Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntaliitolta täystyrmäys Hyssälälle: Kuntatalous ei kestä asumistukia

Timo Sparf

Kuntaliiton mukaan kuntatalous ei kestäisi asumismenojen maksamisesta siirtyvää taakkaa.

– Kuntatalous ei kyllä kestä yhtään lisämenoja miltään suunnalta, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina Yle-uutisille.

Reinan mukaan Kelan eläköityvän pääjohtajan Liisa Hyssälän (kesk.) ehdotus maksaisi kunnille satoja miljoonia euroja ja johtaisi verojen kiristyksiin.

– Sitä kautta sitten palvelujen leikkauksiin ja se taas vaikeuttaisi juuri heikoimmassa asemassa olevin ihmisten elämää, Reina maalaa.

Samalla hän muistuttaa, että kunnat voivat omilla toimillaan hyvin vähän vaikuttaa asumistukimenojen määrään ja asumisen loppuhintaan. Kaavoitus on Reinan mukaan vain yksi pieni tekijä asumisen hinnassa.

Hyssälä esitti Ylen Ykkösaamussa, että puolet asumistukimenoista pitäisi siirtää kuntien kontolle. Näin kunnat pystyisivät muun muassa kaavoitusta lisäämällä hillitsemään asumisen kustannuksia, Yle Uutiset kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE