Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kunnat voivat päättää täysin itsenäisesti siitä, minkälaisilla summilla ne haluavat tukea lasten kotihoitoa”

Kuntien päätösvallassa oleva kuntalisä voi viedä terän kotihoidontukeen mahdollisesti tehtäviltä muutoksilta. Perhevapaauudistus karahti kiville kuluneella viikolla, ja paineet uudistuksen toteuttamiseen ensi vaalikaudella ovat kovat.

Kelan tutkija Anneli Miettinen pitää selvänä, että kuntalisä tulee olemaan yksi ongelmista perhevapaita uudistettaessa.

– Valtiovalta voi tehdä kotihoidon tukea koskevia päätöksiä, mutta kotihoidontuen kuntalisää koskevat päätökset ovat kuntien käsissä, Miettinen toteaa.

Mutkia perhevapaiden uudistamiseen tuo se, että maksajana ja saajana on hyvin monta osapuolta.

– Kunnat voivat päättää täysin itsenäisesti siitä, minkälaisilla summilla ne haluavat tukea lasten kotihoitoa, Miettinen sanoo.

Sote-uudistus ei itsessään tuo muutosta tilanteeseen, sillä varhaiskasvatus on säilymässä kuntien vastuulla myös jatkossa.

Nyt kariutuneissa perhevapaaneuvotteluissa esillä oli kotihoidontuen porrastaminen. Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti tiistai-iltana tausta-aineistot neuvotteluissa olleista malleista.

Lisää aiheesta

Ministeriön mukaan viime vaiheessa valmistelu rajautui erityisesti malliin, jossa kotihoidon tuki olisi alkanut pienentyä sen jälkeen, kun lapsi täyttää kaksi vuotta.

Jos tällaiseen muutokseen olisi päädytty, kunnat olisivat voineet halutessaan kompensoida leikkauksen kuntalisää korottamalla.

– Jos kunnassa ryhdytään laskemaan, onko edullisempaa tarjota kuntalisää vai rakentaa päiväkoti, niin todennäköisesti kuntalisä voittaa, Miettinen sanoo.

Miettinen ei usko, että kunnat ryhtyisivät laajamittaisesti kompensoimaan kotihoidontuen leikkauksia, mutta mahdollisuus on olemassa.

STT–SUSANNA JÄÄSKELÄINEN, OLLI KUIVANIEMI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE