Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntavaaleissa hävinneet hallituspuolueet vakuuttelivat hyvää tunnelmaa kehysriihen alla – Sipilä: “Työllisyys on pääjumppa”

Hallitus on kokoontunut puolivälitarkasteluunsa ja kehysriiheensä pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa. Trio eli hallituspuolueitten puheenjohtajat pitivät aamulla lyhyen tiedotustilaisuuden. Tietoa ei juuri ollut tarjolla.

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vakuutteli, että hallitus etenee hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Meillä on oikein hyvä henki, ei tässä mitään. Eilen ollaan täällä istuttu ja valmisteltu prosessia, ei kai se nyt tästä parempi voi olla.

Sipilän mukaan hallituksen “pääjumppa” on työllisyys, ja työllisyyskeinoja on käsittelyssä pitkä lista.

– Lisätoimia tarvitaan.

– Nyt kun nähdään talouden raami, sen mukaan priorisoidaan työllisyystoimet. Se on selvää, että lisää toimia tarvitaan. Nykyiset toimet johtavat noin puoliväliin tavoitteesta eli noin 70 prosentin työllisyysasteeseen.

Hallitus tavoittelee kaudellaan 72 prosentin työllisyysastetta.

Ratkaisuja odotetaan myös esimerkiksi kasvun edistämiseen, syrjäytymisen ehkäisemiseen ja turvallisuuskysymyksiin.

“Ministerit katsotaan sitten ja kanisterit.”

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi, että kehysriiheen saadaan tänään valtiovarainministeriön ennuste talousnäkymistä. Suomen Pankki ja useat tutkimuslaitokset ovat ennakoineet noin 1,5 %:n kasvua. Orpon puheista oli pääteltävissä, ettei vm:n ennuste tästä poikkea.

– Olen tyytyväinen siihen kattaukseen, mikä meillä on eli pidetään tiukasti kiinni hallituksen finanssipolitiikan linjasta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini totesi talouden käänteen tapahtuneen ja sanoi, että sillä tiellä pitää jatkaa.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) työtaakka on ollut kohtuuton. Puoliväliriihestä voidaan odottaa tietoja myös mahdollisista ministerien lisäyksistä.

– Ministerit katsotaan sitten ja kanisterit. Ne eivät ole sellaiset asiat, jotka tässä ovat päällimmäisenä mielessä. Jos järkeviin ratkaisuihin päästään, toki minä niitä aina kannatan, Soini sanoi.

Orpo: PS:n puoluekokous ei näy hermostuneisuutena.

Hallituspuolueet ottivat takkiinsa kuntavaaleissa, erityisen raskaasti perussuomalaiset.

Pääministeri Sipilä vakuutteli kuitenkin medialle, ettei ole syytä perääntyä ja kehysriihessä ei kuntavaaleja käsitellä.

– Olen sen tyylin mies ollut koko ikäni, että minkä minä olen sopinut sen olen pitänyt, kävi vaaleissa mitä tahansa, Soini puolestaan sanoi.

– Kuntavaalien jälkeisessä tunnelmassa entistä tiukemmin pidetään kiinni siitä, mitä olemme yhdessä hyvään hallitusohjelmaan kirjanneet, valtiovarainministeri Orpo säesti.

Hänen mukaansa nyt olisi “aivan älytöntä” löysätä, kun käänne parempaan on tapahtunut.

– Pidetään tiukemmin kiinni siitä, mitä on sovittu, Orpo sanoi.

Varsin yleisesti on kuitenkin jo ennakoitu, että kehysriihen tulokset olisivat jäämässä ennakkopuheisiin nähden vaatimattomiksi.

Soini vakuutti perussuomalaisten seisovan hallitusohjelman takana. Sipilä ja Orpo luonnollisesti kiittelivät perussuomalaisia hallitusohjelman takana seisomisesta.

Orpon mukaan perussuomalaisten kesän puoluekokous, jossa puoluejohtaja vaihtuu, ei ole luonut hermostuneisuutta puoliväliriiheen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE