Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kun Demokraatin lehdet katosivat, kriisiorganisaatio Posti lainasi strategiansa neuvostopropagandan oppikirjoista

Kuluneen parin vuoden aikana runsas tuhat postinkantajaa on tavalla tai toisella jättänyt tehtävänsä Postin yt-rumban seurauksena. Jäljet näkyvät postin jakelussa.

Lehdet ja kirjeet saapuvat miten sattuu. Jopa parin kilometrin etäisyydellä Helsingin pääpostista sijaitsevassa Töölössä noudettiin löytötavaratoimistosta junassa olleita posteja.

Posti on paikkaillut jakajien vähentymisestä aiheutuneita ongelmia vuokratyövoimalla ja alihankkijoilla, joista osa kantaa postia ensikertalaisuuttaan kartta kädessä. Lehtien toimituksissa Postin rakennemuutos on lisännyt suivaantuneita lukijapuheluita. Joko lehti ei tule, tai sitten se tulee vaikka sitä ei ole tilattu.

Demokraatin toimituksessa ihmeteltiin viime viikolla Postin kadottamaa painosta, siis koko noin 10 000 lehden painosta, jonka sijainti oli jakelupäivän aamuun saakka Postille arvoitus. Kun lehdet lopulta löytyivät, strategiansa neuvostopropagandan oppikirjoista lainannut Postin viestintä väitti Postin tienneen koko ajan missä lehdet ovat. Ilmeisesti vika olikin asiakkaan korvien välissä.

Kaikelle tuntuu löytyvän selitys paitsi sille, miksi palvelu on aikaisempaan nähden ratkaisevasti huonontunut.

Nopea ja raju rakennemuutos irtisanomisineen vaarantaa Postin perustehtävän. Saman havainnon ovat tehneet lehtitalot ja postejaan kaipailevat kansalaiset. Postin johto yrittää selviytyä tilanteensa kiistämällä asioiden tilan. Kaikelle tuntuu löytyvän selitys paitsi sille, miksi palvelu on aikaisempaan nähden ratkaisevasti huonontunut.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ja Suomen Yrittäjien ratkaisu Postin ongelmiin olisi kilpailun lisääminen. Ratkaisua voi pitää ideologisena, mikä ei tarkoita sitä, etteikö se voisi toimia. Vanhan ajan Postiin ja sen massiiviseen henkilökuntaan ei ole paluuta. Maailma on muuttunut ja koteihin jaettavien lähetysten määrä vähenee. Tilanne ei ole helppo. Mutta niin kauan kuin lehtiä ja kirjeitä jaetaan ihmisten postiluukuista, ne pitäisi saada perille ajoissa.

Lisää aiheesta

Tekeillä oleva postilain muutos antaisi mahdollisuuden myös ulkoistettuun jakeluun, jossa postinkantajat eivät olisi enää lainkaan Postin palkkalistoilla. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on varoitellut lakiuudistuksen heikentävän entisestään muun muassa lehtien jakelua haja-asutusalueille. Postin toimintaa valvovan viestintäviraston ja vastuuministeri Anne Bernerin tehtävänä on huolehtia, ettei näin käy.

JÄLKIKIRJOITUS:

Sokos-tavaratalot ilmoittivat viime viikolla luopuvansa turkiksista, mikä tarkoitti istumista kepulaisten turkisyrittäjien ruokkimaan kusiaispesään. Reaktio oli välitön ja raju. Helsinkiin äänestetyt maakuntien parlamentaarikot repivät turkispöksynsä ja S-ryhmä kiirehti perumaan Sokoksen linjauksen. Tästä innoittuneet kepulaiset vaativat samantien S-ryhmältä lisää rahaa turkisten markkinointiin ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila edellytti kaupparyhmältä nöyrää anteeksipyyntöä. Näin toimii organisoitunut eturyhmä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE