Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kuntaliiton demarivaltuutetut: Maakuntamallin valmistelu lopetettava – uudistukset maaliin kuntalain pohjalta

Kuntaliiton valtuuston 1. varapuheenjohtaja Mika Kari (sd) linjasi perjantaina demariryhmän kannan: uuden maakuntalain valmistelu siihen liittyvine valtavine riskeineen ja epävarmuustekijöineen on syytä lopettaa mahdollisimman pian. Sote-uudistuksesta on tullut hänen mielestään pelkkää valtapolitiikkaa.

Kuntaliiton valtuuston sosialidemokraatit tyrmäävät maan hallituksen ajaman maakuntamallin. Valtuuston perjantaisessa kevätkokouksessa demarit vaativat uudistusten jatkamista kuntalain pohjalta Ruotsin mallin mukaisesti.

– Kuntaliiton sosialidemokraattisen ryhmän kanta on, että Suomeen ei tarvita uutta julkisen toimijan oikeushenkilöä valtion ja kuntien väliin. Uuden maakuntalain valmistelu siihen liittyvine valtavine riskeineen ja epävarmuustekijöineen on syytä lopettaa mahdollisimman pian, sanoi valtuuston 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mika Kari (sd) ryhmäpuheenvuorossaan perjantaina.

Demariryhmän mielestä on väärää politiikkaa hakea innovatiivista kasvua yhteiskuntakehitystä hajauttamalla ja kansalaisia lähellä olevia perinteisiä palveluja keskittämällä. Karin mukaan valmistelua tulisi jatkaa kuntalain pohjalta Ruotsin mallin mukaisesti, kuten esimerkiksi entinen kuntaministeri Hannes Manninen (kesk) on esittänyt. Mika Karin mukaan kuntaperusteinen maakuntahallinto antaa mahdollisuudet alueen asukkaiden todelliselle itsehallinnolle ja paikallisten erityispiirteiden huomioimiseen.

– Ruotsissa peruskuntia vahvistetaan ja osa maakuntien perusterveydenhuollon tehtävistä siirretään kuntiin vahvistamaan kuntien vastuulla olevia vanhuspalveluja. Suomessa ollaan menossa aivan toiseen suuntaan. Kaikki sote-toiminnot erotetaan kuntien elämänkaaren mukaisista palveluketjuista maakuntien vastuulle, keskitetään ja yhtiöitetään valtion ohjauksessa kuntien rahoilla, sanoo Kari.

Musta Pekka jää nykymenolla väistämättä kunnille, kun niiltä viedään rahat, valta ja vastuu.

– Nyt valmistelussa oleva kokonaisuus on niin massiivinen, että mitä enemmän se on erilaisille toimijoille selvinnyt, sitä pienemmäksi on käynyt joukko, joka tätä kaaosta aktiivisesti ajaa. Enää ei ole mitään jäljellä siitä sote-uudistuksesta, joka vielä viime hallituskaudella oli esillä. Nyt on kyse valtapolitiikasta, jossa Musta Pekka jää nykymenolla väistämättä kunnille, kun niiltä viedään rahat, valta ja vastuu.

Kuntaliiton demarien mielestä julkisesti tuotettuja palveluja voidaan täydentää yksityisen ja kolmannen sektorin toimesta. Tähän ei demariryhmän mukaan kuitenkaan kuulu sote-palvelujen massiivinen yhtiöittäminen, kuten hallitus on esittänyt.

– Me haluamme toimivan ihmisten arjen ja edulliset ja laadukkaat julkiset palvelut perustuen nimenomaan pohjoismaiseen malliin, joka sentään on ollut esikuvana maailmanlaajuisesti. Sen peruspilareita ovat riittävät palvelut ja tulonsiirrot kaikille, pääosin yhteisvastuullinen rahoitus ja tuotanto sekä erityisenä pohjoismaisena piirteenä kansalaisläheisyys, mikä korostaa kuntalähtöistä asukkaiden itsehallintoa, toteaa 1. varapuheenjohtaja, lahtelainen Mika Kari.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE