Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Kuollut johti Nordean veroparatiisiyhtiötä – Yle: Suomalaisnimistä tarkempi selko myöhemmin

MOT-ohjelman mukaan Nordea oli aktiivisimpia panamalaisen Mossack Fonsecan pankkiasiakkaita.

Ylen MOT-ohjelma kertoo, että sunnuntaina julkaistuista niin sanotuista Panaman papereista löytyy myös satoja suomalaisnimiä.

MOT kuitenkin kertoo suomalaishenkilöistä ja heidän yhteyksistään tarkemmin vasta ensi viikolla.

Asiakirjoista käy Ylen mukaan ilmi, että suomalaisilla on yhteyksiä satoihin veroparatiisiyhtiöihin 1980-luvulta asti.

Ylen mukaan aineistossa on yli 200 000 veroparatiisiyhtiöitä ja -säätiöitä neljän vuosikymmenen ajalta.

MOT-ohjelman mukaan Nordea oli aktiivisimpia panamalaisen Mossack Fonsecan pankkiasiakkaita. Yhtä pankkikonsernin veroparatiisiyrityksistä johti kuollut nainen peräti kahdeksan vuotta.

Hän työskenteli asianajotoimisto Mossack Fonsecassa rivityöntekijänä, mutta oli paperilla finanssikonserni Nordean panamalaisen veroparatiisiyrityksen johtaja.

MOT:in mukaan yhtiöiden nimellisjohtajina toimi Mossack Fonsecan työntekijöitä, jotta yritysten oikeat omistajat – kuten Nordean asiakkaat – pysyisivät julkisista rekistereistä piilossa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE