Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kuntien otettava homma haltuun” – Sd-edustaja: Terveyden edistäminen ei ole vain liikuntapaikkoja

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) muistuttaa kuntien roolista, kun ihmisten terveyttä ja hyvinvointia yritetään kohentaa. Hänen mukaansa kunnat toimivat käytännössä kuitenkin hyvin eri tavoin, vaikka terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntalain mukainen perustehtävä.

– Kaikissa kunnissa ei laadita edes kerran valtuustokaudessa hyvinvointikertomusta. Toisaalta sen tekeminen ei auta, jos johtopäätöksistä ei siirrytä toimiin, Mäkisalo-Ropponen huomauttaa.

Hän muistuttaa, että vaikka sote-palvelut siirtyvät maakuntiin, iso osa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä jää kuntien kontolle.

– Kuntien onkin nyt otettava homma haltuun. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ei tarkoita vain liikuntapaikkoja.

Se on muun muassa kaavoitusta, kulttuuria, terveitä rakennuksia, riittävän pieniä ryhmiä päiväkodeissa ja kouluissa sekä osallisuutta.

– Esimerkiksi yksinäisyys voi olla valtava uhka terveydelle ja hyvinvoinnille, Mäkisalo-Ropponen painottaa.

Potilas- ja omaisjärjestöissä on usein paras asiantuntemus.

Lisää aiheesta

Hyvinvointi- ja terveyserot ovat hänen mukaansa pitkälti sosioekonomisten ryhmien välisiä eroja. Myös eri maakuntien välillä on eroja sairastavuudessa.

– Köyhyys ja huonosti toimivat perustason palvelut ovat myrkkyä terveydelle ja hyvinvoinnille. Ennaltaehkäisevien toimien lisäksi tarvitaan sairauksien ja ongelmien varhaista toteamista, oikea-aikaista hoitoa ja kuntoutusta.

Hän pitää keskeisenä kysymyksenä, miten sote-uudistus pystyy tarjoamaan kaikille kansalaisille nämä palvelut. Mäkisalo-Ropponen pelkää, että hallituksen kolmen miljardin säästötavoite uhkaa nostaa asiakasmaksuja ja karsia palveluita.

– Jos näin käy, hyvinvointi- ja terveyserot uhkaavat entisestään kasvaa, hän viittaa Ruotsin kokemuksiin.

Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja Mäkisalo-Ropponen toivoo, että kolmas sektori otetaan nykyistä tiiviimmin mukaan sote-työhön.

– Esimerkiksi potilas- ja omaisjärjestöissä on usein paras asiantuntemus avun ja tuen tarpeesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE