Lukijaristeily2017

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Kun nykyisin katselen verotodistustani, muistelen usein kahden lapsen yksinhuoltajaäitiä Sirpaa

Opiskeluaikana jaoin öisin Hesaria. Herätyskello soi usein jo ennen aamukolmea ja noustuani ylös laitoin aivojen automaattiohjauksen päälle. Ilman sen suurempia ajatuksia raahauduin läheiselle jakelupisteelle, josta alkoi öinen kierros pitkin Pakilan omakotialueen kapeita rännejä.

Lehdenjakajan pesti oli korkeakoulu työelämään (tai pitäisikö sanoa yöelämään!). Ymmärsin nopeasti, ettei raskaskaan työ ole aina kovin hyvin palkattua, ja edes kohtuullisen toimeentulon saamiseksi oli uhrattava riittävä yöuni ja arkipäivän virkeys. Palkkaa ihmisille maksettiin työn arvostuksen, ei kuormituksen mukaan.

Lehdenjakohommissa tutustuin kahden lapsen yksinhuoltajaäitiin Sirpaan. Hän aloitti työpäivänsä jakamalla ihmisille uutispuuroa. Sen jälkeen hän kävi pukemassa lapset kouluun ja ehti vielä ennen kahdeksaa työpaikalleen rakennustyömaan siivoojaksi. Sirpan työinto ei ollut ahneutta. Pääkaupunkiseudulla ei vain kerta kaikkiaan voi asua tai elättää kahta kouluikäistä lasta siivoojan palkalla.

Kun nykyisin katselen verotodistustani, muistelen usein Sirpaa. On siunattua, että Suomessa on tulonsiirtoja, joilla pahimmat epäoikeudenmukaisuudet korjataan verotuksessa. Silti tuntuu väärältä, ettei ihmisen kokopäiväinen työ riitä edes vaatimattoman arjen pyörittämiseen.

Kun työn hinta määritellään niin alhaiseksi, ettei palkallaan tule toimeen, ollaan modernin orjuuden alttarilla.

Pitkään jatkuneet yhteiskuntasopimusneuvottelut saatiin päätökseen maanantain vastaisena yönä. Aamun tunteina rättiväsyneet kravattimiehet kertoivat sovun syntyneen. Mietin jälleen Sirpaa. Hänen selkänahastaan revittävät kolme ylimääräistä työpäivää tuntuvat paljolta. Emmekö voisi tyytyä vähempään? Eikö niiltä voisi ottaa, joilla on?

Karl Marx haaveili aikoinaan edistyksellisestä työstä, jonka ehtona on työajan lyhentyminen. Toista mieltä on Hesburgerin hallituksen puheenjohtaja Heikki Salmela, joka patisti maanantaina Ylellä suomalaisia tekemään viikossa 45 tuntia töitä. Hänen mielestään suomalainen sopimusjärjestelmä on täysin turha.

Yleissitovuus saa Salmelalta kovaa kyytiä. Hänen mukaansa työn hinta voidaan minirajojen puitteissa sopia työntekijän ja työnantajan kesken ilman välikäsiä. Mietin, kumpikohan noissa neuvotteluissa on vahvemmilla, kun maassa on 300 000 työtöntä.

Kohtuus hävisi ahneudelle. Pitäisikö jotain tehdä?

Aika on kapitalistille uhka, koska se on rahvaalle enemmän omaa kuin raha. Kun työn hinta määritellään niin alhaiseksi, ettei palkallaan tule toimeen, ollaan modernin orjuuden alttarilla. Sinne uhrataan ihmisen perhesuhteet, aika, terveys ja onni.

John Maynard Keynes ajatteli automaation pienentävän ihmisen viikkotyöajan tarpeen 15 tuntiin viikossa vuoteen 2030 mennessä. Nyt työaikaa ollaan kasvattamassa. Mikä meni pieleen? Pääoman ja työn ikuisessa taistelussa pääoma näyttää siis voittavan. Kohtuus hävisi ahneudelle. Pitäisikö jotain tehdä?

Muistan, kuinka Sirpa haaveili usein puoliääneen kansalaisopiston kielikursseista, joilla voisi tehdä mielikuvamatkoja Ranskan maaseudulle. Tehtäisiinkö välillä vähemmän? Ehkä saataisiin jopa enemmän aikaan.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Keski-ikäiset kokoomusräppärit Cheek ja Elastinen julistavat viinanjuonnin, huumeidenkäytön ja sekoilunaimisen ihanuutta – profeetta Aamos oli toista maata

Kun keski-ikäiset kokoomusräppärit julistavat evankeliumiaan viinanjuonnin, huumeidenkäytön ja sekoilunaimisen ihanuudesta, koko jäähalli hurmioituu joukkopsykoosiin. Näin suomalaiset perusarvot saavat uudet sisällöt ja narsismin maksiimi otetaan jokaisen suomalaisen persoonan kasvun tavoitteeksi. Profeetat ovat puhuneet. Nyt on tullut poliitikkojen aika tehdä uusien arvojen mukaista politiikkaa. Vai onko?

Suomen kansan vapahtajaräppärit Cheek ja Elastinen ovat taustajoukkoineen luoneet menestyvän kultin, joka hakee Suomen mittakaavassa vertaistaan. Tähän sädekehään ilmestyi viikko sitten särö, kun ihmisten loputtoman tirkistelynhalun sammuttaja Seiska-lehti kertoi Sisäpiiri 2.0 Facebook-ryhmästä, johon ”profeetatkin” kuuluvat. Ryhmässä on pisteytetty panokokemuksia, irvailtu vammaisille ja keskusteltu alentavaan sävyyn ulkomaalaistaustaisista. Käsi pystyyn, kuka oikeasti yllättyi, että tällainen ryhmä on olemassa? Tästä ei ole kovin pitkä matka Axl Smithin ”haippirinkiin” ja rikostuomioihin.

Hellyyttävillä vauvakuvillaan Instagramissa sympatiaa niittänyt Elastinen kommentoi Seiskalle, että ”ketään ei epäillä, eikä syytetä mistään”. Onko siis todella niin, että kaikki, mitä ei erikseen kielletä, on sallittua ja moraalisesti kestävää?

Suomen ”profeetat” Cheek ja Elastinen sopivat huonosti siihen profeettojen ketjuun, joka on mullistanut maailmanhistoriaamme.

Yksi tunnetuimmista Vanhan testamentin profeetoista Aamos varoitti 700 eKr. Israelin kansaa epäjumalanpalveluksesta, ulkokultaisesta uskonnollisuudesta ja räikeästä siveettömyydestä. Joku voi pitää Aamosta ilonpilaajana, mutta hänen viestinsä poikkeaa täysin tämän päivän ”profeetoista”. Nykypäivän profeetat antavat arvon ja merkityksen kaikelle sille, mitä Aamoksen kaltaiset klassikkoprofeetat pitivät turmiollisena. Tämän päivän profeetat haluavat miellyttämisellä ostaa kansan jakamattoman huomion ja palvonnan. Aamos oli toista maata. Hän vihasi juutalaisten dekadenttejä bileitä.

Onko niin, että kaikki, mitä ei erikseen kielletä, on sallitua ja moraalisesti kestävää?

Jokainen meistä haluaa nauttia elämästä. Lähes kaikki sekoilevat alkoholin kanssa ja toimivat joskus epäkunnioittavasti toisia ihmisiä kohtaan. Siitä huolimatta tämän tyyppisen elämän ihannointi tuskin johtaa hyvään ja tasapainoiseen elämään. En kertakaikkiaan usko, että Yhtäccii-biisin mahtaileva teksti, jossa saadaan ”jäätävii määrii päätä (suuseksiä) ja häntii (anaaliseksiä), tukee parhaalla mahdollisella tavalla ”profeettojen” alaikäisten fanien (varsinkin tyttöjen) seksuaalisen identiteetin kasvua.

Näin kukkahattusedän näkökulmasta ”profeettojen” käsittämätön suosio kertoo ennen kaikkea aikuisuuden puuttumisesta meidän yhteiskunnassamme. Olen hämmästellyt varsinkin nuorten vasemmistonaisten hiljaisuutta näin räikeiden ja naista alistavien sanoitusten nielemisestä. Milloin Li Andersson tai Sanna Marin uskaltaa julistaa Cheekin ja Elastisen ”vääriksi profeetoiksi” ja käynnistää kunnollisen yhteiskuntamoraalisen keskustelun? Jään odottamaan.

Tänään perjantaina MTV3-kanava palvelee maksavaa yleisöään ja näyttää Profeettojen keikan parhaaseen katseluaikaan. Noin puoli miljoonaa ihmistä todistaa perheohjelmaa, jossa hedonismi haisee olohuoneen sohvalle saakka. Ehkä Eput olivatkin jo 1980-luvulla oikeassa – moraalinvartijoita ei Suomeen kaivata. Sillä vasta taivaassa perseet tervataan.

Korjattu lause: ”Ryhmä pisteyttää kunkin jäsenen panokokemukset, irvailee vammaisille ja keskustelee alentavaan sävyyn ulkomaalaistaustaisista” muotoon ”Ryhmässä on pisteytetty panokokemuksia, irvailtu vammaisille ja keskusteltu alentavaan sävyyn ulkomaalaistaustaisista”. Cheek ja Elastinen eivät ole julkisuudessa olleiden tietojen mukaan lähettäneet ryhmässä vammaisia tai ulkomaalaisia koskevia viestejä eikä Elastinen intiimielämää koskevia viestejä.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Alkiolainen keskusta on kadonnut markkinaintoiluun

Keskusta kärsi kuntavaaleissa rökäletappion ja teki huonoimman vaalituloksen sotien jälkeen. Pitkän linja kepuvaikuttaja Seppo Kääriäinen ehti vaalianalyysissään jo laukoa Juha Sipilän vaihtoon sanomalla, että “Sipilän johdolla kaikki on saavutettu.”

Nykykeskustan ongelmana on etääntyminen vanhasta “alkiolaisesta” aateperinnöstä ja tuudittautuminen markkinauskoisuuteen. Heikomman puolelle keskusta ei ole asettunut pitkään aikaan ja peruskannatajien usko Sipilään alkaa horjua. Ainoastaan maakuntahallintoon kytkeytyvä kepulainen vallankaappaus pitää Sipilän pinnalla.

Pääministerin viime vuoden poliittiset virheet tulevat keskustalle kalliiksi. Sipilän Yle-manipuloinnin vuoksi Suomi on menettänyt sananvapauden ykkösaseman maailmassa. Hallituksen ministerien ylikuormitus vei melkein Jari Lindströmin hengen. Kun vielä limuviinat saadaan maitokaupppoihin, on raittiusmiehenä tunnetun Sipilän polittinen tie kevätroudan tuhoama.

Suomi tarvitsee 100-juhlavuoden kunniaksi politiikkaa, joka yhdistää kansaa. Sipilän hallintarekisterilain suoja kaverisijoittajille ei tue tätä tavoitetta lainkaan. Jotta ay-kenttä jatkossa voisi suostua kikyn tyylisiin ratkaisuihin, täytyy kasvun eväät jakaa tasaisemmin. Tälläkin hetkellä rikkain kymmenes Suomessa kahmii yli 90 prosenttia kansantuotteen kasvusta. Onko se oikein, kysyn vaan!

Suomalainen työ ansaitsee arvostuksensa takaisin. Me sosialidemokraatit uskomme mahdollisuuksien tasa-arvoon, jossa syntyperä tai varallisuustaso ei ratkaise ihmisen tulevaisuutta. Suomi on sen verran pieni kansa, että tarvitsemme kaikki osaajat kasvattamaan kansantuotettamme, jotta koulutuksesta, sivistyksestä ja terveydenhuollosta pidetään huoli. Siihen tarvitsemme kumppaniksi “alkiolaisen” keskustan, emme markkinauskoisuuteen hurahtanutta Sipilän porukkaa.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Solidaarisuuden nyrkki pystyyn ja heti!

Kun ihmiselle näytetään omaa luokkakuvaa, hän välittömästi etsii itsensä otoksesta ja arvioi piinaavan kriittisesti omaa ulkonäköään. ”Voi ei, miltä mä näytän!” –parkaisu kaikuu koulun käytävillä kymmenien suusta, kun kukin saa luokkakuvat käteensä. On aivan sama lopulta, miltä muut luokkakuvassa näyttävät tai ovatko kaikki edes kuvassa. Pääasia, että oma persoona sädehtii salamavalon tahtiin.

Hyvin samankaltainen ”luokkakuvailmiö” syntyy vaalituloksen selvittyä. Ensin ehdokas tuijottaa kuin putkinäköinen omaa ennakkoäänisaalistaan ja laskee todennäköisyyksiä omalle läpimenolleen tai äänisaalille. Vasta sen jälkeen alkaa oman valtuusto- tai eduskuntaryhmän koko kiinnostaa. Sitten aletaan varovasti tarkkailla oman puolueen äänisaalista. Lopuksi huomioidaan yliolkaisesti muiden puolueiden menestys.

Tämä ”luokkakuvailmiö” on leimannut myös kuntavaalien jälkeistä keskustelua sosialidemokraattien sisällä. Verkon keskustelupalstat ja sosiaalinen media on täyttynyt vaalituloksemme viiltävistä analyyseistä. Vaikka kasvatimme äänimäärää viime kuntavaaleista, silti analyysien sävy on ollut yksitoikkoinen: Mikä oikein meni pieleen?

Ainoa puolue, jonka tulokseen olemme itseämme verranneet, on vihreät. Sen sijaan keskustan historiallisen huono vaalitulos on jäänyt lähes kokonaan demareilta ruotimatta. Hiljaisuus keskustan vaalituloksen ympärillä tuntuu siltäkin osin mielenkiintoiselta, että tälläkin tulokselta keskusta tulee kahmaisemaan eniten paikkoja maakuntavaltuustoihin. Tämän faktan luulisi kiinnostavan ainakin suurinta kuntapuoluetta kokoomusta, joka jäisi kuntavaalien kannatusprofiililla paikkamäärissä maakuntavaaleissa kolmanneksi. Onko tämä oikeata demokratiaa, kysyn vaan?

SDP:n on oltava suurin kaupunkipuolue seuraavissa eduskuntavaaleissa.

TNS Gallupin tutkimuksen mukaan SDP:n äänestäjille tärkeimmät äänestyspäätökseen vaikuttavat asiat olivat terveyspalvelut, työllisyys, vanhustenhuolto ja syrjäytyminen. Profiili on hyvin samankaltainen kuin vihreillä. Näiden lisäksi vihreillä korostui ympäristöön ja luontoon liittyvät arvot. Näiden samanlaisten arvojen näkökulmasta tuntuu kummalliselta, että alle 35-vuotiaiden äänestäjien keskuudessa vihreät ovat houkuttelevin ja SDP vähiten houkutteleva puolue.

SDP:llä on TNS Gallupin mukaan noin 600 000 potentiaalista äänestäjää tulevissa maakunta- ja eduskuntavaaleissa. Jotta tämä väki saadaan liikkeelle, on politiikan tekemisessä tapahduttava rytminvaihdos.

SDP:n puoluehallitus tarttuikin ihastuttavan rivakasti vaalityöhön jo viime viikon torstaina. Se perusti kaupunkipolitiikan strategiaa valmisteleman iskuryhmän, jonka liideriksi nimettiin Tampereen ääniharava Sanna Marin. Hän asetti välittömästi työlle kunnianhimoisen tavoitteen: SDP:n on suurin kaupunkipuolue seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Vaikka tekisimme kuinka sisällöllisesti laadukasta politiikkaa, äänestyspäätöksen ratkaisee tutkimusten mukaan pääosin tunne. Hyvä vaalitulos vaatii siis yhteistyötaitojen lisäksi vahvoihin henkilöihin nojaavaa politiikkaa, jossa yhteiskunnallisten uudistusten keskellä uskalletaan nostaa solidaarisuuden nyrkki pystyyn! Vasta sitä kautta ensi eduskuntavaalien jälkeistä ”luokkakuvaa” on helpompi katsoa ilman itsesääliä ja häpeää.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Voiko demari olla kristitty?

Oli heinäkuun hikinen sunnuntai vuonna 2012. Seisoin papin juhlavarustuksessa Oulun Karjasillan kirkon alttarilla. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen kehotin messukansaa rukoilemaan yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen.

Aloitin rukouksen hieman rutinoidusti: ”Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.” Yhtäkkiä pala nousi kurkkuun, enkä saanut enää henkeä. Yritin jatkaa rukousta, mutta kurkunpäähän oli kasvanut tennispallon kokoinen kaktus. Lopulta jouduin viittoilemaan avustavaa pappia hätiin, ja kiiruhdin alttarilta sakastiin toipumaan järkytyksestä.

Tuona hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Rukous oli koskettanut minua. Aina ennen olin ajatellut, että rukouksen sanat ”tulkoon sinun valtakuntasi” tarkoittavat joskus aikojen lopulla tulevaa Jumalan valtakuntaa.

Ensi kertaa ymmärsin, että Jeesuksen opettama rukous olikin kutsu tehtävään ja työtoveruuteen. Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman. Meidän tehtävämme on kääriä hihat ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi jo nyt!

Enää ei ole niin väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.

Koin siis sosialidemokraattisen herätyksen kirkon alttarilla tuona heinäkuisena päivänä. Sen jälkeen tieni on vienyt Oulun kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen, Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi ja lähes kansanedustajaksi.

Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman.

Minulta moni on kysynyt, voiko kristitty olla demari? Olen monesti vastannut kysymyksellä, voiko kristitty olla muuta kuin demari? Tiedän, että kirkko on itsenäisyytemme historian taitekohdissa asettunut ”voittajien” puolelle. Edelleen pienin kirjaimin puhutaan ”valkoisen Suomen kirkosta”.

Tästä huolimatta Raamattua lukiessani näen Jeesus Nasaretilaisessa maailman ensimmäisen tunnustavan sosialidemokraatin, jonka ”politiikkaa” leimaa tinkimätön oikeudenmukaisuuden vaatimus, solidaarisuus ja lähimmäisenrakkaus. Voisiko Jeesus olla enempää demari?

Suomen kirkko ja sosialidemokraatit alkoivat lähentyä talvi- ja jatkosodan melskeessä. Rintamalla taistelleet papit oivalsivat, että vasemmistolaiset soturit olivat aivan tavallisia suomalaisia, joille itsenäisyys oli kunnia-asia. Nämä asevelipapit raivasivat kirkossa yhteyksiä työväenliikkeeseen päin.

Tunnetuin asevelipappi oli Meilahden kirkkoherra Erkki Niinivaara.

Tunnetuin asevelipappi oli Meilahden kirkkoherra Erkki Niinivaara, joka kirjoitti vuonna 1956 merkittävän pamfletin Maallinen ja hengellinen.

Niinivaara lanseerasi kirjassa käsitteen kutsumuskristillisyys, jonka mukaan kristityn tunnistaa ainoastaan tavasta, jolla hän kohtelee lähimmäistään.

Kirkossakäynti ja oma hurskaus ei kertonut Niinivaaran mielestä mitään ihmisen kristillisyydestä. Kristityn tunnistaa vain siitä, miten hän suhtautuu lähimmäiseensä.

Tämän päivän sosialidemokratia ja kirkko ovat tavoitteineen lähes veljeksiä. Kirkko soittaa Aleppon teurastuksen muistoksi kelloja ja majoittaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, jotka eivät uskalla palata kotimaahansa. Tinkimätön ihmisarvon puolustus on niin demarille kuin kristityllekin sydämen asia.

Voiko demari siis olla kristitty? Käännän kysymyksen toisin päin: Voiko kristitty olla demari? Tietenkin voi. Nimittäin tässä voikin piillä uusi demarien kannattajapotentiaali. Ehkä kristityt demarit nostavat meidät vaalivoittoon ja pääministeripuolueeksi keväällä 2019.

Hyvää pääsiäistä Toveri!

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Demokraatti uudistui perusteellisesti, pullistui ja paisui — nyt lehden tulevaisuus näyttää valoisalta

Demokraatti uudistui tämän vuoden alussa perusteellisesti. Yli vuosisadan sanomalehtenä ilmestynyt SDP:n pää-äänenkannattaja muuttui torstaisin ilmestyväksi viikkolehdeksi. Samalla lehti pullistui ja paisui merkittävästi.

Torstaisin (tai postista johtuen perjantaisin) lehtiluukusta on kolahtanut keskimäärin 48-sivuinen luomus, johon olemme toimituksessa antaneet kaiken intomme ja luovuutemme. Lehtiuudistuksemme on kerännyt paljon palautetta.

On kiitelty lehden ulkoasua ja luettavuutta. On kritisoitu päivänpolitiikan puuttumista ja liian kriittistä asennetta hallitusta kohtaan. Olemme käyneet palautteen huolellisesti läpi ja tuoneet koko vuoden ajan uusia elementtejä rakkaaseen lehteemme. Panostamme jatkossa enemmän eduskunnan päätösten ja niiden taustojen uutisointiin myös lehdessä.

Mistä Demokraatin levikin kasvu oikein johtuu?

Paras palaute uutta lehtituotettamme kohtaan löytyy kuitenkin lukuja tarkasteltaessa. Lehtemme levikki on vuosien jälkeen kääntynyt roimaan yli 10 prosentin nousuun. Lehtiala kokonaisuudessaan on noin seitsemän prosentin laskussa, joten saavutusta voi pitää merkittävänä. Kiitos siis vaan kovasti Sinulle, arvoisa lukijamme!

Mistä Demokraatin levikin kasvu oikein johtuu? Lehtemme uusmyynti on aina ollut hyvällä tasolla. Aina on vuosien varrella löytynyt innokasta demariväkeä, jolle oma lehti on ollut tärkeä. Levikin kasvu ei johdu vain myynnin kasvusta, vaan siitä, että lehtemme peruutukset ovat puolittuneet. Lehti on siis ilmeisen hyvin kulunut lukijoittemme käsissä.

Printtilehden kasvun ja kehittämisen ohella pyrimme lisäämään näkyvyttäämme ja vaikuttavuuttamme myös verkossa. Demokraatti.fi-uutissivuston tavoitteena on olla nopein kotimaisen politiikan uutismedia, joka tuottaa luotettavaa tietoa politiikan ja työmarkkinoiden kysymyksistä. Lisäksi haluamme tarjota terävimmät analyysit poliittisesta tilanteesta mahdollisimman kattavasti. Verkkouutisointia laajentaa erillinen eduskuntatoimittaja, joka raportoi valtakunnan kiinnostavimmat puheenaiheet paikan päältä.

Lehtemme tulevaisuus näyttää valoisalta.

Panostus verkkolehteemme näkyy selvästi myös tilastoissa. Tavoitamme parhaimmillaan yli 100 000 eri lukijaa viikoittain (TNS Metrix). Määrä vastaa suurin piirtein keskisuuren maakuntalehden kävijämääriä. Olemme kävijöillä mitattuna Hufvudstadsbladetin kokoinen verkkomedia, ja lähes Suomen Kuvalehden tasoa. Useina viikkoina Demokraatti.fi on ollut tänä vuonna 50 suosituimman verkkosivuston joukossa Suomessa.

Lehtemme tulevaisuus näyttää valoisalta. Vaikka lehdistötuki on pudonnut viimeisen kolmen vuoden aikana (vaalitappioista johtuen) 2,4 miljoonasta eurosta 800 000 euroon, olemme kyenneet uudistumaan taloudellisesti hankalina aikoina. Raju uudistusprosessi on kysynyt Demokraatin henkilökunnalta poikkeuksellista venymistä, mikä on onnistunut esimerkillisesti. Kun muutosprosessiin liittää vielä yt-neuvottelut ja toimituksen muuton Hakaniemen Ympyrätaloon, ei ainakaan haasteiden puuttumisesta voi lehteämme syyttää.

Ensi vuonna on edessä kuntavaalivuosi, joka starttaa mielenkiintoisella SDP:n puoluekokouksella Lahdessa. Haluamme palvella sinua, lukijamme, kattavalla verkkouutisoinnilla ja entistä laadukkaammalla lehdellä.

Ennen ensi vuotta on kuitenkin aika vetää hieman henkeä. Haluan toivottaa sinulle hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2017.

Kirjoitus on toistaiseksi viimeinen päätoimittajalta, joka ilmoitti perjantaina 16.12. asettuvansa ehdolle SDP:n puoluesihteeriksi. Juttu on kirjoitettu ennen ilmoitusta. SDP:n puoluekokous on Lahdessa helmikuun 3—5. päivä.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.