Mielipiteet
21.3.2019 07:09 ・ Päivitetty: 21.3.2019 07:20
Kun koulunkäynti ei nappaa
Luin muutama viikko sitten Ylen kotimaan uutisista ysiluokkalaisen Henkan tarinan ja löysin siitä samanlaisia piirteitä omasta kokemuksesta, kun vanhempana tuntee voimattomuutta tällaisen tilanteen tullessa eteen.
Henkan tarinassa oli kyse lintsaamisesta, kun koulunkäynti ei huvita ja kun jopa luokkakaveritkin laskevat huumoria siitä, että Henkka ylipäänsä tulee kouluun. Koulupinnarit ovat arka aihe, eivätkä esimerkiksi opettajat puhu siitä mielellään. Miksi? Lähes jokaisesta yläkoulusta löytyy oppilaita, joiden poissaolot ovat ongelma. Miksei niihin ei puututa?
Yle oli teettänyt 180:lla rehtorilla kyselyn asiasta. Enemmistöllä vastaajista oli ollut oppilas, joka oli ollut vähintään sata tuntia luvatta poissa. Sitä pidetään monessa kunnassa rajana, jonka jälkeen koulun tulisi tehdä siitä lastensuojeluilmoitus. Eli siirretään vastuuta. Useimpien rehtoreiden mielestä lintsareita on saman verran kuin ennenkin, mutta joidenkin mielestä ongelma on kasvanut. Syitä voi olla monia, rajattomuutta, vanhemmuuden puutetta, päihteiden väärinkäyttöä, mielenterveysongelmia tai peliriippuvuutta. Huoltajat voivat olla kykenemättömiä huolehtimaan lapsen lähtemisestä kouluun. Myös nuorten omaehtoisuus on lisääntynyt. Ei haluta tulla, ei kiinnosta, ottaa päähän.
Löytyy myös lintsareita, joiden asiat näyttävät ulkopuolisen näkökulmasta olevan kunnossa. Perhe on ehjä, päihteet eivät ole ongelma ja lähimmät koulukaverit ovat hyviä oppilaita, mutta mikä ”mättää”? Tarinan Henkka oli joissakin aineissa hyvä, muttei onnistunut kaikissa, joten hän soimasi itseään ja tylsistyi. Motivaatio puuttui.
Asiantuntijoiden mukaan koulunkäyntiä vältteleville on kertynyt paljon huonoja kokemuksia myös koulusta. Istutaan palavereita ja tehdään suunnitelmia nuoren tilanteen korjaamiseksi, mutta toteutetaanko niitä? Seuraavassa palaverissa vain todetaan, ettei nuoren tilanne ole muuttunut. Vanhemmat saattavat herätä koululaisen motivaation katoamiseen vasta kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla, mutta ongelmien perusta voi olla alkanut jo alaluokilla. Kouluhaluttomien joukossa voi olla fiksuja, mutta tylsistyneitä oppilaita, jotka pärjäisivät jos heidät saisi innostumaan jostakin. Todellisesta tilanteesta ei tiedä muu kuin nuori itse. Nuorilla on valitettavan vähän luottamusta siihen, että aikuiset pystyisivät auttamaan.
Nuori tarvitsee apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mieluummin jo vahaiskasvatusvaiheesta alkaen. On taattava resurssit ja kannustava, riittävä tuki opintojen eteenpäin viemiseksi jokaiselle nuorelle. Kouluissa on kuraattoreita ja psykologeja, mutta silti on ongelmia. Kouluilla nämä palvelut ovat ruuhkautuneet, kun ei ole mahdollisuutta palkata henkilökuntaa tarpeeksi.
Nuorissa on meidän tulevaisuus. Tälle asialle täytyy tehdä jotain. Tarvitaan muutosta, sillä jokaisella on oikeus oppia. Rakennetaan joustava koulupäivä, jotta jokainen pysyy mukana.
Kirjoittaja on tuotannon asiantuntija ja PRO:n aktiivi Pietarsaaresta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.