Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Kunnia ja ylistys kirjastoille ja kirjastojen väelle

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kirjastot ovat olleet ystävilleni, perheelleni, työlleni, harrastuksilleni ja itselleni yksi elämän keskuspisteistä. Sanalla sanoen, koko elämän kannalta tärkeä paikka, toiminta ja ympäristö.

Veijo Tarukannel

julkisoikeuden dosentti

Kirjaston merkitys näkyy myös periytyvän. Luulen, että se on tällaista  kaikille maailmasta kiinnostuneille. Kirjastossa saa ystäviä, lukemisista keskustellaan, teoksia suositellaan. Ystäviä ovat muut asiakkaat ja kirjastoihmiset. Kirjastojen ilmapiiri on omanlaisensa, se tuntuu jopa hyvää tekevältä aineelta. Siellä aaltopituus vaikuttaa muuntuvan. Onnellisia ne, jotka saavat nauttia kirjastojen palveluksista.

Pääsin kirjaston pariin koulukirjaston kautta, kuten niin moni aikalaiseni. Tärkeätä oli, että koulukirjaston hoitaja, muuan kuuluisan tamperelaisen näyttelijän sisko, ohjasi huomaavaisesti hyvän luettavan piiriin. Ensimmäinen oikea kirja oli Prinssi Rohkea. Sitten aloin käydä polkupyörällä kuntakeskuksen isossa kirjastossa reppu selässä kesät ja talvet. Reppu oli mennessä täysi palautettavia ja tullessa uusia kirjoja. Matka oli yhteen suuntaan seitsemän kilometriä. Usein pysähdyin jo välillä olleen sillan alle lukemaan. Isossa kirjastossa kirjastonhoitaja tuntui aluksi  vanhalta ja pelottavalta, mutta hän olikin hiljainen, viisas tarkkailija. Hänkin alkoi hiljaisesti ohjailla lukutottumuksia. Olen kiitollinen näille ensimmäisille opettajilleni. Toki luin paljon huonoakin, mutta se kuuluu asiaan. Ne olivat omia valintojani. Sen jälkeen kirjastojen käyttö laajeni alati iän ja omien tarpeiden mukaisesti. Kaikkein keskeisin kirjasto on aina ollut lähikirjasto tai lähikirjastot. Varmaan kuihtuisin pois, jos näitä ei olisi.

 

Työni tein kirjallisen aineiston parissa ja tarpeellinen tieto oli kirjoissa. Opiskeluaikaan yliopistojen  ja ylioppilasyhteisöjen kirjastot tulivat tärkeiksi. Luin osakunnan kirjastossa Helsingissä. Sittemmin kirjoitin aika ison pinon kirjoja ja vielä suuremman kasan artikkeleita ja arvioita. Varsinaisten töideni tuotokset olivat kielellisiä. Ilman laajaa ja syvää lukeneisuutta tuotokset olisivat olleet erilaisia. Vuosikymmenet seurasin alalle tulevien uusien työntekijöiden osaamista ja tehtäväni oli myös ohjata työssä. Sanoisin, että tuollaisen pitkän, hitaan tiedon hankinta lukeneisuudella on vähentynyt. Se on vakava asia ainakin sellaisissa tehtävissä, joissa toimin. Kielenhuollollisestikin oli yhä useammin yllättäviä pulmia. Suosittelin aina ensimmäiseksi korjauskeinoksi kumpaankin vaivaan lukemista ja kirjastoihin menemistä.

Tieto ja harmonia auttavat ehkäisemään riitaa ja turhan uhoamista.

Nyt kun elän täällä Jyväskylässä, saan nauttia kirjastojen palveluksista. Täällä on hyvät kirjastot, niissä on mukava, osaava ja avulias  ammattiväki töissä. Saan lukea kaikkea, mitä pidän tarpeellisena. Erityisesti arvostan Kuokkalan kirjastoa ja Vaajakosken kirjastoa, jonka kanssa minulla on ollut myös elokuvayhteistyötä venäläisen elokuvan parissa. Kesäaikana lisäksi Konneveden ja Hankasalmen mainiot kirjastot ja kirjastoihmiset ovat olleet kullanarvoisia. Keski-Suomen aluekirjastotoiminta on maanmainio keksintö.

Vallankin nyt erilaisten rajoitusten aikana kirjastojen merkitys on vain korostunut. Kiitos siitä, että Jyväskylässä niitä on pidetty kaikesta huolimatta auki siten, että perusasiat ovat olleet toiminnassa. Kiitos uhrautuvalle henkilökunnalle. Kiitos, että olette olemassa.

Kirjastoja pitää suojella kuten luontoa. Kirjastojen väkeä pitää suojella ja heidän olonsa ja palkkansa pitäisi vastata sitä valtavaa panosta, joka heidän työstään kumpuaa koko yhteiskunnalle. Uskommehan olevamme täällä Pohjoisen perukoilla sivistysvaltio ja sivistysihmisiä, vai kuinka. Tieto ja harmonia auttavat ehkäisemään riitaa ja turhan uhoamista. Kirjoista voi kokea muita maailmoja. Tämä opettaa ymmärtämään muita. Suosittelen venäläisten klassikoiden lukemista.

Lähden tästä käppäilemään kirjastoon!

Kirjoittaja on  dosentti ja SDP:n kuntavaaliehdokas, Jyväskylä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE