Lukijaristeily2017
tuntematonsotilas

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Kuntavaalit ja pitkät kalsarit

Yksi lempiohjelmistani televisiossa on Noin viikon uutiset. Siinä pilkataan kaikkia puolueita ja poliitikkoja tasapuolisesti, pilke silmäkulmassa. Kuntavaaleja siinä verrattiin pitkiin kalsareihin, ovat kuulemma yhtä tylsät.  Mielestäni yhtä tarpeelliset, vaikka maakuntahallinto syntyneekin. Yhteisissä palveluissa on kyse siitä, että elämän pakkaspäivinä ei palella.

Ensi vaalikaudella tulee kahdessa vuodessa varmistaa se, että oma alueen julkiset sosiaali -ja terveyspalvelut pärjäävät kilpailussa maakunnan tilaaja-tuottajamallissa.

Olisin itse halunnut toisenlaisen sote-mallin. Mallin, jossa palveluita ei pistetä markkinavoimien armoille, jossa kunnilla on vahva rooli. Toisin on käymässä. Porvarihallitus haluaa mallin, jossa kaikki yhtiöitetään ja toiminta on markkinaehtoista. Yksityinen voitontavoittelu tulee voimalla sosiaali ja terveyspalveluihin.

En pelkää kilpailua ja monituottajamallia sinänsä. Hämeenlinnassakin kokeiltiin tilaaja-tuottaja -mallia, mutta yhdessä kaikkien puolueiden kanssa purimme sen. Se oli kallis ja byrokraattinen. Nyt hallitus haluaa, että sote-palveluissa otetaan käyttöön maakunnallinen tilaaja-tuottaja-malli. Kermavaahtona kakussa on, että kunnan tuottamat palvelut on pakko pukea osakeyhtiölain velvoitteisiin.

Yksityinen voitontavoittelu tulee voimalla sosiaali ja terveyspalveluihin.

Yritysvetoisessa mallissa suurena riskinä ovat monikansalliset yhtiöt, jotka optimoivat verotuksensa kansainvälisesti. Ilman  riittävää veroraportointia, syvemmälle menevää kuin nykyiset käytäntömme, verovaroin rahoitetuista palveluista tulevat verotulot uhkaavat valua vieraile maille.

Kaikesta kritiikistäni huolimattaa, jos eduskunnan keskusta, perussuomalaiset kokoomus -enemmistö hyväksyy lain, meidän on Hämeenlinnassa ja muissa Hämeen kunnissa tehtävä kaikkemme, että pärjäämme uudessa mallissa hyvin. Sote on politiikan pitkät kalsarit: hankala, tylsä, mutta tuiki tarpeellinen. Sitäpaitsi se on mennyt ikävästi myhkyröille hallituksen valmistelussa.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Amis-uudistus kaipaa viilaamista

Työttömyyden mustassa tunnelissa näkyy vihdoin hieman valoa. Työ-ja elinkeinoministeriön luvuissa työttömyys on laskenut lähes 37.000  vuoden takaisesta. Tilastoteskuksen luvuissa työttömyys nousee noin 11.000, mutta työllisyys on parantunut.

Tilastot yhdessä kertovat sen, että kohti parempaa mennään, mutta huimaa parannusta ei vielä ole tapahtunut. Työllisyyden paraneminen perustuu pääosin kansainväliseen talouden kasvuun.

Uudet työpaikat tarvitsevat uutta osaamista. Yhä enemmän puhutaan kohtaanto-ongelmista. Siitä, että työ ja tekijä eivät löydä toisiaan. Kohtaanto-ongelmat eivät ratkea kepittämällä työttömiä, vaan paremmalla työnvälityksellä ja koulutuksella. Asunto-ja liikennepolitiikalla on tärkeä rooli tässä kokonaisuudessa.

Hallituksen työllistämispolitiikka on ollut laiskaa. Puheissa haaveillaan Tanskan aktivoivasta mallista, mutta sitä ei rakenneta hallituksen suunnittelemilla panostuksilla. Suomessa yhdellä TE-toimiston virkailijalla on keskimäärin yli 280 asiakasta. Tanskassa 14. Ladan hinnalla ei saa mersua.

Työmarkkinoiden rakennemuutos on nopeaa ja siksi on järjetöntä, että kouluttautumismahdollisuuksia ajetaan alas. Työssä olevien tai työttömien ihmisten kouluttaminen ei ole hallituksen suosikkilistalla, vaikka juuri sillä turvataan osaavan työvoiman saatavuutta. Koulutuksen ja työttömyyden  pituuden  välillä on yhä voimakas  kytkös. Suomi uhkaa jäädä jälkeen osaavista yhteiskunnista monella mittarilla.

Synnyttääkö rahoitus oppilaitoksille houkutuksen kouluttaa vain vahvimpia opiskelijoita?

Ammattikoulutuksen uudistamisessa on paljon hyviä elementtejä. Siinä pyritään työelämäläheisempään koulutukseen. Mutta kykenevätkö työpaikat lopulta vastaamaan siihen haasteeseen, että iso osa koulutuksesta tapahtuu työelämässä? Eivät ilman riittävää tukea.

Synnyttääkö rahoitus oppilaitoksille houkutuksen kouluttaa vain vahvimpia opiskelijota? Eduskunnan asiantuntijakuulemisissa on noussut esiin pelko, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien nuorten asema heikkenee, vaikka tavoitteet ovat päinvastaiset.

Lisäksi ammatillinen tutkintoon tähtäävä työttömien koulutus integroidaan opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuspohjaiseen koulutukseen. Uudistus jäykistää koulutuksen hankintaa. Riskinä on, että kouluttamattomien aikuisten kouluun pääsy hankaloituu.

Ammatillisen koulutuksen uudistus  painottaa nuoria. Tämä on hyvä asia, mutta kun samaan aikaan koulutusresursseja leikataan, säästö kohdentuu juuri niihin aikuisiin, jotka kipeimmin kaipaisivat koulutusta. Tällä logiikalla ei työllisyysaste nouse.

Työvoimapoliittisen koulutuksen näkökulmasta riskinä on myös se, että koulutustarjonta jakautuu alueellisesti, siten että se ei palvele korkean työttömyyden alueita eikä riittävästi alueita, joissa työvoiman kysyntä kasvaa.

Koulutuksen reagointikyky rakennemuutoksiin heikkenee. Rahat jaetaan jatkossa vuosittain. Nykyjärjestelmä on pystynyt nopeasti ohjaamaan koulutusresurssia rakennemuutospaikkakunnille ja isojen investointien alueille. Tätä joustavuutta ei saisi integraatiossa tuhota.

Työvoimakoulutuksessa on voitu ostaa opiskelijan tukipalvelua, koska opiskelijoiden joukossa on mm. maahanmuuttajia ja muita erityisryhmiä. Tarve tukeen kasvaa, mutta resurssi vähenee.

Suomella ei ole varaa päästää yhtäkään nuorta tai nuorta aikuista tippumaan koulutuksesta. Päinvastoin. Ammattikoulutusuudistusta on vielä viilattava, jotta pidetään kaikki mukana.

 

 

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Kari Naskinen

Ei noussut kirkkaana aamun kulta, vaan taivas loimusi tulta

Häme oli 1200-luvulla kahden vastakkaisen puolen välissä, idän ja lännen, Novgorodin ja Ruotsin, ortodoksisen ja katolisen kirkkokunnan välissä. Tuosta ajasta kertovan kansanoopperan – vai onkohan oikea termi kantaatti – ovat tehneet säveltäjä Heikki Sarmanto ja sanoittaja Vexi Salmi. Tämän 20 vuotta piilossa olleen teoksen Tuomas ja Kaarina kantaesitys oli perjantaina 12.5. Lahden konserttitalossa, jossa sen esittivät Lahden Bach-kuoro ja Heikki Sarmannon trio.

Olipa yllätys. Tuomas ja Kaarina kestää reilun tunnin, ja solisteja on neljä. Musiikki muistuttaa läheisesti sitä tuttua 60-70-lukulaista laululiikettä, jonka tunnetuimpia edustajia ovat Kaj Chydenius, Toni Edelmann ja Eero Ojanen. Sarmannon tuotannosta Tuomas ja Kaarina tuo mieleen läheisimmin hänen laulusarjansa Lauri Viidan Betonimylläristä (1987).

Tuomas ja Kaarina sijoittuu Hämeeseen 1200-luvun ristiretkiaikaan. Aiheina ovat sota ja rakkaus. Tuomas on periksi antamaton hämäläinen heimopäällikkö, joka ei suostu kumartelemaan sen paremmin läntisiä kuin itäisiäkään herroja. Kaarina on puhdassydäminen piikatyttö, joka rakastuu sydänjuuriaan myöten Tuomakseen. Yksi roolihenkilö on myös Birger-jaarli, joka joukkoineen tuli Hämeeseen 1200-luvun puolivälissä.

Birger hallitsi Ruotsin valtakuntaa vahvoin ottein. Hän oli Tukholman kaupungin perustaja ja häntä seuranneen hallitsijasuvun kantaisä. Birger-jaarlin ristiretkeä ei Hämeessä hyvällä katsottu, kuten Vexi Salmen tekstistä käy ilmi kuoron laulaessa:

On miekat ja jouset, rautahaarniskat kiiltävät.
On usko outo ja usko outo on jokaisen.
Birger Jaarlin joukkojen kärjessä näin
ja ne joukot kulkevat tännepäin.
Ei noussut kirkkaana aamun kulta,
vaan taivas loimusi tulta.
Sousi aaltoja uupunut luotsi:
on Hämeen rannoilla Ruotsi.

Birgerin valloitusretken jälkeen Hämeestäkin tuli osa Ruotsia:

Sai kasteen Hämeen kansa miekka niskallansa.
Toi Ruotsin pakkovalta uskon maailmalta.

Museoneuvos Jouko Heinosen tohtorinväitöskirjassa (1999) todetaan, että Birgerin retken päätarkoitukseksi näyttää muodostuneen pysyvän tukikohdan rakentaminen ja varustaminen Janakkalan Hakoisiin vanhan muinaislinnan paikalle sekä seurakuntaorganisaation luominen koko Hämeen alueelle. Samalla pyrittiin ehkäisemään Hämeen joutuminen Novgorodin vallan alle.

Ruotsalaiset ryhtyivät välittömästi retken jälkeen vakiinnuttamaan otettaan koko Hämeestä. Kansannostatukseen perustuva sotalaitosjärjestelmä alistettiin Hämeen linnaan sijoitetun voudin alaisuuteen, mistä on tieto vuodelta 1301. Puolustuksen runkona pidettiin aluksi vanhoja muinaislinnoja kuten tiedot mm. Sysmästä osoittavat. Hollolan Kapatuosian linnamäen käytöstä 1200-luvulla on arkeologistakin todistusaineistoa.

EIVÄT YHDY KARJALA
EIKÄ HÄME

Birger-jaarlin retken jälkeen ajat jatkuivat levottomina. Kun Birger lähti sotimaan Novgorodiin, piti hämäläisten miesten lähteä mukaan. Novgorod puolestaan hyökkäsi Suomen puolelle 1200-luvun lopussa. Nämä kärhämät päättyivät vasta Pähkinäsaaren rauhaan 1323.

Vexi Salmen tekstissä ote on selvä:

Eivät yhdy Karjala eikä Häme.
Sen jo estää järvet ja synkeä räme,
toinen luonne ja toinen usko.
Ennen sammuu aamurusko.

Vexi Salmi ei puhu novgorodilaisista, vaan karjalaisista, jotka ovat vallan kummaa väkeä:

Ovat toiset metsästysmaat ja polut,
meillä harjut, heillä vain kalliokolut,
heillä kanteleen outo sointi, rietas ilkamointi
Me seisomme miekka miekkaa vastaan,
ei Häme luovuta Karjalaan lastaan.
Täällä liuhuparrat vieraan maan
ensin piestään, sitten tapetaan.

Ainakin yhdessä asiassa Vexi Salmi on kuitenkin väärässä: kuoro laulaa Hämeen maata ylistäen, että ”ei käkikään kauniimmin muualla kuka”, mutta sehän kyllä tiedetään, että nimenomaan Karjalassa käet kukkuivat ainakin vielä 1930-luvulla kaikkein kauneimmin.

Sarmannon – Salmen teos on upea. Mielenkiintoista, että kantaesitys oli Lahdessa, vaikka tapahtumat sijoittuvat Kanta-Hämeeseen (Aulanko, Janakkala, Katumajärvi, Sääksmäki). Lahden Bach-kuoro sai hankkeeseensa tukea Päijät-Hämeen kulttuurirahastolta – löytyyköhän Kanta-Hämeen puolelta kulttuurirahoitusta vaikkapa Bach-kuoron vierailuesitykseen Hämeenlinnassa?

Suuri on Hämeen maa
ja mahtava myös sen valta.
Miehet täynnä vain vihaa ja tarmoa.
On iskumme raaja ja tyly,
meitä suojelee ukkosen jyly.

 

Kari Naskinen

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Postinjakelua vai puutarhanhoitoa?


Postin yleispalveluvelvoitteesta eli postin jakelusta on oltu Suomessa ylpeitä vuosisatoja, mutta ei olla enää. Keskustalaisen pääministerin Juha Sipilän myötävaikutuksella on liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin mahtikäskyllä heikennetty postin kulkua niin, että yleispalveluvelvoite kattaa enää vain postimerkein varustettujen kirjeiden jakelun viisi kertaa viikossa. Muu posti on uhrattu riistokapitalismille eli bisnekselle.

Luin Helsingin Sanomista maanantaina 24.4. kuinka Munkkiniemessä on ollut yli viikon katkoksia postinjakelussa. Kun asiaa oli ryhdytty selvittämään, löytyi syy liian vähäisestä henkilökunnasta jakelukeskuksessa.  Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijöitä on postin jakelussa vähennetty muita hommia tekemään.

Posti on postin irvikuva, ja postitalot myyty ruokakauppiaille.

Postinen, postin mainoslehdykäinen, mainostaa Postin Kotipalveluita otsikolla: ”Aktiivista elämää ja iloista mieltä”. Posti tarjoaa monipuolista apua arkeen ympäri Suomen. Mummo tai pappa saa 55,65 euron hintaan neljä puolen tunnin ulkoilukertaa ulkoilukaverin (entisen posteljoonin) kanssa. Tämä on käsittämätöntä. Eikö Suomessa ole vanhusten auttamista varten oma lainsäädäntönsä? Kyllä on. Vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunta huolehtii ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden laadukkaista sosiaali- ja terveyspalveluista, joilla tuetaan ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Tämä ei todellakaan ole Postin tehtävä.

Siis postin työntekijät hoitavat nykyisin kunnan velvollisuuksien piiriin kuuluvia hoivatöitä tai leikkaavat nurmikoita ja haravoivat pihoilta syyslehtiä.

R-kioskin ja K-marketit jakavat paketteja, myyvät postimerkkejä, en tiedä käsittelevätkö kirjattuja kirjeitä, mutta ainakin R-kioskeista voi hakea myönnetyn passin tai ajokortin.

Mielestäni nämä tehtävät ovat postin perustöitä jakelutyön ohella, mutta eikö mitä. Julkisten palveluiden yksityistäminen on Sipilän hallituksen ideologinen perustehtävä ja valitettavasti se on siinä onnistunut. Posti on postin irvikuva, ja postitalot myyty ruokakauppiaille.

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Työttömyys on rakenneongelma, ei yksilön vika

Minusta on kummallista, että aina kun työstä on pulaa, porvaripiireissä aletaan syyllistää työttömiä. Työttömyys on rakenteellinen ongelma, ei yksilön vika. Kepittämällä kaikkia työttömiä ei saada kiinni niitä yksilöitä, jotka eivät ole kiinnostuneita työnhausta.

Työnsä menettäneitä hallitus kurittaa kovalla kädellä. Aivan kuin työttömyys olisi yksilön valinta. Viime vuonna hallitus leikkasi aktiivisten työttömien kulukorvauksia, lisäsi työttömäksi joutuvan työttömyysturvattomia päiviä sekä lyhensi työttömyysturvan kestoa. Palkkatukea leikattiin, samoin kouluttautumismahdollisuuksia.

Tänään, kun kehysriihen tuloksista keskusteltiin eduskunnassa, sain postia, jossa Hämeenlinnassa ja Turengissa vaikeassa asemassa olevia työttömiä työllistävä järjestö joutui päättämään toimintansa lopettamisesta. Syynä se, että järjestöille suunnatut työllistämisrahat ovat loppu. Surullinen kirje.

Samaan aikaan ministerit vakuuttivat, että hallituksen toimet pyrkivät suuntaamaan työllistämisrahat vaikeimmin työllistyviin. Joopa joo.

Työhaun raportoinnin nettimalli on kyttäyksen kuninkaan keksintöä.

Hallituksella on kaksi uudistusta, joiden voimaan se vannoo. Toinen on niin sanottu aktiivimalli ja toinen vie työnhaun raportoinnin nettiin. Työnhaun raportoinnin nettimalli on kyttäyksen kuninkaan keksintöä. Työttömällä on velvoitus hakea vähintään 12 työpaikkaa kolmessa kuukaudessa ja robotin tekemiin työtarjouksiin on vastattava sekä lisäksi kerran viikossa on raportoitava netissä työnhausta. Muuten lähtee työttömyysturva.

On arvioitu, että raportteja tulee 17 miljoonaa vuodessa. Eikös turhaa virkatyötä pitänyt vähentää eikä lisätä?

Kohtuulliselta tuntuva 12 työpaikkaa on liian vähän terveelle ammattitaitoiselle kasvukeskuksessa asuvalle työttömälle. Onneksi jokainen saa ihan itsekseen hakea useampaa työpaikkaa. Jos ihmisellä on työntekoa rajoittava vamma ja hän asuu alueella, jossa työpaikkoja niukalti, niin tusina muuttuu tuskaksi. Ja entäpä jos ei ole nettiä?

Aktiivimalli puolestaan leikkaa jälleen työttömyysturvaa. Siinä lähdetään aktiivisuusvelvoitteesta. Jos työtön ei löydä töitä tai aktiivitoimia, hänelle tulee ylimääräinen omavastuupäivä. Suomeksi sanottuna karenssi. Päivä ilman rahaa. Kuukaudessa kyse on 4,65 prosentin työttömyysturvan leikkauksesta.

Kun kirjoitin somemaailmassa tästä uudistuksesta jokunen aika sitten, työministerin avustaja kauhisteli, että kyse on demareiden perättömästä pelottelusta. No eipä ollut. Minulla ei ole tapana pelotella. Hallituksen työvoimapolitiikka ja työttömyysturvapäätökset ovat liian pelottavia ilman yhtään ylisanoja.

Kannatan aktiivisuutta. Kannatan työttömän mahdollisuutta, jopa velvollisuutta kouluttautua ja tiukkaa työn vastaanottovelvollisuutta. Jos velvoitetaan johonkin, on luotava myös mahdollisuus velvollisuuden täyttämiseen. Aktiivimallissa tätä ei ole. Yksilöllä on velvollisuus olla aktiivinen ja osallistua aktiivitoimiin, mutta hallituksella ei ole velvollisuutta tarjota aktiivitoimia. Outo tasapaino.

Työttömille on tiedossa monia keppejä, yrittäjille taas hallintarekisteri, joka mahdollistaa työn hedelmien siirtämisen verottajalta piiloon.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Nainen vaietkoon seurakunnassa

Hallitus päätti lisätä ministereitä. Kaikki uudet ministerit ovat miehiä. Eikö keskustan, perussuomalaisten tai kokoomuksen rivistä löydy yhtään pätevää naista ministeriksi?

Enemmistö ministereistä oli jo ennestään miehiä, nyt miesten osuus nousee yli 70 prosentin. Kunnissa tällainen lautakunnan tai kaupunginhallituksen koostumus olisi laiton. Nainen vaietkoon seurakunnassa? Näin ainakin hallituksessa.

Perhevapaauudistus on työllisyyden näkökulmasta tärkeä uudistus. Siihen nykyhallitus ei ryhdy, vaikka se olisi yksi kivuttomimmista työllisyystoimista. Työelämävaliokunnassa halusimme kirjata ylös, että perhevapaat pitää uudistaa. Ei onnistunut. Kokoomus ja keskusta taipuivat perussuomalaisten tahtoon, jossa haluttiin selvittää, tarvitseeko perhevapaat uudistaa eli isien mahdollisuutta osallistua lastenhoivaan ei tarvitse parantaa. Isät vaietkoot perheessä?

Päivähoitomaksuissa tapahtui onneksi positiivista kehitystä. Tämä on hyvä linjanmuutos hallitukselta. Vielä viime syksynä eduskunnassa oli maksukorotusesitys. Sen hallitus veti painostuksen alla pois. Nyt eduskuntaan luvattiin maksualennusesitys. Peukku sille ja sen työllisyysvaikutuksille.

Tosin samaan aikaan lapsiperheisiin kohdistuu asumistuen leikkaus. Leikkauksen työllisyysvaikutukset ovat negatiiviset. Asuminen erityisesti isoissa kaupungeissa on kallista. Pääkaupunkiseudulla sietämättömän kallista.

Yksilöllä on velvollisuus olla aktiivinen ja osallistua aktiivitoimiin, mutta hallituksella ei ole velvollisuutta tarjota aktiivitoimia. Outo tasapaino.

Työvoiman liikkumisen tarpeesta puhutaan paljon. Asumistuen leikkaus ei helpota muuttamista työn perässä. Ei ainakaan pienipalkkaisen työn perässä.

Hallitus kertoi kyselytunnilla, että asumistuen leikkaus on signaali vuokranantajille siitä, että vuokria ei saa nostaa. Viesti vuokranantajalle tuntuu kipeästi pienituloisen vuokralaisen kukkarossa.

Ennen kehysriihtä hallitukselta kysyttiin, loppuuko työttömien kuritus. Hallitus ei eduskunnassa vastannut kysymykseen. Ei mikään ihme. Hallituksen suunnittelema aktiivimalli leikkaa jälleen työttömyysturvaa. Mallissa lähdetään aktiivisuusvelvoitteesta. Jos työtön ei löydä töitä tai aktiivitoimia, hänelle tulee ylimääräinen omavastuupäivä. Suomeksi sanottuna karenssi. Päivä ilman rahaa. Se ei auta aktivoitumaan, koska jo työttömyysturvan varassa ollessa on vaikea maksaa bussimaksua tai kansalaisopiston kurssimaksua.

Kannatan aktiivisuutta. Kannatan työttömän mahdollisuutta, jopa velvollisuutta kouluttautua ja tiukkaa työn vastaanottovelvollisuutta. Mutta jos ihmiselle luodaan velvollisuus, on luotava myös mahdollisuus velvollisuuden täyttämiseen.

Aktiivimallissa tätä ei ole. Yksilöllä on velvollisuus olla aktiivinen ja osallistua aktiivitoimiin, mutta hallituksella ei ole velvollisuutta tarjota aktiivitoimia. Outo tasapaino.

Koulutuksen voimakkaita leikkauksia hallitus perustelee talouden välttämättömyydellä, koska velkaa ei voida jättää lapsillemme. Silti hallitus päätti, että asehankinnat voidaan tehdä budjettikehysten ulkopuolelta. Ne siis voidaan maksattaa tulevilla sukupolvilla. Koulutusmenoista johtuva velka on vaarallisempaa kuin aseista johtuva velka. Minä luulin, että asia olisi toisin päin. Kouluttamattomuudesta johtuva velka ei ole hallituksen logiikalla velkaa ollenkaan. Minusta se on vaarallisinta velkaa.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.