Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kunnat saaneet paljon koronatukia – Haatainen vaatii nyt satsausta nuorten työllistämiseen kesällä: “Tässä on vielä aikaa tehdä nopeastikin ratkaisuja”

Työministeri Tuula Haatainen (sd.).

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) vaatii kunnilta lisää satsauksia nuorten työllistämiseen kesällä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Haatainen kertoi asiasta tänään SDP Helsingin Kaupungin ääniä -livelähetyksessä Facebookissa. Lähetyksen juonsi SDP Helsingin puheenjohtaja Anita Hellman.

Hän toivoi kuntavaalien alle keskustelua siitä, mitä nuorten hyväksi voidaan kunnissa tehdä.

– Nyt kyllä kannattaisi tehdä niitä toimia, että satsattaisiin myös nuorten kesään.

Haatainen muistutti, että hallitus on jakanut koronatukia kunnille.

– Kuntien talous on nyt hyvä. Sen myöntää Kuntaliitto ja kunnat itse.

Haatainen sanoi kaupunginvaltuutettuna myös Helsingin talouden olevan hyvässä mallissa, plussan puolella rutkasti.

Haatainen totesi, että monet kunnat Helsinki mukaan lukien ovat satsanneet jo nuorten kesätyöseteliin. Hän vaatii kuitenkin kunnilta enemmän.

– Tässä on vielä aikaa tehdä nopeastikin sellaisia ratkaisuja, joilla voitaisiin vahvistaa sitä, että nuoret voisivat löytää työnsä joko kaupungin palveluksessa tai sitten yksityisellä.

Haatainen näkee, että kun Suomea nyt avataan koronan jälkeen, monille yrityksille, joilla kassa on tyhjä, olisi myös apua kesätyösetelillä töihin tulevasta nuoresta.

– Toivon, että kunnat nyt miettivät tätä tosissaan ja etsivät yhdessä valtiovallan kanssa keinoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE