Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kuningatar Elisabet II:n odotetaan nimittävän Boris Johnsonin pääministeriksi

Britanniassa kuningatar Elisabet II:n on tänään määrä nimittää Boris Johnson maan uudeksi pääministeriksi.

Väistyvä pääministeri Theresa May jättää tänään myös eroanomuksensa kuningattarelle, jolloin valta siirtyy Johnsonille.

Johnson valittiin pääministeriksi tiistaina. Hän voitti kilpailijansa, ulkoministeri Jeremy Huntin konservatiivipuolueen puheenjohtajakisassa.

May onnitteli seuraajaansa Boris Johnsonia tiistaina Twitterissä.

– Nyt meidän on työskenneltävä yhdessä, jotta brexitistä tulee toimiva koko Britanniassa ja Jeremy Corbyn pysyy poissa hallituksesta. Saat täyden tukeni rivijäsenenä, May lisäsi onnitteluiden perään. Corbyn on työväenpuolueen puheenjohtaja.

Valtiovarainministeri uhannut erota

Nimitys voi tuoda turbulenssia maan sisäpolitiikkaan. Tänään nähdään, toteuttaako maan valtiovarainministeri Philip Hammond uhkauksensa eroamisesta. Hän on luvannut jättää eroanomuksensa Maylle ennen kuin May jättää omansa kuningattarelle.

Ministerin mahdollisen eron syynä olisi Johnsonin nousu pääministeriksi. Hammond on kertonut, ettei voisi ikinä hyväksyä Johnsonin brexit-strategiaa.

Hän on kritisoinut voimallisesti Johnsonin brexit-linjauksia, eikä hänen uskottu pysyvän valtiovarainministerinä uuden pääministerin hallituksessa.

Ensimmäinen eroilmoitus tuli jo tiistaina, kun konservatiivipuolueen apulaisopetusministeri Anne Milton jätti virkansa noin tuntia ennen johtajavaalin tuloksen julkistamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE