhän kansanosan keskuudessa. Kun ihmisten toivo paremmasta liittyi vain kuoleman jälkeiseen elämään, jäi moni tärkeä yhteiskunnallinen uudistus tapahtumatta.

Jos Marx eläisi tämän päivän Suomessa, hän ei enää kauhistuisi uskonnon lamauttavaa voimaa vaan suuntaisi kritiikkinsä muualle. Kirkko ja uskonnot eivät enää estä ihmisoikeuksien toteutumista ja tasa-arvoa, pikemminkin päinvastoin.

Marxin kritiikin kärki osuisikin kulutusyhteiskunnan unettavaan voimaan, joka estää ihmisiä taistelemasta omien oikeuksiensa puolesta. Joukkoviestimien ja kulutustuotteiden valta on niin suuri, ettei mukavuudenhaluinen ihminen kykene niitä millään vastustamaan.

Viime vuosisadalla vaikuttanut saksainen filosofi Herbert Marcuse kehitti tuotannossaan Marxin ajattelua ja väitti, että juuri edistynyt teollisuusyhteiskunta luo ihmisille vääriä tarpeita, joiden hämähäkinverkkoon on helppo takertua. On siis vain yksi oikea tapa ajatella, ja se on ”kaikki mulle heti tänne nyt”.

Olemme siirtyneet jälkiteolliseen digiaikaan, mutta sama yksiulotteisuus leimaa edelleen ajatteluamme. Emme käytä energiaamme tuloerojen tasaamiseen tai varallisuuden kasautumisen estämiseen vaan haaveilemme uuden iPhonen hankkimisesta.

Kouluista ollaan poistamassa pakollinen historian opetus, eikä yhteiskunnan arvokkaimmalle aarteelle, demokratialle ole lainkaan omaa paikkaa.

Kulutushysteria sopii parhaiten suurten pääomien haltijoille, jotka pitävät pinnallisella kulutuksella kansan aisoissa. Niin kauan kun kansalaiset tappelevat keskenään digimaailman uusista villityksistä, ei maail­man varallisuuden kasautuminen ole kenenkään ongelma.

Kulutusyhteiskunnan kritiikki on perusteltua aina siihen asti, kun puhutaan kansantaloudesta. Vaikka kulutuksen hillintä voisi kääntää ihmisten ajattelun paremmin yhteiskunnallisiin uudistuksiin, leikkaisimme samalla yritysten toimintaedellytyksiä ja aiheuttaisimme lisää työttömyyttä.

Kulutuksen oravanpyörä ja jatkuva puhe kasvusta kyllä lisäävät varallisuutta, mutta suurimman potin kerää kuitenkin aina kasvoton pääoma.

Onneksi maapallon kantokyvyn rajat ovat pakottaneet ihmiskunnan pohtimaan kuluttamisen määrää uudelleen. Jostain meidän on tingittävä, jotta maail­ma voi aidosti säilyä jälkipolvillemme.

Herbert Marcusen mukaan ratkaisu ihmisten kulutussokeudelle on ”suuri kieltäytyminen”. Sen mukaan vain kulutuksen oravanpyörästä poistuminen voi pelastaa demokraattisen yhteiskunnan.

Onkohan Pentti Linkola sittenkin oikeassa?