Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kun ratsu puuttui, taistelu hävittiin” – Jyrki Kasvi hämmästyi länsimetro-uutisesta

Länsimetro Oy:n hallituksen jäsen, kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) kertoo viime aikoina ajatelleensa metron yhteydessä ruotsinlaivoja. Syynä erikoiseen mielleyhtymään on jälleen kerran määräämättömäksi ajaksi ilmoitetusta aikataulustaan myöhästyvä länsimetro, jonka kohtalosta kertoi eilen illalla Länsiväylä-lehti.

– Länsimetro on yhtä monimutkainen järjestelmä kuin neljä ruotsinlaivaa, että sinänsä ymmärrettävää, että ongelmia tulee vastaan. Kun luin uutisen, ajattelin, että mikä ruotsinlaivoista on tällä kertaa uponnut. Olin myös vähän hämmästynyt, kun luin siitä lehdestä enkä muualta, Kasvi sanoo.

Ehdin olla jo henkisesti helpottunut.

Länsimetro Oy:n hallituksen piti kokoontua tiistaina, mutta kokous jouduttiin Kasvin mukaan perumaan aikataulusyistä.

– Ei salaliittoa sillä puolella. Odotan saavani tänään lisää tietoa asiasta. Ehdin olla jo henkisesti helpottunut. Ajattelin, että tästedes se on HSL, joka tästä vastaa mutta nyt luovutuksessa on joidenkin ohjausjärjestelmien osalta ollut häikkää. Viimeisin päivitys mikä eilen tuli oli, että jotkut paloviranomaiset olivat ne Helsingin asematkin hyväksyneet. Kaiken piti olla siltä osin kunnossa.

Länsiväylä-lehden mukaan viivästyksen syy liittyy tällä kertaa metron keskusohjaamoon.

– Sieltä kytketään tiukan paikan tullen savunpoistot päälle, palorullaovet kiinni, pysäytetään junat, ohjataan ne väistöraiteille ja avataan ovia palomiehille. Kaikkien näiden pitää todistettavasti toimia yhtäaikaa. Ne on kyllä testattu kaikki.

Lisää aiheesta

Kun ratsu puuttui, niin taistelu hävittiin.

Kasvin mukaan metroprojekti törmää loppumetreillään “hevosenkenkänaulojen” tyyppisiin ongelmiin.

– Se on juuri tämmöinen klassinen, että kun yksi naula puuttui, ei saatu hevoselle kenkiä. Kun kenkä puuttui, ei saatu ratsua rintamalle. Kun ratsu puuttui, niin taistelu hävittiin.

Kasvi löi vuosi sitten vetoa, että metro liikkuu ennen jouluviinejä 2017.

– Omien jouluviiniostosteni osalta toivon sitä kovasti, hän sanoo nyt.

– Aikaisemmin tehtyjen viranomaistarkastusten perusteella siellä ei pitäisi olla mitään katastrofaalista.

Tarkkoja lupauksia aikatauluista on Kasvin mukaan yritetty välttää, koska niiden suhteen ei voida olla varmoja. Syynä on tekniikan monimutkaisuus.

– Näin monimutkaiset tekniset järjestelmät alkavat olemaan siinä rajoilla. Jos mietitään Olkiluoto 3:sta tai amerikkalaisten F22 -hävittäjää, niin jokaikisen osan on pelattava yhteen, että näin monimutkaisen järjestelmän saa toimimaan. Ehkä meidän pitäisi ryhtyä tekemään vähän yksinkertaisempaa teknologiaa jatkossa.

Excel-taulukot eivät riitä, hallintoon tarvitaan ihmisiä.

Menneisyyden virheistä on jo opittu muun muassa hallinnon merkitys.

– Excel-taulukot eivät riitä, hallintoon tarvitaan ihmisiä. Ilman hallintoa tämä ei ole hallinnassa. Aina sanotaan, että hallinnosta voi säästää, kun se on turhaa. Nyt nähtiin mitä siitä seuraa, kun se viedään liian pitkälle. Excel-taulukolla ja kymmenen hengen organisaatiolla ei voi johtaa tällaista hanketta.

Toinen matkanvarrella saaduista oivalluksista liittyy Kasvin mukaan tiedonkulkuun.

– Siellä on siirrytty bigroomiin. Enää ei ole niin, että metroyhtiön ihmiset istuvat tässä talossa ja pääurakoitsija tuolla, käyttäjät tuolla ja paloviranomaiset täällä, vaan nyt ollaan isossa avoimessa tilassa, missä on kaikkien osapuolten edustajat, joilla on valta sanoa, että nyt tehdään näin. He eivät joudu enää soittamaan pomoilleen, että voisimmeko tehdä näin. Siihen ei ole ollut aikaa enää vuosiin. Asiat jäivät tämän takia roikkumaan yhdessä vaiheessa pitkäksi aikaa, ennen kuin ymmärrettiin, että tästä pitää ottaa opiksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE