Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

21.2.2017 18:19 ・ Päivitetty: 21.2.2017 18:19

Kunnilta peritty toimeentulotuki ruuhkauttaa edelleen Kelaa

Kelan valtuutetut korostavat, että sekä toimistoissa että puhelinpalvelussa täytyy olla riittävästi henkilökuntaa.
Valtuutettujen puheenjohtaja kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) sanoo, että etenkin kiireellisissä tapauksissa, kuten lääkeasioissa Kelaan täytyy saada yhteys.

Kela on jo lisännyt toimeentulotuen kanssa työskentelevien määrää esimerkiksi jatkamalla määräaikaisten työsuhteita. Kela palkkaa myös lisää hakemusten käsittelijöitä.

– Saimme arvion, minkä mukaan ruuhka hellittäisi kuukauden sisällä, Sarkomaa kertoo.

Lain mukaan hakemus pitäisi käsitellä seitsemässä arkipäivässä.

Kelan palvelut ovat ruuhkautuneet, koska perustoimeentulotuki siirtyi kunnilta Kelan hoidettavaksi vuoden alusta. Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen piti valtuutetuille tilannekatsauksen asiasta tiistaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU