Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kuntatalolla on leivottu tosissaan” – valmista kakkua ei silti tullut, neuvottelut jatkuvat huomenna

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen (vas.) ja Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kättelivät neuvottelujen alla tänään. Edessä Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi.

Neuvottelut kunta-alan työehtosopimuksista eivät edistyneet tänään. Kuntatyönantajat (KT) oli kutsunut osapuolet jatkamaan neuvotteluja täksi iltapäiväksi.

Illansuussa kävi ilmi, että sopuun ei ole vielä mahdollisuuksia. Osapuolet ovat sopineet, että neuvottelupöytään palataan uudelleen huomenna kello 17.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen tviittasi illansuussa, että Kuntatalolla on ollut tekemisen meininki.

– Kuntatalolla on leivottu tosissaan. Älä tule paha kakku. Tule hyvä kakku.

Kivenä kengässä ovat erityisesti lomarahaleikkaukset, joihin julkisen puolen työntekijäliitot haluavat kompensaatiota.

Lisää aiheesta

Monet palkansaajajärjestöt ovat tehneet ylityö- ja vuoronvaihtokieltoja vauhdittaakseen neuvotteluja. Liitoissa on annettu myös valtuuksia työtaistelutoimille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE