Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kun Kalevi Sorsa tuli tervehtimään nuorisoa “pienissä viineissä” – Jaakonsaari muistaa hyvin ensimmäisen puoluekokouksensa

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari muistelee olleensa ensimmäistä kertaa SDP:n puoluekokouksessa vuonna 1972 Tampereella. Silloin pinnalla oli EEC-vapaakauppasopimus. Yhden päätöksenkin Jaakonsaari tuolla reissulla teki:

– En enää ikinä mene yhteismajoitukseen koululle. Oli niin kamala meteli, ettei pystynyt nukkumaan, hän naurahtaa. Lahdessa siitä ei liene pelkoa.

Hieno muisto on myös se, kuinka puolueen puheenjohtajaksi valittu Kalevi Sorsa tuli “pienissä viineissä” tervehtimään nuorisoa. Tokaisi: “Kyllä me olemme sosialisteja.” Se tuntui nuoresta Jaakonsaaresta hienolta.

Hänelle ei tule ainakaan hetkessä mieleen, että joku SDP:n puoluekokous olisi jäänyt väliin. Paikalle on tultu joko puoluekokousedustajana, kansanedustajana tai sitten meppinä.

Lahden henki vaikuttaa Jaakonsaaresta oikein hyvältä, mutta…

– Toivoisin vähän reippaampaa keskustelua. Maailma on nyt sellaisessa saranakohdassa, että nyt pitää puhua.

Riskinottaja yleensä pärjää, mutta peesaaja ei.

Lisää aiheesta

Hän viittaa siihen, että sosialidemokraatit Euroopassa ja demokraatit Yhdysvalloissa ovat kohdanneet isoja tappioita. Se kertoo siitä, että äärioikeistolainen protesti koskettaa ihmisiä.

– Mitä virheitä mahdollisesti on tehty ja mitä pitäisi nyt tehdä. Ehkä tästä maailman tilanteesta syntyy vielä tämän viikonlopun aikana isompaa periaatteellista keskustelua.

Jaakonsaari huomauttaa, että populismi ja yksinkertaiset opit voivat syntyä hyvin nopeasti ja viedä ihmisiä.
­

– Meillä pitää olla tuntuma, mitä ihmisten mielissä liikkuu. Täältä saisi lähteä viesti, että meillä on ainakin oikeat kysymykset, jos ei vielä vastauksia.

SDP:ssä Jaakonsaarta vaivaa hieman liika politiikan ja toinen toistemme pelko. Riskiä ei uskalleta ottaa.

– Riskinottaja yleensä pärjää, mutta peesaaja ei. Politiikka on täynnä yllätyksiä. Meidän täytyy myös tehdä niitä, eikä vain reagoida muiden yllätyksiin, Jaakonsaari kannustaa.

Lahdessa valittavalta puolueen johdolta hän toivoo, että se ymmärtää vuoropuhelun tärkeyden – niin sisään- kuin ulospäin.

– Mutta kaikki on hyvin. Mitään huolestuttavaa ei puolueen kannalta ole näkyvissä. Onneksi käytiin puheenjohtajakilpailu, joka toi paljon uutta ideaa. Ja varmasti Lahdesta lähdetään yhtenäisenä porukkana.

Yhdestä asiasta Liisa Jaakonsaari on erityisen iloinen: nuoria näkyy Lahdessa todella paljon.

– Myyttiä vanhojen ikäloppujen puolueena pitää pystyä muuttamaan, hän painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE