Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kunta-alan neuvotteluissa päästiin sopuun

Kunta-alan sopimus nostaa tänä vuonna palkkoja 26 eurolla tai vähintään 1,25 prosenttia toukokuun alussa, kertoo Kuntatyönantajat.

Ensi vuoden alussa tulee paikallinen 1,2 prosentin suuruinen järjestelyerä ja ensi vuoden huhtikuussa vielä prosentin yleiskorotus.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kommentoi tulosta Twitterissä toteamalla, että “Palkkaratkaisu on yleisen linjan mukainen, sopimuskauden pituus on 2v. 2kk”.

– Lisäksi maksetaan tuloksellisuuteen perustuva paikallinen kertaerä. Hienoa on, että lopputulos edisti myös työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, hän vielä totesi.

Lisäksi neuvotteluosapuolet ovat sopineet paikallisen tuloksellisuuteen perustuvan kertaerän perusteista ja maksamisesta.

Lisää aiheesta

Sopimuskausi kestää maaliskuun loppuun vuonna 2020.

Neuvottelutulosta käsitellään vielä kunta-alan sopijaosapuolten päättävissä elimissä.

Neuvottelut junnasivat pitkään paikallaan

Tuloksen piirissä on 421 000 palkansaajaa.

Juttuun on päivitetty Rytkösen twiitti klo 21:35. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE