Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntapäättäjät Ylelle: Suurten kuntien talous taantuu uudistusten vuoksi – Ministeri huolissaan pikemminkin pienistä kunnista

Yle julkaisi tänään tuloksia kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille lähettämäänsä mielipidetiedusteluun.

Siinä kuntavaikuttajat arvioivat sote- ja maakuntauudistusten toimeenpanon vaikutuksia kotikuntiinsa. Yli puolet vastaajista (55 prosenttia) arvioi palvelujen kunnassaan heikkenevän muutosten seurauksena.

Tätä ennakoivat etenkin vasemmistoliittoa ja sosialidemokraatteja edustavat vastaajat, joista yli 70 prosenttia ennusti palvelujen heikkenevän. Yllättäen maakuntamallia ajavaa keskustaakin edustavista 45 prosenttia arvioi oman kuntansa palveluiden heikkenevän.

Kuntien huippuvaikuttajista 45 prosenttia uskoo myös, että kotikunnan taloudellinen tila heikkenee. Mitä suurempaa kuntaa kyselyyn vastaaja edustaa, sitä yleisemmin hän uskoo kunnan talouden heikkenevän.

“Mikseivät pärjäisi?”

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) toteaa Demokraatille ymmärtävänsä huolet, jotka liittyvät talouden ja palvelujen tilaan.

– Se on minusta aivan luonnollista.

Lisää aiheesta

Kun keskustalaisistakin miltei puolet arvioi palvelujen heikkenevän, viesti ei ole mennyt omille perille. Mitä ajattelette siitä?

– Totta kai huoli palveluiden säilymisestä on ollut vuosien ajan. Vaikka meillä ei olisi sote- tai maakuntauudistusta, niin varmasti se huoli olisi todennäköisesti samaa tasoa.

Onko se vain huoli vai pitäisikö siihen suhtautua vähän vakavammin kuin huolena?

– Tietysti. Jos ajatellaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä, niin tässähän nimenomaan halutaan turvata sitä leveämmillä hartioilla. Jos miettii yksittäistä kuntaa, se on monelta osin tämän järjestämiseen veropohjaltaan ja rahoitukseltaan liian kapealla pohjalla. Tässähän nimenomaan halutaan parantaa. Mutta totta kai, tiedottamistakin on tehtävä paremmin. Nämä (maakuntiin liittyvä lainsäädäntö) eivät ole vielä voimassa, tämä prosessi on vielä kesken.

Suurten kuntien taloushuolet eivät vaikuta saavan Vehviläiseltä kovin suurta ymmärtämystä.

– Sitä minä en oikein tiedä, miten se vaikuttaa suoraan talouteen. Pienten kuntien kohdalta minä sen ymmärränkin ehkä enemmän, mutta en minä oikein ehkä ymmärrä suurten.

Eli suuret pärjäävät?

– Mikseivät pärjäisi, mutta talouskasvu ja työllisyys on kaikesta tärkein asia. Se on sitä oka paikassa, olipa suuri tai pieni kunta, Anu Vehviläinen sanoo Demokraatille.

Pelkkä äänestäminen ei riitä.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen taustoitti tänään mediaa Tulevaisuuden kunta -reformista ja puhui tämän jälkeen Tulevaisuuden kunta -reformin sidosryhmätilaisuudessa.

Viime vuonna asetettiin parlamentaarinen työryhmä pohtimaan tulevaisuuden kunnan visiota. Ryhmän katse on vuosissa 2019–2030. Parlamentaarisen työryhmän rinnalla toimii asiantuntijatyöryhmä. Ryhmistä on luvassa vähintäänkin alustavaa tietoa ensi vuoden alussa.

Vehviläisen mukaan paineita saattaa tulla myös juuri uudistetun kuntalain rukkaamiseksi jälleen.

Vehviläinen painotti, ettei tulevaisuuden kunnassa riitä se, että ihmiset käyvät neljän vuoden välein äänestämässä.

– Sen lisäksi mitä laki määrää, kunta voi aina itse olla iderikas ja aloitteellinen kansalaisten ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Missään ei kielletä sitä, että kuntalaisia kuultaisiin paremmin tai annettaisiin heille tai järjestöille enemmän mahdolllisuuksia olla toteuttamassa visiota ja arkipäivän asioita.

Jos ei kunnalla ole selkeää visiota, se on Vehviläisen mukaan melkein kuin menneisyyden kunta.

Moni miettii, lähteekö ehdokkaaksi kuntavaaleihin vai maakuntavaaleihin vai molempiin. Vehviläisen oma viesti ainakin meneillään olevaan murrosvaiheeseen on se, että ehdolla kannattaa olla molemmissa vaaleissa, kuntavaaleissa 2017 ja maakuntavaaleissa 2018.

Kun seuraavan kerran vaalit ovat samaan aikaan 2021, pohdintaa siitä, kumpaan kannattaa osallistua, kannattaa sen sijaan harjoittaa.

– Tämä oli vähän pilke silmäkulmassa sanottu, mutta sanoisin, että siinä tilanteessa kun tehdään ihan uutta ja monet asiat ovat murroksessa, en pidä ollenkaan huonona, että samoja päättäjiä on siellä kunnanvaltuustoissa ja myös maakuntavaltuustoissa.

Anu Vehviläinen itse ei aio olla kunta- eikä maakuntavaaleissa ehdolla vaan keskittyy ministerin työhön ja reformien läpiviemiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE