Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntaveron korotukset koskevat 1,1 miljoonaa kuntalaista – asukasluvultaan suurimmat kuntaveron korottajat ovat tässä: Tampere, Kuopio, Kouvola ja Vaasa

Kuntaveroaan ensi vuodelle nostaa 53 kuntaa, Kuntaliitto kertoo. Kuntaveron korotukset koskevat 1,1 miljoonaa kuntalaista.
Kuntaliiton mukaan ensi vuonna Suomessa on kaikkiaan 196 kuntaa, joissa veroprosentti on 21 tai enemmän.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kriisikuntakriteeristön raja-arvo kulkee 21 prosentissa.

Asukasluvultaan suurimmat kuntaveron korottajat ovat Tampere, Kuopio, Kouvola ja Vaasa.

– Korottajakuntia on seitsemän enemmän kuin kuluvana vuonna, mutta korottajat ovat nyt asukasmäärältään isompia kuin vuosi sitten. Vaikka korotuksia on odotettua vähemmän, korotukset koskevat kaksinkertaista määrää kuntalaisia vuoteen 2019 verrattuna, Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio sanoo tiedotteessa.

Manner-Suomessa tehdään myös uusi ennätys, kun Halsua korottaa ensi vuonna kunnallisveroprosenttinsa 23,5 prosenttiin. Aiemmin kuntavero ei ole ollut yli 23 prosenttia.

Alhaisin kunnallisveroprosentti on ensi vuonna Kauniaisissa, 17 prosenttia.

Mikkeli korotti eniten, Sotkamo suurin pudottaja

Yleisin korotus oli 0,5 prosenttiyksikköä. Suurin korottaja on ensi vuonna Mikkeli, jossa kunnallisveroprosentti hilattiin 20,5 prosentista 22:een.

Veroprosenttiaan alensi ensi vuodelle seitsemän kuntaa, joista suurin pudottaja on Sotkamo 1,5 prosenttiyksiköllään. Veroprosenttiaan laskeneiden kuntien alueella asuu noin 78 000 ihmistä.

Veroprosentti säilyy muuttumattomana 250 kunnassa eli noin 4,4 miljoonalla suomalaisella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE