Kotimaa
4.3.2020 12:40 ・ Päivitetty: 4.3.2020 12:40
Kunnille muistilista koronaan varautumisesta – sopivat karanteenitilat on selvitettävä pikaisesti
Kuntia ja kuntayhtymiä kehotetaan selvittämään mahdollisimman pikaisesti karanteeniin soveltuvat tilat. Lisäksi olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että tämänhetkisen tiedon mukaan koronavirus on riski erityisesti ikääntyneille ja monisairaille.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto ohjeistavat kuntia, sairaanhoitopiirejä ja aluehallintovirastoja koronavirustartuntojen varalta. Ohjeeseen ei sisälly uusia velvoitteita, vaan siinä muistutetaan tarvittavista toimista ja velvollisuuksista.
Tartuntatautilain mukaan kunnat vastaavat tartuntatautien torjunnasta alueellaan ja sairaanhoitopiirit tukevat kuntia asiantuntemuksellaan. Jos kunnat ja kuntayhtymät ovat jo selvittäneet karanteeniin sopivat tilat, tiloja koskevat osuudet tulisi ohjeen mukaan päivittää varautumissuunnitelmaan.
Kunnan on myös muun muassa huolehdittava karanteeniin määrätyn ruokahuollosta.
– Tämä on hyvä ottaa huomioon karanteenitilojen suunnittelussa ja myös määrättäessä ihmisiä mahdolliseen kotikaranteeniin, ohjeessa sanotaan.
Koska uudentyyppinen koronavirus on nykytiedon mukaan riski erityisesti ikääntyneille ja monisairaille, on kuntien ja kuntayhtymien otettava varautumissuunnitelmissaan huomioon palveluasumisen, tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon vaatimukset.
– Väistötiloja pitää kartoittaa etukäteen, jolloin mahdollisen tartunnan tullessa oireettomat ihmiset voidaan tarvittaessa suojata tartunnoilta.
Lisää aiheesta
Kuntien on kiinnitettävä huomiota myös sosiaalihuollon yksiköiden ohjeistamiseen muun muassa siitä, millaisia varotoimia noudatetaan, jos osa asiakkaista on karanteenissa.
Yhtenäistä tilannekuvaa kootaan alueilta.
Aluehallintovirastot (avit) valvovat, että sairaanhoitopiirien kuntayhtymät ovat varautuneet alueellisesti terveydenhuollon häiriötilanteisiin. Lisäksi sosiaalihuollon toimintojen on sujuttava asianmukaisesti arjen häiriötilanteissa.
Sosiaali- ja terveysministeriö kokoaa yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa kultakin viideltä yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueelta erikoissairaanhoidon tilannekuvan.
– Yhtenäisin perustein laadittu tilannekuva antaa mahdollisuuden käyttää ja kohdentaa alueellista työvoimaa, sairaaloita, hoitolaitoksia, lääkkeitä, hoitotarvikkeita ja tarvittavia laitteita yhtenäisesti erityisvastuualueilla.
STT–Minna Pulli
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
4.3.2020 10:50
THL päivitti tiedot – hyviä uutisia Suomen koronatilanteesta
Ulkomaat
4.3.2020 10:14
Koronapelko kalvaa – Venäjä kielsi hengityssuojaimien viennin maasta
Talous
4.3.2020 09:49
Finnair aloittaa neuvottelut lomautuksista – lentojen peruutuksia tuli tänään lisää