Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kun Mikko Kärnä sanoo, ettei halua “missään nimessä” jatkaa keskustelua Fatim Diarran insestipuheista, tapahtuu tämä

Vihreiden helsinkiläisen valtuutetun insestipuheet julkisuuteen tuonut keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä jatkaa tapauksen puintia poliitikkosivuillaan Facebookissa.

Ensin hän sanoo seuraavaa.

“En halua enää missään nimessä jatkaa keskustelua vihreiden valtuutetun asiattomasta kommentista. Kohu on saanut valtavat mittasuhteet ja kommentointi on mennyt hyvin epäasialliseksi. Erityisen järkyttynyt olen valtuutetun saamista rasistisista ja väkivaltaisista uhkauksista. Ne ovat ehdottoman tuomittavia. Kommenttia on pyydetty anteeksi ja asia on minun puolestani niiltä osin loppuun käsitelty.”

Paino sanoilla niiltä osin, sillä Kärnä jatkaa heti seuraavassa kappaleessa.

“Sain aiheeseen liittyen kuitenkin yllättäviä ja huolta herättäviä yhteydenottoja. Tämän viestin kirjoittanut äiti on hyvin huolissaan siitä, mitä ihmiset yleisesti ajattelevat esimerkiksi Sallan taudista. Koen velvollisuudekseni julkaista tämän Sallan tautia sairastavien lasten äidin kirjoituksen, sillä hän pyysi sitä. Mielestäni on tärkeää lisätä ihmisten tietoisuutta tästäkin asiasta.”

Kirjoitus löytyy Kärnän FB-sivuilta linkin takaa.

Kaikkia Kärnän aktiivisuus asiassa ei ole miellyttänyt. Keskustan vihtiläinen valtuutettu Silja Silvasti kertoi eilen poistaneensa ja estäneensä Kärnän kaikista sosiaalisista medioista.

Lisää aiheesta

“Mä en yksinkertaisesti jaksa tai tarvitse tuollaista. Hän ei oo mun kepu.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE