Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kunta-alan neuvottelut jatkuvat iltapäivällä – Tehyn Rytkönen hallitukselle: “Kannattaisi kantaa vastuuta eikä työntää päätä pensaaseen”

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Neuvottelut kitkaisesti edenneissä kunta-alan työehtosopimuksista jatkuvat tänään iltapäivällä kello 15. Neuvotteluja ovat hiertäneett erityisesti lomarahaleikkaukset.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoi tänään aamupäivällä, että Tehyllä päätavoitteet ovat edelleen ennallaan.

Kunta-alan neuvottelutilannetta on arvioitu vaikeaksi. Rytkönen tyynnyttelee, että kyllä tulokseen aina päästään, ennemmin tai myöhemmin.

– Katsotaan nyt, mennäänkö lyhyen vai pitkän kaavan mukaan, kumpi valitaan, Rytkönen sanoi.

Kiista lomarahaleikkausten kompensoinnista jumiutti kunta-alan neuvottelut sunnuntaina. Maanantaina Kuntatyönantajat (KT) kutsui osapuolet jatkamaan alan työehtosopimusneuvotteluja tänään iltapäivällä. Palkansaajajärjestöissä on tehty linjauksia ylityö- ja vuoronvaihtokielloista ja annettu valtuuksia työtaistelutoimiin tarvittaessa.

Nyt kannattaisi varmaan sitä vastuuta kantaa.

Viikonloppuna Tehyn Rytkönen peräsi myös maan hallitukselta vastuunkantoa kunta-alan sopimuskiistan ratkaisemiseksi.

Lisää aiheesta

Eilen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi käyneensä keskusteluja kunta-alan työmarkkinaosapuolten kanssa ja pysyneensä tilanteesta hyvin informoituna, mutta ratkaisun avaimet ovat hänen mukaansa osapuolilla.

– Emme missään tapauksessa ole osapuoli näissä keskusteluissa. Ratkaisu pitää löytää työnantajien ja työntekijöiden pöydässä, Sipilä sanoi eilen toimittajille eduskunnassa.

Rytkönen muistuttaa maan hallitusta vuoden 2015 asetelmista.

– Aika tiukasti he halusivat roolia 2015 ottaa. He ovat kyllä ihan itse halunneet tänne työmarkkinapöytiin tulla, nyt kannattaisi varmaan sitä vastuuta kantaa eikä työntää päätä pensaaseen, Rytkönen sanoi tänään aamupäivällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE