Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kun ihminen putoaa mustaan aukkoon – SDP:n Taavitsainen: Hallitus purkaa normeja väärästä päästä

– Normien purkaminen voitaisiin aloittaa siitä, että Kelan omien lääkäreiden käyttämisestä luovuttaisiin ja tukien myöntämisessä uskottaisiin ihmisen omaa lääkäriä, Satu Taavitsainen sanoo.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen normien purkamisesta, mikä on yksi hallituksen kärkihankkeista.

– En ole vielä huomannut aikomusta sellaisen byrokratian karsimisen, joka johtaa ihmisten arjen helpottumiseen, oikea-aikaisten palvelujen saamiseen, oikeudenmukaisten päätösten saamiseen ripeästi ja asioiden hoitumiseen sujuvasti. Tähän mennessä kansalaiset ovat saaneet kauhistuneina seurata hallituksen aikeita säädösten purkamiseksi, jotka on tehty suojelemaan heikoimpia ryhmiä, kuten vanhuksia ja vammaisia, sanoo Taavitsainen.

– Ihmisten arki ei parane pienentämällä vanhuspalveluiden henkilöstömitoitusta tai poistamalla yli 75-vuotiailta vammaisilta oikeus erityispalveluihin, lopettamalla vammaisten lasten oikeus kuntouttavaan päivähoitoon tai purkamalla esteettömyysmääräyksiä, hän luettelee.

Taavitsaisen mukaan Suomessa pitää purkaa normeja, joiden vuoksi ihmisten arki hankaloituu. Byrokratian vuoksi ihminen voi pudota Kelan ja te-toimiston väliseen kuiluun, eikä saa mistään rahaa.

– Oman lääkärin mukaan ihminen on sairas, Kelan lääkärin mukaan terve, eikä oikeutettu sairauspäivärahaan ja te-toimiston mukaan sairas, eikä oikeutettu työttömyyskorvaukseen, Taavitsainen kuvaa tällaista tilannetta.

Oman lääkärin mukaan ihminen on sairas, Kelan lääkärin mukaan terve, eikä oikeutettu sairauspäivärahaan ja te-toimiston mukaan sairas, eikä oikeutettu työttömyyskorvaukseen.

Vastaavia tilanteiden kuvauksia on tullut hänen mukaansa lukuisia esiin ihmisten kertoessa, kuinka viranomaisen mielestä työtön ei olekaan työtön, sairas ei olekaan sairas, opiskelija ei olekaan opiskelija, eläkkeelle kuuluva ei kuulukaan eläkkeelle, kuntoutuva ei tarvitsekaan kuntoutusta.

– Lait, asetukset ja niiden tulkinnat on oltava niin selkeät, ettei viranomaisten työ synnytä loukkuja, jonne ihminen tippuu kuin mustaan aukkoon, sanoo Taavitsainen.

– Toimeentulon lakkaaminen sairauden, työttömyyden tai opiskelujen aikana on vakava ongelma ja siihen on puututtava.

Taavitsainen pitää ihmisten pompottelua virkailijalta toiselle huonon hallinnon merkkinä.

Normien purkamisen punaisena lankana onkin oltava ihmisten arjen helpottaminen.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE