Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kumpula-Natri aloitti Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana

Jukka-Pekka Flander / SDP
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri.

SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri on aloittanut Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana.

Demokraatti

Demokraatti

Kumpula-Natrin johtama Suomen eduskunnan delegaatio osallistuu yleiskokoukseen Strasbourgissa tämän viikon ajan.

– Pidän Euroopan neuvoston työtä todella merkityksellisenä juuri tässä vaikeassa ajassa. Valitettavasti vuosien hyvän kehityksen jälkeen elämme haastavampia aikoja, sota on totta Euroopassa ja monissa maissa demokratiatilanne vaikenee ja monet maat heikentävät tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, Kumpla-Natri sanoo tiedotteessa.

– Olen optimisti ja mitä vaikeampaa on, sitä tärkeämpää on, että myös parlamentaarinen diplomatia ja yhteiset kokoontumiset toimivat. Vaikeista asioista täytyy pystyä puhumaan ja tuomaan tilanteiden kehittyminen näkyville, hän jatkaa.

Kumpula-Natri näkee Suomen tärkeänä roolina olla aktiivinen Ukrainan tukija kaikissa kansainvälisissä pöydissä. Sen lisäksi suomalaisilla on tärkeä rooli oikeusvaltion, ihmisoikeuksien, lehdistönvapauden ja demokratian puolustajina.

Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa käsitellään muun muassa Ukrainaa Venäjän hyökkäyssodan kourissa – erityisesti kadonneiden tai vangittujen siviilien ja sotavankien tilannetta – sekä hmisoikeuksien, oikeusvaltion ja demokratian heikkenevää tilannetta Azerbaidžanissa.

Istuntoviikolla perustetaan myös Ukrainan lapset -verkosto 47 maan parlamentaarikkojen kesken.

Kumpula-Natrin strategisessa visiossa toimikaudelleen on ensisijalla Ukrainan tukeminen. Hän näkee tiedotteensa mukaan, että Euroopan neuvostossa ja sen parlamentissa täytyy kyetä vahvistamaan eurooppalaista ihmisoikeusjärjestelmää. Siihen kuuluvat tiukasti demokratian puolustaminen, mukaan lukien koulutus, kulttuuri ja media, sekä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ja demokratian päivittäminen uusien teknologioiden aikakaudelle.

Kumpula-Natri toimii myös Euroopan neuvoston suurimman ryhmän, sosiaalidemokraattien SOC-ryhmän työvaliokunnan varapuheenjohtajana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE