Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntaliitto varoittaa: Hallituksen ehdotus voi johtaa siihen, että työasuntoa ryhtyvät käyttämään henkilöt, jotka sellaista eivät ole aiemmin tarvinneet

Hallituksen esittämää työasuntovähennyksen korotusta saatetaan käyttää väärin hyväksi, pelkää Kuntaliitto lausunnossaan. Kuntaliiton mielestä väärinkäytön mahdollisuudet tulisi arvioida esityksessä tarkemmin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallitus ehdottaa, että työasuntovähennyksen enimmäismäärää korotetaan 250 eurosta 450 euroon kuukaudessa, jotta ihmiset vastaanottaisivat työtä nykyistä kauempaa.

Kuntaliiton mielestä anteliaaseen korotukseen sisältyy esimerkiksi riski, että työasuntoja saattavat ryhtyä vuokraamaan sellaisetkin, jotka eivät toista asuntoa ole aiemmin tarvinneet. Lisäksi erilaiset lähipiirin vuokrausjärjestelyt saattavat Kuntaliiton mukaan olla alttiita väärinkäytöksille.

– Esimerkiksi Tampereelta Helsinkiin matkaava (tai toisinpäin) voi vuokrata asunnon ja saada siitä työasuntovähennyksen, mutta antaa asunnon opiskelemaan tulevan lapsensa käyttöön, Kuntaliitto arvioi.

Valtiovarainministeriö kertoo saaneensa esitysluonnoksesta 22 lausuntoa määräaikaan eli perjantaihin mennessä.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen mukaan vähennys tehtäisiin ansiotuloista.

Yrittäjät kannattaa

Suomen Yrittäjät kannattaa ehdotusta, koska se voi helpottaa työntekijöiden saatavuutta alueilla, joilla työvoimasta on pulaa. Yrittäjien mielestä työasuntovähennystä ei pitäisi sitoa perhetilanteeseen.

Hallituksen esitysluonnoksen mukaan työasuntovähennyksen myöntämisen edellytyksiä yksinasuvalle selvitetään ensi viikon budjettiriiheen mennessä.

Yrittäjät katsoo, että vähennyksen soveltamisalaa tulisi esityksessä laajentaa yksineläjälle sekä avoliitossa asuville, joilla ei ole tai ei ole ollut yhteistä lasta.

– Näkemyksemme mukaan näiden henkilöiden rajaamista ulkopuolelle ei voi perustella valvonnallisilla syillä, Yrittäjät sanoo lausunnossaan.

Useimmissa lausunnoissa hallituksen esitykseen ei ole huomauttamista.

Uutista on päivitetty klo 12:45.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE