Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

Kun haastajasta tuli haastettu: SDP:n nousu gallupsuosikiksi ei ole pelkkää hallituksen heikkoutta

Pääkirjoitukset

Demokraatti null

SDP:n pää-äänenkannattaja

Puoluejohtajat kohtasivat Suomi-areenan Puheenjohtajatentissä Porissa tiistaina 17. heinäkuuta 2018.

Tämän hallituskauden aikana SDP:n rooli politiikan kentässä on vaihdellut melkoisesti. Kolme vuotta sitten SDP haki vielä paikkaansa pääoppositiopuolueena.

Demokraatti

Demokraatti

Vihreät saivat hyvää nostetta puheenjohtaja Ville Niinistön terävistä sosiaalisen median avauksista. Näytti siltä, että vihreät voi nousta jopa pääministeripuolueeksi vuoden 2019 vaaleissa. Demareiden onneksi vihreät sortui jälleen omiin erikoisiin sääntöihinsä. Kun Ville Niinistön puheenjohtajakaudet tulivat täyteen vuoden 2017 kesällä, valittiin hänen tilalleen poliittinen untuvikko Touko Aalto.

Viimeistään tämän kesän kuluessa on tullut selväksi, ettei Aalto kykene vakuuttamaan suomalaisia asiapoliitikkona. Tosin henkilöbrändäyksessä hän onnistunut monen mielestä jopa liiankin hyvin. Jossittelu on tietenkin turhaa, mutta moni takuuvarmasti haluaisi tietää, mikä vihreiden kannatus nyt olisi, jos puoluetta johtaisi Ville Niinistö. Kamppailisiko vihreät tasaveroisesti SDP:n kanssa pääoppositiopuolueen asemasta?Olisiko tulevista eduskuntavaaleista tulossa neljän keskisuuren taistelu? Näihin kysymyksiin emme saa kuitenkaan koskaan vastausta.

Viime viikolla julkaistussa Ylen gallupissa SDP ylitti ainoana puolueena 20 prosenttiyksikön kannatuksen.

Vihreät lienee ainoa poliittinen liike, joka luopuu mieluummin poliittisesta vallasta kuin omista säännöistään. Voi tosin olla, että seuraavassa puoluekokouksessa vihreät pyyhkivät säännöistään puheenjohtajakausien rajoitukset. Poistivathan he vuonna 1993 senkin säännön, että puolueen puheenjohtaja ei saa olla kansanedustaja. Silloin tehtiin Lex Haavisto, kun Pekka Sauri oli lähes näännyttänyt itsensä vihreiden puheenjohtajana ilman kansanedustajan mandaattia. Saurin mukaan puolueen johtaminen eduskunnan ulkopuolelta on ”lähes mahdoton tehtävä”.

Tämä kesä on viimeistään näyttänyt sen, että SDP on tällä hetkellä kiistattomasti Suomen suurin puolue. Viime viikolla julkaistussa Ylen gallupissa SDP ylitti ainoana puolueena 20 prosenttiyksikön kannatuksen. Kun vielä puheenjohtaja Antti Rinne on noussut monissa gallupeissa pääministerisuosikiksi, on politiikan syksyyn tulossa poikkeuksellista sähköä.

Tasan neljä vuotta sitten oltiin hieman toisenlaisissa tunnelmissa. Repivän Seinäjoen puoluekokouksen jälkeen demareille mitattiin heinäkuussa 13,8 prosenttiyksikön kannatus. Kaulaa hallituskumppani kokoomukseen oli silloin peräti kahdeksan prosenttiyksikköä. Toki hallituspuolueen asemasta on hankalampi lähteä eduskuntavaaleihin, mutta kieltämättä nykytilanne luo vaalityöhön intoa ja vakautta.

SDP:n nousu gallupsuosikiksi ei ole pelkkää hallituksen heikkoutta. Varsinkin SDP:n vero-ohjelma on saanut kiitosta jopa Suomen Yrittäjiltä ja Elinkeinoelämän valtuuskunnalta. Lyhyessä ajassa SDP on muuttunut haastajasta haastetuksi. Jopa kannatusalhossa rypevä keskusta tarjoaa elokuun budjettiriihessä eläkeläisille ja työttömille lisää euroja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE