Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntavaalikysely: SDP kiilasi kärkeen suurimmaksi, kokoomus valahti

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne saa myhäillä tyytyväisenä: SDP on noussut gallupin mukaan suurimmaksi kuntapuolueeksi.

SDP, keskusta ja kokoomus ovat suurimmat kuntapuolueet, jos kuntavaalit pidettäisiin nyt, ilmenee Alma Median teettämästä kyselystä. Vuoden 2012 kuntavaalien ykkönen kokoomus on nyt kolmas 17,6 prosentin kannatuksellaan. Viime kuntavaaleissa kannatus oli 21,9 prosenttia.

Kokoomuksen kannatus olisi romahtanut tutkimuksen mukaan peräti 4,3 prosenttiyksikköä.

Vuoden 2012 kakkonen SDP puolestaan on suurin 20,8 prosentin kannatuksellaan. Toiseksi sijoittuu keskusta 19,2 prosentin kannatuksellaan.

Kannatusarvioinnin tehneen Tietoykkösen tutkimuspäällikkö Juha Määttänen kuitenkin korostaa, että kolmen suurimman puolueen erot ovat pieniä ja mahtuvat tutkimuksen 2,5 prosenttiyksikön virhemarginaaliin.

Perussuomalaisten ohi neljänneksi kivunnut vihreät saisi 12,4 prosenttia äänistä. Nosteessa oleva puolue sai edellisissä kuntavaaleissa 8,5 prosentin kannatuksen. Perussuomalaisia kannattaa kymmenen prosenttia.

Kyselyyn vastasi 1 500 ihmistä.

 

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE