Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntaliiton uuden toimitusjohtajan haastattelu oli Pekkariselle liikaa: “Vaatii selvityksen”

Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan puheenjohtaja, eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen vaatii selitystä Kuntaliiton toimitusjohtajalta tämän lausunnoista.

Demokraatti

Demokraatti

– Kuntaliiton toimitusjohtajan Minna Karhusen tuore kannanotto maakunta- ja sote- uudistukseen vaatii selvityksen, Pekkarinen sanoo.

Karhunen suhtautui Pekkarisen mukaan kannanotossa kielteisesti maakuntahallinnon uudistamiseen.

Kyse lienee Karhusen Helsingin Sanomiin (23.2.) antamasta haastattelusta.

– Hallituksen olisi pitänyt keskittyä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Ihan henkilökohtaisestikaan en ymmärrä uuden hallinnollisen tason rakentamista. Viisimiljoonainen kansa ei olisi tarvinnut näin laajaa maakuntahallintoa, Karhunen sanoi Helsingin Sanomille.

Lehti arvioi, että Karhusen mielipiteen ilmaisemista helpottanee se, että myös Kuntaliiton kanta on sama.

– Toimitusjohtajan kanta ei vastaa mielestäni Suomen Kuntaliiton kannanottoja.  Kuntaliitto on kyllä esittänyt monia tarkistuksia ja muutoksiakin valmisteilla olevan uudistuksen sote- ja myös maakuntaosaan. Mutta maakunnissa hajallaan olevan hallinnon kokoamista Kuntaliitto ei ole vastustanut, Pekkarinen sanoo tiedotteessaan.

Pekkarinen on puheenjohtajana Kuntaliiton valtuuskunnassa, joka on liiton ylin päättävä toimielin. Valtuuskunta muun valitsee hallituksen sekä hyväksyy liiton talousarvion ja tilinpäätöksen. Kuntien edustajista koostuvassa liiton valtuuskunnassa on 76 jäsentä.

Minna Karhunen on kokoomuksen entinen kansanedustaja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE